Aakkoselliseen palveluhakemistoon on koottu tärkeimpiä Tampereen kaupungin ja muiden viranomaisten tarjoamia palveluja.
Mahdollisista korjauksista voi ilmoittaa neuvonnan palautelomakkeella www.tampere.fi/palaute
Linkki palautelomakkeeseen löytyy sivun alalaidasta.
Keskusteluapua tai mahdollisesti avokatkaisulääkitystä tarvitsevat päihde- ja muista riippuvuusongelmista kärsivät asiakkaat voivat joko itse mennä tai heidät voidaan ohjata avohoitoyksikköjen päivystysvastaanotolle hoidon arviointia ja hoitoa varten.
Adoptio on oikeudellinen toimenpide: sen vahvistamisen myötä lapsi saa adoptioperheessä oikeudellisesti saman aseman kuin biologinen lapsi ja vastaavasti lapsen oikeudellinen suhde hänen aikaisempiin vanhempiinsa ja heidän sukulaisiinsa katkeaa. Adoptio on purkamaton.
» Adoptio ja sijaisvanhemmuusTampereella on mahdollista opiskella monia eri aloja; sekä tutkintoja että yksittäisiä kursseja. Nettisivuilta on linkkejä ammatillista, lukio- ja korkeakoulutusta sekä erilaista avointa ja täydennyskoulutusta tarjoavien tahojen sivuille.
» OpiskeluAikuislukiossa lukion voi suorittaa iltaopintoina. Aikuislukiossa voi myös kirjoittaa ylioppilaaksi ammattitutkinnon pohjalta sekä suorittaa yksittäisten lukioaineiden oppimääriä ja kursseja.
» Tampereen aikuislukioAikuisneuvolat vastaavat oman lähialueensa aikuisväestön neuvolapalveluista. Aikuisneuvonta ehkäisee, tunnistaa ja hoitaa aikuisväestön yleisiä sairauksia yhteistyössä terveysasemien kanssa.
» AikuisneuvolatHenkilö- tai pakettiauton viimeisellä omistajalla on oikeus toimittaa romuajoneuvonsa kustannuksitta tuottajanvastuun piiriin kuuluvaan järjestelmään hyväksytylle kerääjälle tai esikäsittelijälle ja edelleen romutettavaksi. Myös kunnat toimittavat romuajoneuvolain mukaisesti haltuunsa ottamat romuajoneuvot tuottajien vastaanottopisteisiin.
Särkänniemen akvaario sijaitsee Näsinneula-rakennuksessa. Siellä on yli 200 kala- ja vesieläinlaja ja yli 3000 yksilöä, jotka ovat kotoisin maailman eri kolkissa sijaitsevista meristä ja järvistä.
» Tampereen Särkänniemi OyAluehallintovirasto myöntää alkoholijuomien anniskelu- ja vähittäismyyntiluvat. Lupien myöntämisen lisäksi aluehallintovirasto valvoo alueellaan alkoholijuomien vähittäismyyntiä ja anniskelua sekä alkoholijuomien mainontaa ja muuta myynninedistämistoimintaa koskevien säännösten noudattamista. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alkoholilupa- ja valvonta-asioita hoitaa Elinkeinovalvontayksikkö.
» Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoPäihteisiin liittyvää ensiapua annetaan terveysasemilla niiden aukioloaikoina: ma - to klo 8 - 15.30 ja pe klo 8 - 15. Sosiaalipäivystys neuvoo päihteiden väärinkäyttäjiä ja siellä toimii viikonloppuna nuorten selviämisasema.
» Ehkäisevän päihdetyön yksikköKunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen
toimintaa koskevissa asioissa.
Pirkanmaan Hätäkeskus suosittaa soittamaan hätänumeroon 112 kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa, tai jos on syytä epäillä näin olevan. Hätätilanteessa on tärkeintä muistaa hätänumero 112 ja soittaa siihen mahdollisimman nopeasti, jotta apu saadaan pikaisesti paikalle. Ammattitaitoiset hätäkeskuspäivystäjät kysyvät tarvittavat kysymykset ja antavat neuvoja sekä opastavat soittajaa.
