Aakkoselliseen palveluhakemistoon on koottu tärkeimpiä Tampereen kaupungin ja muiden viranomaisten tarjoamia palveluja.
Mahdollisista korjauksista voi ilmoittaa neuvonnan palautelomakkeella www.tampere.fi/palaute
Linkki palautelomakkeeseen löytyy sivun alalaidasta.
Maistraatit toimivat patentti- ja rekisterihallituksenkauppa- ja yhdistysrekisterien paikallisviranomaisina. Maistraateista saat esitteitä sekä ajantasalla olevaa tietoa kaikista rekisteriin merkityistä yrityksistä ja yhdistyksistä.
Lautakunnan ja johtokunnan erona on se, että lautakunta on asetettu hoitamaan tehtäviä tietyllä hallinnonalan kokonaisuudella; johtokunta taas on asetettu liike- tai muun laitoksen tai rajatun tehtävän hoitamista varten.
Kaupunkisuunnittelua ovat esimerkiksi kaavoitus, liikennesuunnittelu sekä katujen ja puistojen suunnittelu. Tampereen kaupunkisuunnittelussa koko kaupunkiseutua käsitellään ja kehitetään yhtenäisenä kokonaisuutena.
» KaupunkikehitysryhmäYhteishaun kautta haetaan keskitetysti oppilaitoksiin. Ammatillisiin perustutkintoihin, päivälukioihin ja osaan kansanopistojen koulutusta on oma yhteishakujärjestelmänsä, ja ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmiin on oma erillinen hakujärjestelmä.
» Opetushallituksen koulutusnettiTalous- ja velkaneuvontapalvelut on tarkoitettu Tampereen seutukunnan (Tampere, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi) maksuvaikeuksissa oleville yksityishenkilöille.
» Talous- ja velkaneuvontaTampereen kaupungissa yksityistieasiat kuuluvat yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaostolle ja sen tehtäviin kuuluu muun muassa:päättää yksityisille teille myönnettävistä kunnossapito- ja peruskorjaus avustuksistapäättää tiekunnan perustamisesta ja lakkauttamisesta, ratkaista tiekunnissa syntyneet riitatilanteet.
» YksityistietHolhoustoimen yleisen edunvalvontapalveluiden tuottaminen siirtyi kunnilta oikeusaputoimistoille vuoden 2009 alussa. Tampereen oikeusaputoimisto huolehtii Tampereen kaupungin asukkaiden yleisestä edunvalvonnasta.
» Yleinen edunvalvontaYleinen hätänumero on maksuton 112.
» HätäkeskuslaitosKaupungin ylläpitämien peruskoulujen lisäksi perusopetusta järjestävät valtion ylläpitämä Normaalikoulu, yksityisten ylläpitämät Tampereen Rudolf Steiner -koulu sekä Svenska samskolan ja Tampereen Kristillinen koulu. Lukiokoulutus antaa paitsi hyvän yleissivistyksen ja kielitaidon, myös valmiuksia itsensä kehittämiseen ja jatko-opiskeluun.
» PerusopetusYleisurheilukenttiä voi käyttää vapaasti ja maksutta, mikäli kentillä ei ole erikseen varattuja kilpailu- tai muita tapahtumia.
» YleisurheiluTampereen yliopistollinen sairaala tuottaa erikoissairaanhoidon perus- ja erityispalveluja, kouluttaa terveydenhuollon henkilöstöä sekä luo edellytyksiä terveystieteelliselle tutkimukselle. TAYS toimii neljällä paikkakunnalla ja on hallinnollisesti jaettu toimi- ja palvelualueisiin. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on 23 kunnan muodostama kuntayhtymä. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri hoitaa jäsen- ja sopimuskuntiensa asukkaita sekä erityisvastuualueensa sairaanhoitopiirien potilaita. Hoidon saaminen edellyttää lääkärin lähetettä. Loukkaantuneet tai äkillisesti vakavasti sairastuneet potilaat saavat hoidon ilman lähetettä riippumatta kotikunnastaan.
» Tampereen yliopistollinen keskussairaala - TAYSTalous- ja velkaneuvontapalvelut on tarkoitettu Tampereen seutukunnan (Tampere, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi) maksuvaikeuksissa oleville yksityishenkilöille.
» Talous- ja velkaneuvontaLinkkejä elintarvike-, vesi-, ympäristö-, maanäyte-, sisäilma-, salmonellatutkimuksista sekä säteilymittauksista.
» Eurofins Scientific Finland OyTampereen kaupunki ratkaisee pienten laitosten ympäristöluvat sekä eräät ojituksiin ja muihin pieniin vesilain mukaisiin asioihin liittyvät päätösasiat. Aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue ratkaisee kaikki ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaiset lupa-asiat.
» Ympäristövalvontayksikkö, elintarvikehuoneistotKaupunkisuunnittelua ovat esimerkiksi kaavoitus, liikennesuunnittelu sekä katujen ja puistojen suunnittelu. Tampereen kaupunkisuunnittelussa koko kaupunkiseutua käsitellään ja kehitetään yhtenäisenä kokonaisuutena.
» KaupunkikehitysryhmäTampereen kaupunki valvoo ja edistää ympäristönsuojelua siten, että luontoa ja muuta ympäristöä suojelemalla, hoitamalla ja kehittämällä turvataan asukkaille terveellinen, viihtyisä ja virikkeitä antava sekä luonnontaloudellisesti kestävä elinympäristö.
» YmpäristöpalvelutMoreenia on ympäristötiedon, -koulutuksen ja -tapahtumien keskus, joka neuvoo, opastaa ja välittää ajankohtaista ympäristötietoutta. Moreenian toiminnasta vastaa Ekokumppanit Oy.
» Ympäristötietokeskus MoreeniaRekisteriin talletetaan konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteristä annetun lain (137/2004) mukaiset tiedot, mm. konkurssihakemuksen tiedot ja pesänhoitajien tiedot. Oikeusrekisterikeskus antaa pyynnöstä todistuksia rekisteristä.
» OikeusrekisterikeskusTampereen kaupungin kaupunkikehitysryhmä huolehtii kaupungin strategisesta elinkeinopolitiikasta. Operatiivisesta elinkeinopolitiikasta vastaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy. Ensimetri tarjoaa alkavalle yrittäjälle yrityksen perustamiseen liittyviä neuvontapalveluja.
» Uusyrityskeskus EnsimetriTampereen ystävyyskaupunkitoiminta alkoi 1950-luvulla. Perinteistä ystävyyskaupunkitoimintaa ovat olleet erilaiset viralliset vierailut sekä kulttuuri-, urheilu- ja nuorisoyhteisöjen yhteistyö. Tampereella on lisäksi ystäväkaupunkeja.
» Kansainvälinen toiminta