Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Etusivu Palveluhakemisto Yhteystiedot Tampere-info RSS

Etusivu
Liikenne ja kadut
Ulkovalaistus

Normaali versio

Ulkovalaistus


Tampereella on katuvaloverkkoon liitettyjä valaisimia yli 37000 kpl ja katuvalokeskuksia runsaat 320 kpl.

Vaikka katuvalaisimien lukumäärä on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut, on katuvalaistukseen käytetty energiankulutus laskenut.

Katuvalaistuksen energiankulutus, Tilastotietoja vuosilta 1990 - 2012 (pdf, 17 kt)

Käytettävät lampputyypit jakautuvat eri luokkiin vuoden 2010 tilaston mukaan seuraavasti:

Käytetty lampputyyppi v. 2012
Elohopeahöyry
34 %
Suurpainenatrium
53 %
Monimetalli
8 %
LED
2 %
Muut
3 %

Suunnittelu

Valaistuksen suunnittelun lähtökohtana Tampereella ovat kansainväliset standardit. Ulkovalaistuksesta on teetetty vuonna 2003 tarveselvitys, jonka lisäksi valaistuksen määrittelyn ja suunnittelun lähtötietona käytetään keskusta-alueen yleissuunnitelmaa.

Valaistuskohteet suunnitellaan pääasiassa noin puoli vuotta ennen toteutusta. Joitakin pienempiä kohteita suunnitellaan juuri ennen rakentamista. Lisäksi on ns. ST-urakkakohteita, joissa urakoitsija vastaa kohteen suunnitelmien toteuttamisesta.

Suunnitelmia tekevät Tampereen infran suunnittelupalvelut ja ulkopuoliset puitesopimuskumppanitoimistot sekä lisäksi yksittäisen kilpailutuksen voittaneet suunnittelutoimistot.

Alla olevien linkkien kautta voit tutustua valaistuksen toteutuksen lähtökohtiin kuten valaistusluokitus- ja valaistustapakarttaan.

Katualueiden valaistusluokat, Kartta (pdf, 7 mt)

Katualueiden valaistustavat, Kartta (pdf, 7 mt)

Valaistuksen kaupunkikuvallinen strategia (pdf, 3 mt)

Tampereen alueen ulkovalaistuksen suunnitteluohje, v. 2010 (pdf, 29 kt)

Rakentaminen

Katuvalaistuksia rakennetaan jatkuvasti. Suurin osa rakentamisesta tehdään keväällä, kesällä ja syksyllä, mutta talvellakin uutta valaistusta rakennetaan.

Rakennettavat kohteet määritellään aina kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Vuosittain rakennetaan uusia valaisimia 100 - 200 kpl ja olemassaolevia valaisimia saneerataan 2000 - 3000 kpl.

Rakentamisesta suurimman osan urakoi Tampereen Vera Oy, jonka kanssa Tampereen kaupungilla on rakentamisesta vuosisopimus. Joitakin kohteita kilpailutetaan vuosittain.

Käyttö- ja kunnossapito

Tampereen ulkovalaistusverkko on dokumentoitu ATK-järjestelmään ja kunnossapidon dokumentointi sekä seuranta hoidetaan myös samalla järjestelmällä.

Vikailmoitukset järjestelmään tulevat netin vikailmoituspalvelusta ja valaistuksen ohjausjärjestelmästä. Vaaraa aiheuttavat viat korjataan välittömästi ja muut viat pyritään korjaamaan kahden viikon aikana siitä, kun ilmoitus on saapunut kunnossapitourakoitsijalle. Kaikkia vikoja, kuten esim. maakaapeliviat ja erikoisvalaisinviat, ei pystytä kahdessa viikossa korjaamaan.

Kunnossapitourakoitsijana toimii Tampereen Vera Oy, jonka kanssa Tampereen kaupungilla on kunnossapidon palvelusopimus.

Käytönjohtajana toimii Mika Heikkilä, Kaupunkiympäristön kehittämisestä.

Ulkovalaistuksen viankorjaukset

Viat, jotka korjattu
vasteajassa (2 vko)

Viat joihin reagoitu
vasteajassa (2 vko), mutta korjaaminen kestänyt kauemmin

Korjaamattomat viat
(siirretty seuraavalle vuodelle)

Viat yhteensä
Valopisteitä
yhteensä


Määrä (kpl)
%
Määrä (kpl) %
Määrä (kpl)
%
Määrä (kpl)
%
Määrä (kpl)
2008
1628
57,0
1056
37,0
172
6.02
2856
7,63
37421
2009
915
48,4
854
45,2
1206,35
18895,05
37410
2010
1043
49,0
932
43,8
152
7,15
2127
5,6837533
20112142
56,9
1508
40,11123,037629,79
38438
2012
2197
80,4
50018,3361,32
27336,97
39187
» Ulkovalaistuksen vikailmoituspalvelu
katuvaloviat.tampere.fi

Ulkovalaistuksen polttoajat alueittain ja kuukausittain, v. 2012 (pdf, 66 kt)

Sähkölaitteen liitäntä katuvaloverkkoon

Yhdistyksellä, yhtiöllä tai muilla vastaavilla tahoilla on mahdollisuus liittää valaistuslaitteita katuvaloverkkoon (mm. valomainoksia ja valoheittimiä). Tällöin asiasta tehdään sopimus, jonka perusteella maksetaan tietyt aloitusmaksut, vuosivuokra ja palvelua lopettaessa lopetusmaksu. Asiaan liittyviin dokumentteihin voi tutustua alla olevien linkkien kautta.

Valaistuslaitteen liittäminen katuvaloverkkoon, Sopimuslomake (pdf, 4 kt)

Valaistuslaitteen liittäminen katuvaloverkkoon, Sopimusehdot (pdf, 11 kt)

Valaistuslaitteen liittäminen katuvaloverkkoon, Hinnasto (pdf, 4 kt)



Sähköiset palvelut

http://www.tampere.fi/liikennejakadut/ulkovalaistus.html
Päivitetty 19.02.2013
© Tampereen kaupunki 2013