» HätäkeskuslaitosAlvari on vuorovaikutuskanava asukkaiden ja kaupungin välillä. Sen kautta asukkaat saavat tietoa oman alueensa asioista ja pystyvät vaikuttamaan asuinympäristönsä ja palvelujen suunnitteluun.
» Alueellinen vaikuttaminen - AlvariTampereen kaupunki järjestää osan perhe- ja sosiaalipalveluista sekä terveyspalveluista alueellisesti. Tampereella on 11 kaupungin omaa terveysasemaa, jotka vastaavat alueellisesti asukkaiden perusterveydenhuollon palveluista.
» TerveyspalvelutPirkanmaan pelastuslaitos, sen vakinainen ja toimenpidepalkkainen henkilöstö yhdessä 50 sopimuspalokunnan kanssa, huolehtii onnettomuuksien ennaltaehkäisystä, pelastustoiminnasta ja varautumisesta poikkeusoloihin kaikkiaan 22 kunnan alueella.
» Pirkanmaan pelastuslaitos1. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.
2. Kerro, mitä on tapahtunut.
3. Kerro tarkka osoite ja kunta.
4. Vastaa kysymyksiin.
5. Toimi annettujen ohjeiden mukaan.
6. Lopeta puhelu vasta saatuasi luvan.
Tampereen ammattiopisto TAO ja Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä PIRKO yhdistyvät vuoden 2013 alussa Tampereen seudun ammattiopisto Treduksi. 1.1.2013 aloittavalla Tredulla on yhteensä noin 18 000 opiskelijaa. Ammatillisen koulutuksen sivulta löytyy linkkejä muiden tamperelaisten ammatillista koulutusta tarjoavien tahojen sivuille.
» Ammatillinen koulutusTyövoimapalvelut on tarkoitettu työssä oleville, työttömille, työelämään tulossa oleville henkilöille sekä työnantajille. Palveluja löytyy omatoimisesti käytettävistä verkkopalveluista räätälöityihin henkilökohtaisiin palveluihin, joita saa työ- ja elinkeinotoimistoista ja työvoiman palvelukeskuksista.
» Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimistoTampereella on mahdollista opiskella monia eri aloja; sekä tutkintoja että yksittäisiä kursseja. Nettisivuilta on linkkejä ammatillista, lukio- ja korkeakoulutusta sekä erilaista avointa ja täydennyskoulutusta tarjoavien tahojen sivuille.
» OpiskeluTampereelta löytyy kaksi yliopistoa ja ammattikorkeakoulu.
» Tampereen ammattikorkeakoulu, TAMKPoliisi myöntää ampuma-aseiden ja aseen osien hankkimiseen ja hallussapitoon oikeuttavia lupia. Luvat myöntää kotikunnan poliisilaitos. Ampuma-aseen ja aseen osan hankkimiseen ja hallussapitoon on oltava hyväksyttävä käyttötarkoitus.
» Pirkanmaan poliisilaitosAmurin työläismuseokorttelissa voi tutustua tamperelaisen työväen asumismuotoon 1880-luvulta lähtien aina 1970-luvulle asti. Kahvila Amurin Helmi tarjoaa tunnelmallisessa ympäristössä maukkaita oman leipomon leipomuksia.
» Amurin työläismuseokortteliAntaverkan kurssi- ja leirikeskus sijaitsee Näsijärven rannalla, Ylöjärvellä n. 20 km Tampereelta. Luonnonläheinen ympäristö antaa upeat puitteet järjestää monipuolista leiri- ja kurssitoimintaa lapsille sekä nuorille.
Varaukset ja tiedustelut 040 806 3144.
