Ajankohtaista: Lehtokotilot
Tunnistamme kodin tuholaisia ja annamme neuvoja tuholaisten torjunnassa. Myrkytyksiä emme tee. Löydät myös tältä sivulta tietoa tuholaisista ja niiden torjunnasta.
Voit tallettaa näytteen kotisi tuholaisesta esimeriksi lasipurkkiin, koska puhelimessa määritys ei usein onnistu. Tuo näyte Palvelupiste Frenckelliin.
Sisätiloissa esiintyvät tuhoeläimet ovat epäyhtenäinen ja monimuotoinen eläinryhmä. Suurin osa niistä on hyönteisiä. Kolmesta sadasta sisätiloissa esiintyvästä hyönteislajista noin 50 lajia on todella merkittäviä tuholaisia.
Monet tuhoeläimet ovat kotoisin maapallon lämpimiltä ja lauhkeilta alueilta ja tasainen, riittävän korkea lämpötila on edellytys niiden esiintymiselle sisätiloissa. Vilkas kauppa ja liikenne tekevät mahdolliseksi tuhoeläinten maailmanlaajuisen leviämisen.
Elintarvikkeiden tuholaiset elävät ruokatavaroissa tai niiden säilytyspaikkojen välittömässä läheisyydessä varastoissa. Ne kulkeutuvat ruokakomeroon yleensä jonkin saastuneen tuotteen mukana.
Ne eivät ole myrkyllisiä, mutta ne voivat aiheuttaa vatsavaivoja, jos niitä syö vahingossa. Mitään varsinaisia tauteja tuholaiset eivät yleensä levitä, mutta russakka saattaa levittää salmonellaa. Tuholaiset pilaavat elintarvikkeet ulosteillaan.
Jos vahinko havaitaan heti, ei niistä eroon pääseminen ole ongelma - hävitetään vain tuholaisia sisältävä pakkaus. Jos tuholaiset ovat saaneet lisääntyä rauhassa ja levitä muihin ruokatarvikkeisiin, on kaapin perusteellinen siivous ja myrkyttäminen tarpeen. Tämän jälkeen ruokatarvikkeet on hyvä pitää suojassa lasipurkeissa tai muovipusseissa vähintäänkin muutaman kuukauden, kunnes viimeisetkin yksilöt ovat kuolleet.
Oryzaephilus surinamensis
Koko: Aikuiset 2,5-3,5 mm, toukat 3-4 mm
Tuntomerkit: Pieni, pitkänkapea, litteä, väriltään ruskea kovakuoriainen, jolla etuselän reunoissa piikkimäiset lisäkkeet. Toukat vaaleita, koteloitusmisvalmiina ruskehtava, pää leveähkö.
Elintavat: Elävät viljatuotteissa, esim. jauhoissa ja riisiryyneissä. Naaras voi elää jopa kolmevuotiaaksi. Se laskee noin 400 munaa suoraan ravintoon. Kylmänarka laji, joka ei lisäänny enää alle +18 C lämpötilassa. Sietävät hyvin kuivuutta ja lisääntyvät keskuslämmitystaloissa.
Merkitys: Haitallisia tuholaisia myllyissä, keskusvarastoissa, koko kaupan ketjussa asuntoihin asti. Pienen kokonsa ja litteän muotonsa ansiosta pystyvät piiloutumaan helposti rakenteiden liitoksiin, rakoihin ja muihin piilopaikkoihin, joista niitä on vaikea hävittää. Lisääntyy todella nopeasti kuumina kesinä.
Torjunta: Saastuneet tuotepakkaukset hävitetään tai jos esiintymä on hyvin pieni, desinfioidaan pakkaukset pakastamalle niitä viikon ajan -25-30C lämpötilassa. Imuroimalla saa hyvin rakoihin ja liitoskohtiin piiloutuneet häröt poistettua. Pyretriinisumutteita ja pitkävaikutteisia permetriiniruiskutteita voi käyttää torjuntaan.
