Osoitteessa www.tampere.fi on Tampereen kaupungin internetsivusto, joilta löytyy tietoa ja palveluja kuntalaisille ja matkailijoille. Sivuja on arviolta
yhteensä yli satatuhatta. Muutamilla kaupungin yksiköillä on omia palvelimiaan, ja niihin pääsee www.tampere.fi -sivuston linkeistä.
Suomenkielisen sivuston lisäksi tarjolla on hieman suppeampi englanninkielinen sivusto.
Tampereen kaupunki pyrkii pitämään sivujen tietoja mahdollisimman ajantasaisina ja virheettöminä. Emme kuitenkaan vastaa mahdollisten virheellisten tietojen käytön aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista, kustannuksista tai haitoista.
Tampereen kaupungilla ja sen yksiköillä on tekijänoikeus kaikkeen sivuille tehtyyn ja tuotettuun materiaaliin (teksti, asiasisältö, kuvat ja videot). Sivujen sisältöä ei saa käyttää eikä lainata muussa yhteydessä ilman lupaa ja mainintaa lähteestä. Jos tästä pääsäännöstä on jossain kokonaisuudessa poikettu, siitä on erikseen mainittu kyseisellä kaupungin sivulla.
Sivusto koostuu 12 pääosiosta, joihin pääsee vasemman laidan navigaatiosta.
Navigaation yläpuolella on ns. leivänmurupolku: aktiivinen
linkkipolku, joka ilmaisee, missä kohtaa sivustoa parhaillaan ollaan.
Polun avulla on mahdollista palata sivuston ylemmille tasoille.
Sivuston ylätunnisteessa ovat pysyvinä linkkeinä Etusivu, Palveluhakemisto, Yhteystiedot, Tampere-info ja RSS.
Etusivulle pääsee palaamaan joko Etusivu-linkkiä, vasemman yläkulman Tampere-vaakunaa tai Tampereen kaupunki -sanoja klikkaamalla tai leivänmurupolulta.
Palveluhakemistoon on koottu aakkosjärjestykseen tärkeimpiä Tampereen kaupungin ja muiden
viranomaisten tarjoamia palveluja.
Tampere-info sisältää hyödyllistä tietoa kaupungista, kuten asiointi- ja neuvontapisteet, osallistumismahdollisuudet, avustukset, projektit, perustiedot kaupungista sekä kaupungin ilmoitustaulun ja tapahtumatiedot. RSS-linkin takaa löytyy tietoa ja lista Tampereen kaupungin tarjoamista RSS-syötteistä.
Tampere.fi-etusivun alalaidasta löytyvät kohderyhmittäin kootut sisällöt lapsiperheille, nuorille, ikäihmisille, maahanmuuttajille, matkailijoille ja yrittäjille.
Sivuston ylätunnisteen oikeassa yläkulmassa on vakioidusti haku, linkki
tarkennettuun hakuun sekä linkit tekstiversioon ja sivuston englanninkieliseen versioon.
Sivun
alalaidasta löytyvät linkit palautteeseen ja sivukarttaan sekä tälle tietosivulle. Jokaisella sivulla on lisäksi tieto sen päivitysajankohdasta.
Tampereen kaupungin sivuilta on linkkejä myös muihin kuin kaupungin
omiin sivuihin, esimerkiksi muun julkishallinnon sekä matkailupalvelujen
tarjoajien sivuihin. Sivuille ei koota kattavia yritys- tai muita
hakemistoja, vaan tarkoituksena on nostaa esille sellaisia
kokonaisuuksia, joista uskotaan olevan hyötyä tai huvia www.tampere.fi:n
kävijöille. Voit ehdottaa mielestäsi hyvää sivustoa
linkitettäväksi sivuillemme.
Tampereen kaupunki ei vastaa ulkopuolisten
palvelujen sisällöstä tai toimivuudesta.
Tampereen kaupungin
kotisivuille saa tehdä linkkejä, jos noudatetaan tekijänoikeuksia ja
hyvää tapaa. Tarkempia tietoja linkityksestä saa sivuston päätoimittajalta.
Sivustot näkyvät parhaiten uusimmilla selainversioilla, mutta niiden
toimivuus on pyritty varmistamaan myös suosituimpien selainten
4-versioilla. Joidenkin tiedostojen katsomiseen tarvitaan erityisiä
ohjelmia (esim. pdf-tiedostojen katseluun Acrobat Reader).
Jos jokin sivu ei
aukea kunnolla tai se sisältää selvästi vanhentunutta tietoa, paina
selaimen "Reload", "Refresh" tai "Päivitä"-nappia (terästä vaikutusta
tarvittaessa pitämällä vaihto-näppäintä pohjassa).
Palautetta
virhetilanteista voi lähettää internet-tiedotukseen:
internet-tiedotus(at)tampere.fi
Jokainen kaupungin yksikkö vastaa omien sivujensa tietojen ajantasaisuudesta, joten palautetta
voi lähettää suoraan ylläpitäjille. Kaikki sivuja koskeva palaute on
tervetullutta, ja sitä voi lähettää myös yleiseen palauteosoitteeseen internet-tiedotukseen:
internet-tiedotus(at)tampere.fi
Muuta kuin verkkosivuja koskevaa palautetta voi lähettää osoitteeseen: neuvonta(at)tampere.fi.