Apulaispormestarit vastaavat lautakuntien puheenjohtajina palveluiden tilaamisesta. He toimivat lautakuntien puheenjohtajina, johtavat asioiden käsittelyä lautakunnan kokouksissa ja määräävät lautakunnalle esiteltävien asioiden valmistelun suuntaviivoista. Valtuusto valitsee apulaispormestarit keskuudestaan valtuustokaudeksi. He ovat päätoimisia luottamushenkilöitä ja kuuluvat myös konsernihallinnon johtoryhmään. Apulaispormestareiden toimikausi on sama kuin valtuuston toimikausi eli nykyisten apulaispormestareiden toimikausi on 2013-2016.
» ApulaispormestaritTampereen kaupungin myöntämiä apurahoja ovat lahjoitus- ja tukirahaston apurahat sekä tiederahaston tiedeapurahat. Molemmat apurahat jaetaan kerran vuodessa. Avustuksia tarjoavat useat eri tahot.
» Avustukset ja apurahatTampereen kaupungin lahjoitus- ja tukirahaston apurahat ovat haettavina vuosittain kesäkuussa. Hakijan kotipaikan on oltava Tampere.
Apuvälineitä lainataan maksutta kotona asuville tamperelaisille. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan potilaan apuvälineiden hankinnasta vastaa kyseinen laitos.
» ApuvälineetHatanpään arboretum sijaitsee noin kolme kilometriä Tampereen keskustasta etelään Hatanpään sairaalan läheisyydessä. Arboretumiin on kerätty pääasiassa sellaisia kasveja, jotka menestyvät Tampereen alueella ja sen ympäristössä, mutta monia harvinaisia ja eksoottisiakin kasveja sieltä löytyy.
» Hatanpään arboretumArgeologiset kohteet eli kiinteät muinaisjäännökset ovat ympäristössä säilyneitä ihmisen toiminnan monimuotoisia jälkiä kivikaudelta jopa 1900-luvun alkuun. Kulttuuriympäristöyksikkö suojelee Pirkanmaan muinaisjäännöksiä monipuolisen toimintamallin pohjalta ja maakunnan arkeologista työtä kehitetään sekä viranomais- että asiantuntijatoimintana.
» MaakuntamuseoTampereen kaupunginarkisto huolehtii kaupungin asiakirjahallinnosta ja arkistotoimesta.
Tietoa arpajaisten järjestämiseen löytyy poliisin nettisivuilta.
» Pirkanmaan poliisilaitosNettisivuilta löytyy kartat porakaivojen arseenipitoisuuksista Tampereella.
» Juomaveden laatuArvonlisävero on kulutusvero, joka maksetaan tavaran tai palvelun hankinnan yhteydessä. Yrittäjä tilittää myyntinsä mukaisen arvonlisäveron valtiolle kuukausittain. Yleinen arvonlisäveroprosentti on 24. Elintarvikkeista ja rehuista maksetaan 14% arvonlisäveroa. Kirjat, lääkkeet, liikuntapalvelut, elokuvanäytökset, henkilökuljetukset, majoituspalvelut, kulttuuri- ja viihdetilaisuudet sisältävät arvonlisäveroa 10 %. Lisätietoja verohallinnon nettisivuilta tai Pirkanmaan verotoimistosta.
» VerohallintoAsemakaavalla määritellään kunnan osa-alueen käyttö ja rakentamisen periaatteet. Yleisiin kaavoitusta koskeviin kysymyksiin esim. asemakaavan perusteista, määräysten tulkinnoista tai tulevaisuuden suunnitelmista vastataan ensisijaisesti Palvelupiste Frenckellissä.