Tribolium destructor
Koko: Aikuiset 5 mm, toukat 8-10 mm
Tuntomerkit: Kapeansoikea tai pitkänkapea, tummanruskea-lähes musta, kosketettaessa voimakas lysolimainen haju, toukka kellertävä. kovapintainen
Elintavat: Kotoisin Afrikan aavikkoalueelta, mutta nykyisin yleinen Pohjoismaissa, pitkäikäinen, voi elää kuusivuotiaaksi. Kylmänarka laji. Elää viljatuotteissa, esim. myllyissä ja leipätehtaissa, josta leviää koteihin. Toukat ja aikuiset syövät viljatuotteita, kuten näkkileipää, kauraryynejä, makaronia tai jopa häkkilintujen siemeniä. Aikuinen on liikkuva ja voi levitä putkistoja pitkin asunnosta toiseen. Vahingot ovat silti yleensä vähäisiä. Lähisukuinen hinkalokuoriainen ( Tribolium confusum ) on pienikokoisempi, mutta elintavoiltaan hyvin samantyyppinen. Se on rohmukuoriaista yleisempi.
Torjunta: Saastuneet tuotepakkaukset häviteteään ja pakastetaan. Imuroimalla saa rakoihin ja listojen alla piiloutuneet kuoriaiset poistettua. Pyretriinisumutteita voi käyttää.
Jauhokoisa
Ephestia kuehniella
Intianjauhokoisa
Plodia interpunctella
Koko: Aikuisen perhosen siivenkärkiväli on 2 cm, toukka 2 cm
Tuntomerkit: Aikuisen perhosen siivet ovat harmaat ja niissä on poikittaisia sik-sak-kuvioita. Toukka on vaalea, pehmeä ja harvakarvainen.
Elintavat: Elää myllyissä ja leipomoissa, joista voi levitä kotitalouksiin. Toukka pitää erityisesti vehnäjauhoista, mutta voi esiintyä myös muissa jauhoissa. Se erittää hämähäkinseittimäistä rihmaa, joka tekee jauhoihin paakkuja. Aikuinen perhonen ei nauti ravintoa. 20 asteen lämpötilassa munat kehittyvät toukiksi 10 vrk:ssa ja vuodessa voi kehittyä kolme sukupolvea. Laji kestää pakkasta vain lyhyen aikaa.
Torjunta: Saastuneet elintarvikkeet on tuhottava, ja uudet vastaavat elintarvikkeet voi pakastaa ja ottaa ruoanlaittoon sieltä vain tarvittava määrä kerrallaan. Täysikasvuiset toukat vaeltavat suojaisiin paikkoihin koteloitumaan, joista niitä ilmaantuu aikuisina perhosina pitkänkin ajan kuluttua. Aikuiset perhoset voi torjua sumutuksin.
Nykyisin yleinen laji huoneistoissa on myös intianjauhokoisa, Plodia interpunctella, jonka tuntee aikuisena tiilenpunertavista siipien kärkiosista ja mustahkoista raidoista siivissä. Elintavat ja torjunta kuten jauhokoisalla, mutta ei niin kylmänkestävä kuin jauhokoisa.
Dermestes lardarius
Koko: Aikuinen n. 8 mm, toukka n. 1 cm
Tuntomerkit: Aikuinen helppo tuntea peitinsiipien leveästä harmaasta alueesa, jossa kuusi mustaa pistettä. Muuten perusväri on musta. Toukka on ruskea, harvakarvainen ja selvästi "raidallinen", takapäässä on kaksi ylöspäin suuntautunutta kynttä
Elintavat: Elää luonnossa lintujen pesissä ja raadoissa ym. Toukka elää huoneissa kärpästenraadoilla tai jäteastioissa. Ruoan, varsinkin savustetun lihan tuoksu houkuttelee niitä. Toukka vaurioittaa tekstiilejä ja turkiksia. Torjunta: Kiinteistöjätteiden käsittelyyn on kiinnitettävä huomiota. Vanhat linnunpesät ja raadot on poistettava rakennuksesta tai sen läheltä. Yleensä ei aiheuta merkittävää vahinkoa. Voidaan myös torjua sumutteilla.
