Vaahtokarkkia ja muuta kulttuuria vanhassa kartanomiljöössä
Haiharan taidekeskus yhdistää vanhan kartanoympäristön ja nykytaiteen. Siellä sielu virkistyy ja kulttuurinnälkä tyydyttyy. Kesällä Haiharan kartanon alueella voi tutustua taidenäyttelyihin, osallistua taidekursseille, seurata nukketeatteria ja puistokonsertteja. Virvokkeita voi nauttia 200 vuotta vanhan väentuvan kahvikamarissa.
Kartanoon kuuluu muitakin historiallisesti merkittäviä rakennuksia kuten vanha sotilasvirkatalo, jossa kansallisrunoilija J. L. Runeberg vaimoineen vietti kesän 1834. Järvelle laskeva Haiharan lehtomainen puisto muodostaa arvokkaan kasvillisuusalueen.
Kulkuohje autoilijoille:
Tampereen keskustasta tultaessa ajetaan suoraan Kalevantietä - Messukyläntietä noin 6 kilometriä, käännytään 9-tien ylikulun jälkeen valoristeyksestä oikealle Juvankadulle. Noin 500 metrin kuluttua tulee valoristeys, josta käännytään vasemmalle Keskisenkadulle. Noin 600 metrin kuluttua käännytään oikealle Haiharankadulle. Kadun päässä oikealla puolella sijaitsee Haiharan kartanoalue.
Kartanolla on oma parkkialue. Parkkipaikkoja on myös Haiharankadun päässä, ennen kartanoaluetta, kadun oikealla puolella.
Bussiyhteys:
Haiharan kartano sijaitsee Tampereen vanhimman lähiön Kaukajärven kainalossa samannimisen järven rannalla. Keskustasta pääsee helposti Haiharaan bussilla nro 15. Päätepysäkki on kartanoalueen vieressä.Bussi kulkee noin 30 minuutin välein.
Nukke- ja pukumuseo lopetti toimintansa Haiharan kartanossa 1992. Nykyään kokoelmasta vastaa Tampereen kaupungin museopalvelut.
Nukkemuseo on saanut pysyvät tilat museokeskus Vapriikista. Museon avausnäyttely Aika leikkiä – lelulaatikon aarteita -näyttely avattiin helmikuussa 2009. Haiharan museosäätiön pukukokoelmia tulee esille Näsinlinnaan, joka avautunee yleisölle 2012.
Haiharan taidekeskuksen alueella toimii edelleen aktiivinen nukketeatteri.
Kartanon päärakennus on varattavissa kulttuuripalveluista kokouksia ja perhejuhlia varten.
» Haiharan kartanon vuokraus