Peruskoulussa opetussuunnitelmallisia painotuksia Tampereella valitsevat oppilaat sitoutuvat jatkossa painotuksiin erikseen vuosiluokille 1-6 ja 7-9. Alakoulussa alkaviin painotuksiin on tähän asti sitouduttu koko peruskoulun ajaksi, myös vuosiluokille 7-9.
Opetussuunnitelmallisia painotuksia Tampereen alakouluissa ovat vieraskielinen opetus (englanti, saksa tai ranska), musiikki ja kuvataide. Yläkouluissa on näiden lisäksi myös muita opetussuunnitelmallisia painotuksia. Niitä ovat matematiikka eri lähiaineineen, tietotekniikka, liikunta, kuvataide, ilmaisutaito, käsityö ja latinan kieli.
Tähän asti esimerkiksi vieraskielisessä opetuksessa koulunsa ensimmäisellä luokalla aloittanut lapsi on jatkanut samassa painotuksessa peruskoulun loppuun saakka.
Painotuksia pohtinut työryhmä piti parhaimpana mallia, jossa painotuksiin sitoudutaan erikseen ala- ja yläluokille. Kuudennen luokan jälkeen painotuksissa opiskelevat oppilaat voivat jatkossa arvioida painotusvalintansa uudelleen siirtyessään yläluokille. Alaluokilta jatkuviin painotuksiin voidaan yläluokilla ottaa myös uusia oppilaita, mikäli nämä täyttävät tarvittavat valintakriteerit.
Opetussuunnitelmallisen painotuksen mukaista opetusta järjestetään jatkossa vain, jos ryhmän minimikoko täyttyy. Ryhmän vähimmäiskoko määritellään palvelusopimuksessa. Vieraskielinen opetus jatkuu yläkoulussa saman kielen A1-opetussuunnitelman mukaisesti, mikäli painotukseen tarvittavaa ryhmää ei saada kokoon.
Asiasta päätti lasten ja nuorten palvelujen lautakunta 26.8.2010. Painotusten järjestämispaikoista ja painotuskohtaisista oppilaspaikkojen määristä päätetään kevään 2011 aikana. Uudistukset on tarkoitus ottaa käyttöön viimeistään lukuvuoden 2012-2013 alkaessa.