Blatta germanica
Koko: 8-13 mm
Tuntomerkit: Ruumiinrakenteeltaan kapeansoikea, siivet peittävät takaruumiin kokonaan. Kellanruskea, selkäkilvessä kaksi tummanruskeaa juovaa. Tuntosarvet pitkät.
Elintavat: 1-2 sukupolvea vuodessa. Muodostavat pieniä yhdyskuntia lämpimiin ja kosteisiin paikkoihin, usein lämpöpattereiden ym lämpön tuottavien laitteiden lähelle. Liikkuvat öisin etsien ravintoa, kuten viljaa, perunaa ja muita kasviksia, mutta myös lihaa. Juovat myös vettä. Nykyisin melko harvinainen keskuslämmityksen ja parantuneen siisteyden ansiosta. Russakka saastuttaa elintarvikkeita ja levittää tauteja.
Torjunta: : Russakat kuolevat nopeasti pakkasessa, joten rakennuksen jättäminen kylmilleen on tehokas keino. Jos se ei ole mahdollista, saastuneet tilat voidaan myrkyttää pyretriinisumutteilla. Sumutus ajaa russakat esiin piiloistaan. Käsittely uusitaan vähintään kaksi kertaa kuukauden välein.
Asuntovieraita ovat kaikki ne hyönteiset ja pikku eläimet, joita usein tavataan sisätiloissa, mutta jotka eivät yleensä aiheuta vahinkoa.
Jotkut lajit joutuvat sisätiloihin vahingoissa, toiset hakeutuvat niihin aktiivisesti lämmön ja suojan houkuttelemina. Osa lajeista on kulkeutunut Suomeen lämpimistä maista, eivätkä ne pysty talvehtimaan täällä.
Lepisma saccharina
Koko: Aikuinen noin 1 cm pitkä, toukka aikuisen kaltainen pienempi
Tuntomerkit: Siivetön, hopeanhohtoisten suomujen peittämä, taaksepäin suippeva ruumis, takapäässä kolme pitkää sukasta, pitkät helposti katkeavat tuntosarvet.
Elintavat: Syö tärkkelys- ja valkuaisainepitoista orgaanista jätettä, sekä homesienten rihmastoa ja leviä. Elää kosteissa tiloissa, keittiöissä ja kylpyhuoneissa pesiytyen levyjen ja kaakeleiden alle sekä huoneistosta toiseen kulkeviin putkistoihin. Voivat elää jopa viisivuotiaaksi, ovat liikkeellä pimeällä.
Haitat: Aiheuttaa lähinnä esteettistä haittaa vilistelemällä pesuhuoneissa ja tiskipöydillä.
Torjunta: Voidaan torjua pyretriinisumutteilla. Yleensä ei ole syytä torjua.
Lasius niger
Koko ja väri: Aikuinen on noin 4 mm pitkä, musta
Elintavat: Yleisin sisätiloissa esiintyvä muurahaislaji. Pesä yleensä maassa, pihapiirissä esim. ruohomättäissä, kivien ja pihalaattojen alla. Pesistään ne hakeutuvat keväällä ja kesällä (joskus muulloinkin) ravinnonhakumatkoille huoneisiin. Ne hakeutuvat makean perään, mutta syövät myös kuolleita hyönteisiä.
Haitat: Vaaraton hyönteinen, mutta voi olla kiusallinen hakeutuessaan huoneissa esim. sokeriastioihin.
Torjunta: Pihapiirissä muurahaiset voi karkottaa tuhoamalla niiden pesät, esim. kaatamalla kastelukannulla torjunta-ainetta. Jos pesä on talon perustuksissa, muurahaiset hävitetään aerosolisumutteella. Kaupoista saa myös syöttivalmisteita, joita sijoitetaan muurahaisten kulkureiteille. Syöttejä voi valmistaa myös itse hunajasta tai sokeriliemestä.
Monomorium pharaonis
Tuntomerkit: 2 mm pitkä, keltainen, takaruumiin pää tumma, pitkähköt tuntosarvet
Elintavat: Trooppinen laji, mutta levinnyt eri puolille maailmaa. Yhteistä sen esiintymispaikoille on jatkuva tasainen lämpö ja kosteus. Lisääntyy vain, jos lämpötila on melko korkea (yli 18 astetta). Syö erilaista eläinperäistä ravintoa, kuten kuolleita hyönteisiä ym.