» KaavoitusKutsunnat pidetään maan kaikissa aluetoimistoissa vuosittain 15.8. - 15.12. Ne koskevat miespuolisia Suomen kansalaisia, jotka sinä vuonna täyttävät 18 vuotta. Lisäksi kutsuntoihin osallistuvat ne, jotka on määrätty sen vuoden kutsunnoissa uudelleen tarkastettavaksi sekä alle 30-vuotiaat, jotka ovat jääneet edellisiin kutsuntoihin saapumatta ja joita ei ole erikseen tarkastettu. Naiset voivat hakea vapaaehtoiseen asepalvelukseen kaikkiin varusmieskoulutusta antaviin joukko-osastoihin. Edellytyksenä on 18–29 vuoden ikä, Suomen kansalaisuus sekä terveydentilan ja muiden ominaisuuksien sopivuus sotilaskoulutukseen.
» PuolustusvoimatMonitoimitalo 13:n kädentaitokerroksessa voi harrastaa monipuolisesti erilaisia kädentaitoja. Tarjolla on mm. savitöitä, kudontaa, korujen valmistusta, silkinmaalausta, kankaanpainantaa, tiffany-lasitöitä sekä pienimuotoisia puutöitä. Pajat on tarkoitettu 7-29-vuotiaille nuorille, mutta siellä järjestetään myös erilaisia kursseja muille ikäryhmille sekä vanhemmille yhdessä lastensa kanssa.
» Nuorten Tampere - kädentaidotTampere-lehti on Tampereen kaupungin tiedotuslehti, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa.
» Tampere-lehtiTampereen keskustassa on määrätyillä alueilla asukas- ja yrityspysäköintipaikkoja, joihin voi lunastaa enintään 1 vuoden kerrallaan voimassa olevia pysäköintitunnuksia Tampereen kaupungin pysäköinninvalvonnan toimistosta. Pysäköintiä valvoo Tampereen kaupungissa katutilavalvonta.
» PysäköintitalotAsumisoikeusasunto on vaihtoehto vuokra- tai omistusasumiselle. Maksamalla asumisoikeusmaksuna 15 % asunnon hankintahinnasta ja sen jälkeen kuukausittain käyttövastiketta saat oikeuden hallita asuntoa aivan kuin se olisi omistusasunto. Luopuessasi asumisoikeudesta, saat takaisin sijoittamasi asumisoikeusmaksun rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.
» AsumisoikeusVuokra-asunnoista ja asuntojen hakuun tai siihen liittyviin kysymyksiin vastataan Asuntotorilla. Asuntorahoitukseen ja muihin asuntopalveluihin liittyviin kysymyksiin vastataan Asuntotoimessa.
» AsuminenAsuntotoimen kautta voi hakea lainoja omakotitalon, osakeasunnon ja asumisoikeusasunnon perusparannukseen. Pirkanmaan maakuntamuseon perinnerakennusmestari neuvoo sekä yksityisiä että yhteisöjä vanhojen rakennusten hoidossa.
Asuminen ja terveys sivustoon on koottu tietoa asumisterveyteen vaikuttavista asioista.
» Asuminen ja terveysAsumispäivystys tarjoaa matalan kynnyksen asumispalvelua, se on tarkoitettu asunnottomille tamperelaisille ja sinne voi tulla päihtyneenä.
» Tampereen asumispäivystys ja tukiasumisen yksikkö (TASTU)Rane on Tampereen kaupungin yleishyödyllinen, energia-alan tuote- ja palveluntarjoajista riippumaton neuvontapalvelu, jonka tavoitteena on kehittää rakentamista ja asumista energiatehokkaammaksi ja kestävän kehityksen periaatteita noudattavaksi.
» RaneAsunnontarkastuksia tehdään asumisolosuhteista aiheutuvien terveyshaittojen selvittämiseksi. Tarkastuksissa tehdään mm. home- ja kosteusmittauksia. Asunnonnontarkastuksista kaupungilla vastaa tilaajaryhmän ympäristöterveysyksikön terveydensuojeluryhmä. Lisätietoa saa Palvelupiste Frenckellistä.
