Tampereen Vuoreksen uuden kaupunginosan keskustan eli Vuoreskeskuksen kaakkoisosan asemakaavasta on valmistunut luonnos, joka on nähtävillä 3. huhtikuuta 2009 saakka.
Noin 8 kilometrin päässä Tampereen keskustasta sijaitsevalle, 20,8 hehtaarin alueelle sijoittuu mm. Vuoreksen koulukeskus sekä toimisto- ja palvelurakennuksia ja viheralueita. Kaikkiaan asemakaavaluonnoksen alueelle on osoitettu yhteensä 44 750 kerrosneliömetriä rakennusalaa, josta 20 000 kerrosneliömetriä on varattu opetustoiminnoille.
Koulukeskus sijoittuu hyvien liikenneyhteyksien päähän muusta Vuoreksen alueesta, myös Lempäälän puolelta. Koulukeskukseen on tulossa koulutilojen lisäksi mm. päiväkoti- ja monitoimitilaa. Koulukeskuksen suunnittelun pohjana on vuonna 2007 pidetty ideakilpailu.
Kaavaluonnoksen alueella on osa Vuoreksen keskuspuistoa, josta on tehty yleissuunnitelma hulevesienkäsittelyratkaisuineen. Koulun piha-alue liittyy puistoalueeseen, joka jatkuu etäämmällä luonnonmukaisena lähivirkistysalueena.
Kaakkoisosan kaavaluonnokseen sisältyy etelässä Ruskontien alue. Alueen itäpuolella sijaitsee Pilkkakuusenharju ja lännessä sitä rajaa Virolaisentie. Pohjoisosastaan alue tulee liittymään muuhun Vuoreskeskukseen mm. keskusaukion torialueeseen.
Koko Vuoreskeskuksen alueesta tehtiin asemakaavaluonnos, joka hyväksyttiin jatkotyön pohjaksi. Vuoreskeskuksen maankäytön suunnittelua on jatkettu osissa omina asemakaava-alueinaan.
Vuoreskeskuksen luonne perustuu pikkukaupunkimaiseen miljööseen sekä asumis-, palvelu-, harrastus- ja työpaikkatoimintojen sekoittuneeseen kaupunkirakenteeseen. Runsaan 2 000 asukkaan keskusta on suunniteltu tiiviiksi kokonaisuudeksi. Tiiviin korttelikudoksen vastakohtana toimivat keskuksen länsi- ja itäpuolelle suunnitellut puistot. Vuoreskeskuksen kaupunkirakenne tukeutuu Vuoreksen puistokatuun.
Yleisötilaisuus
luonnoksesta
Vuoreskeskus kaakon asemakaavaluonnoksesta järjestetään yleisötilaisuus torstaina 26.3.2008 klo 17.30-19.30 Palvelupiste Frenckellissä (Frenckellinaukio 2 B).
Vuores, Vuoreskeskus kaakko, asemakaavaluonnos oheismateriaaleineen ja tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävänä 13.3. 3.4.2009 Tampereen kaupungin Palvelupiste Frenckellissä, Frenckellinaukio 2 B ja internetissä osoitteessa www.tampere.fi/kaupunkisuunnittelu/kaavoitus/ sekä Hervannan kirjastossa, Insinöörinkatu 38.