Aakkoselliseen palveluhakemistoon on koottu tärkeimpiä Tampereen kaupungin ja muiden viranomaisten tarjoamia palveluja.
Mahdollisista korjauksista voi ilmoittaa neuvonnan palautelomakkeella www.tampere.fi/palaute
Linkki palautelomakkeeseen löytyy sivun alalaidasta.
Haiharan kartanon alue muodostaa perinteikkään ja mielenkiintoisen retkikohteen, jossa voi tutustua taidenäyttelyihin ja piipahtaa kotoisassa väentuvassa virkistäytymässä. Alueella järjestetään myös taidekursseja, nukketeatteriesityksiä ja puistokonsertteja.
» Haiharan taidekeskusAlle 18-vuotiaat, kutsujärjestelmässä olevat tamperelaiset kutsutaan määräajoin hammashoitoon. Lisätietoja kutsujärjestelmästä saa ajanvarauksesta. Yli 18-vuotiaiden ajat annetaan keskitetystä ajanvarauksesta. Käytössä on hoidon tarpeen mukainen jonotusjärjestelmä. Ensimmäisen ajan suuhygienistin tekemään hoidon tarpeen arviointiin voi varata myös sähköisen asoinnin kautta.
» HammashoitoVälitöntä ja kiireellistä ensiapua tarvitsevien hammaslääkäripäivystys toimii Ensiapu Acutan yhteydessä Tampereen yliopistollisen sairaalan tiloissa.
» Hammashoidon ensiapuTampereen Logistiikka vastaa kaupungin yhteisistä hankinnoista sekä eri yksiköiden materiaali- ja palvelukilpailutuksista.
» Tampereen Logistiikka LiikelaitosHatanpään kantasairaalassa hoidetaan kirurgisia, sisätautien ja tartuntatautien erikoissairaanhoitoa tarvitsevia potilaita. Hoitoon pääsy edellyttää lääkärin lähetettä.
» Hatanpään sairaalaTampereella hautapaikka varataan Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän hautauspalveluista, Näsilinnankatu 26. Tampereen seurakunnilla on seitsemän hautausmaata: Aitolahti, Kalevankangas, Lamminpää, Messukylän 2 hautausmaata, Teisko ja Vatiala.
» Tampereen ev.lut. seurakunnatKatujen kunnossapitoon (esim. auraus, hiekoitus) liittyviä asioita voi selvittää kysymällä kaupunkiympäristön kehittämisen asiakaspalvelusta Palvelupiste Frenckellistä.
» Palvelupiste FrenckellSivustoilla on tietoa laduista, laskettelurinteistä, luistinkentistä ja talviuintipaikoista.
» TalviliikuntaTampereen kaupunki tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet hiihtoon. Tampereen latukarttapalvelu kertoo latujen reaaliaikaiset kuntotiedot.
» LadutKuluttajien hintatietoisuuden lisäämiseksi ja valintojen helpottamiseksi Kuluttajavirasto tekee yhdessä lääninhallitusten kanssa tuotteiden ja palveluiden hintavertailuja.
Tamperelaisten potilaiden on mahdollista saada maksutta hoitotarvikkeita hoitavan lääkärin tai hoitajan selvityksen perusteella. Saannin ehtona on, että hoitotarvikkeiden ja -välineiden tarpeen arvioidaan olevan pitkäaikainen, yleensä yli kolme kuukautta kestävä.
» Keskitetty hoitotarvikejakeluMaistraatti on holhousviranomainen, joka neuvoo ja opastaa menettelytavoissa edunvalvojan saamiseksi. Maistraatti järjestää tarvittaessa edunvalvojan henkilölle, joka ei kykene itse valvomaan etujaan ja hoitamaan asioitaan.
» Yleinen edunvalvontaAsuntojen home- ja kosteusvaurioasioissa yleisneuvontaa saa Palvelupiste Frenckellistä ja sieltä ohjataan tarvittaessa asiantuntijoiden puoleen.
» Home- ja kosteusvauriotTietoja ja apua vuokralaisena olemisesta.
» Vuokralaisten keskusliitto ryHuostaanotolla pyritään takaamaan lapselle muutos aiempaa parempaan elämänhallintaan ja terveeseen kehitykseen. Huostaanotto voidaan toteuttaa joko kiireellisenä sijoituksena tai varsinaisena huostaanottona.
» HuostaanottoEhkäisevän päihdetyön toimisto Raitsu on erityisyksikkö, joka kouluttaa ja neuvoo päihdeasioissa, tiedottaa niistä sekä ylläpitää koko kaupunkia palvelevaa päihdetietopalvelua.
» Ehkäisevän päihdetyön yksikköSärkänniemen elämyspuisto on avoinna ympäri vuoden. Huvilaitteet ovat toiminnassa kesäaikaan.
» Tampereen Särkänniemi OyHenkilö- tai pakettiauton viimeisellä omistajalla on oikeus toimittaa romuajoneuvonsa kustannuksitta tuottajanvastuun piiriin kuuluvaan järjestelmään hyväksytylle kerääjälle tai esikäsittelijälle ja edelleen romutettavaksi. Myös kunnat toimittavat romuajoneuvolain mukaisesti haltuunsa ottamat romuajoneuvot tuottajien vastaanottopisteisiin.
Hyvinvointipalvelut eli sosiaali- ja terveyspalvelut sekä sivistyspalvelut koostuvat hallinnollisesti kuudesta tuotantoalueesta, joita ovat: avopalvelut, erikoissairaanhoito, laitoshoito, päivähoito ja perusopetus, toisen asteen koulutus sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Kutakin tuotantoaluetta johtaa tuotantojohtaja.
» HyvinvointipalvelutHyötyjätepisteet on tarkoitettu kotitalouksien lajittelun tueksi. Hyötyjätepisteissä kerätään lasia, pienmetallia, paristoja, paperia ja monissa myös kartonkia. Hyötyjätepisteitä on noin 240.
» Pirkanmaan Jätehuolto OyPirkanmaan Hätäkeskus suosittaa soittamaan hätänumeroon 112 kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa, tai jos on syytä epäillä näin olevan. Hätätilanteessa on tärkeintä muistaa hätänumero 112 ja soittaa siihen mahdollisimman nopeasti, jotta apu saadaan pikaisesti paikalle. Ammattitaitoiset hätäkeskuspäivystäjät kysyvät tarvittavat kysymykset ja antavat neuvoja sekä opastavat soittajaa.
» HätäkeskuslaitosTietoja ja apua vuokralaisena olemisesta.
» Vuokralaisten keskusliitto ry