» AsunnontarkastusAsuntotoimi välittää valtion korkotukea yleishyödyllisille yhteisöille. Yksityishenkilöille valtion korkotukea voidaan myöntää ilmastomuutoksen ehkäisemiseksi sellaisen uuden omakotitalon rakentamiseen, jonka energiankulutus on matala. Kaupunginvaltuusto on 7.12.2009 päättänyt, että kaupungin asumisen rahastosta ei myönnetä asuntolainoja vuoden 2010 alusta alkaen.
Asuntotorilta saat ajantasaista tietoa Tampereen alueella sijaitsevista vuokra-, asumisoikeus-ja osaomistusasunnoista. Asuntotorilla on omat palvelupisteet VTS-kodeilla, Tampereen Vuokra-Asunnot Oy:llä ja Tampereen Kotilinnasäätiöllä. Lisäksi sieltä saa yli 10 muun yhteisön asuntoesitteitä sekä tietoa näiden yhteisöjen asunnoista.
» AsuntotoriEnergia-avustuksia myönnetään ympärivuotisessa asuinkäytössä oleville rakennuksille. Energia-avustuksia voivat hakea vähintään 3 asuntoa käsittävät kiinteistöt ja asunto-osakeyhtiömuotoiset paritalot. Lisäksi sitä voidaan myöntää pientaloille (enintään 2 asuntoa) sosiaalisin perustein.
» Korjaus- ja energia-avustuksetKorjaus- ja energia-avustuksia myönnetään valtion asuntorahaston varoista ympärivuotisessa asuinkäytössä oleville rakennuksille. Suhdanneluontoista avustusta voi hakea vähintään kaksi asuinhuoneistoa omistava yhteisö.
» Korjaus- ja energia-avustuksetAteriapalvelu on yksi kaupungin järjestämistä kotihoidon tukipalveluista. Ateria tuodaan asiakkaan kotiin tai asiakas hakee valmiin ruoka-annoksen esim. palvelukeskuksesta. Tiedustelut kotiateriapalvelusta oman asuinalueen kotihoidon asiakasohjaajalta.
» KotiateriapalvelutKatujen kunnossapitoon, kuten auraus ja hiekoitus, liittyviä asioita voi selvittää kysymällä kaupunkiympäristön kehittämisen asiakaspalvelusta Palvelupiste Frenckellistä.
» KunnossapitoNettisivulta löytyy tietoja Tampereen talviuintipaikoista.
» TalviuintipaikatPerheneuvola palvelee tamperelaisia lapsiperheitä. Perheneuvola auttaa lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä ja perheen vuorovaikutusongelmissa. Lasten asioissa palvelut on tarkoitettu alle 13-vuotiaille.
» PerheneuvolaMaistraatit ovat osa valtion paikallishallintoa. Maistraatit vastaavat alueensa väestötietojärjestelmästä, holhousasioista, kauppa ja -yhdistysrekisteristä sekä vesikulkuneuvorekisteristä. Maistraattien muita tehtäviä ovat mm. avioliiton esteiden tutkinta, nimenmuutosasiat ja perukirjojen osakasluetteloiden vahvistaminen. Maistraatin henkikirjoittaja suorittaa siviilivihkimiset ja hän toimii myös julkisena notaarina ja kaupanvahvistajana.
» Sisä-Suomen maistraatti, Tampereen yksikköTampereella toimii useita rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia.
» Tampereen ev.lut. seurakunnatTampereen kaupungin avoimet työpaikat ja valtakunnallinen tarjonta löytyvät seuraavista osoitteista.
» Tampereen kaupungin avoimet työpaikatAvoimia yliopisto-opintoja voi opiskella kuka tahansa iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta omien motiiviensa ja tavoitteidensa mukaisesti.
» Avoin yliopistoTampereen kaupungin myöntämiä apurahoja ovat lahjoitus- ja tukirahaston apurahat sekä tiederahaston tiedeapurahat. Molemmat apurahat jaetaan kerran vuodessa. Avustuksia tarjoavat useat eri tahot.
» Avustukset ja apurahat