Haitat: Kotitalouksissa lähinnä vain hygieeninen haitta.
Torjunta: Torjunta on vaikeaa muurahaisten pienuuden, hyvän piiloutumiskyvyn ja liikkuvuuden johdosta. Pesät on helppo hävittää vain, jos ne löytyvät. Muurahaisia voidaan tappaa sumutteilla. Syötittäminen on ainoa tehokas ja varma keino faaraomuurahaista vastaan. Muurahaisten liikkuma-alue selvitetään ja niille sijoitetaan pieniin kasoihin pahvilevyjen päälle esimerkiksi torjunta-ainetta sisältävää kuivattua maksaa, joka on mieluisin syötti. Menetelmää jatketaan, kunnes muurahaisia ei enää tavata.
Tekstiilituholaiset käyttävät ravintonaan villaa, turkiksia ja höyheniä. Luonnossa ne syövät lintujen ja muiden eläinten pesäjätteitä sekä raatojen höyheniä ja karvoja.
Etsiessään ravintoa ne purevat reikiä ja katkaisevat lankoja. Likaiset tekstiilit kelpaavat paremmin niiden ravinnoksi kuin puhtaat.
Vaatteiden suojaaminen ja riittävä tuuletus sekä säilytystilojen säännöllinen tarkastaminen vähentää tuhoja. Yleensä turkisten tuholaiset ovat herkkiä kylmyydelle, joten tuuletukset kannattaa tehdä talvella.
Tineola bisselliella
Koko: Aikuinen 4-8 mm, siipiväli 10-14 mm, toukka 10-12 mm
Tuntomerkit: Etusiivet oljenkeltaiset, takasiivet kellanharmaat, harmaiden ripsien reunustamat. Koko vaihtelee silmiinpistävästi eri kannoissa. Toukka lähes vaalea, pää ruskehtava, rakentaa suojakseen alustaan kiinnitetyn putken.
Elintavat: Vaatekoi ei elä Suomessa luonnonvaraisena. Lämpimissä tiloissa vuodessa kehittyy kaksi sukupolvea. Naaraat munivat kukin parisataa munaa miltei irrallaan ravintokohteisiinsa, villakankaisiin, turkiksiin ja eloperäisiin täytteisiin ja eristysaineisiin. Parveilu ja muninta tapahtuu samalla paikalla niin kauan kuin ravintoa riittää jälkeläisille. Toukat kehräävät ympärilleen putken, jonka suojassa ne elävät ja liikkuvat putkea rakennellen ympäri kangasta. Vaatekoin toukan tuntee tästä seittikudoksesta.
Haitat:Aiemmin vaatekoi on ollut yleinen ja paha tuholainen, luultavasti nykyasunnot ovat sille liian kuivia. Koin aiheuttamat vauriot tekstiileissä nykyasunnoissa ovat usein vanhaa alkuperää. Lentävät koiaikuiset ovat peräisin rakenteiden eristyksistä tai ulkomailta hankituista tuotteista.
Torjunta: Jos vaatekoita lentelee asunnossa on ensiksi selvitettä niiden alkuperä. Saastuneet tuotteet hävitetään tai desinfioidaan pesemällä tai säilyttämällä niitä vuorokauden ajan -25-30 C:ssa pakastimessa tai kovalla pakkasella ulkona. Tekstiilejä voidaan kevyesti käsitellä tarkoitusta varten valmistetuilla pyretriinisumutteilla.
Attagenus pellio
Koko: Aikuinen 5 mm, toukka 1 cm.
Tuntomerkit: Perusväri musta, mutta selkäpuolella kolme valkoista täplää. Toukka on täysikasvuisena tuuheakarvainen, taaksepäin suippeneva ja selvästi "vyöhykkeinen". Peräpäässä pieni karvatupsu, vyöturkiskuoriaisen tupsua selvästi lyhempi.
Elintavat: Luonnonvarainen laji Suomessa.Naaras munii lintujen pesiin ja kuivaneisiin raatoihin. Ei lisääänny jatkuvasti sisätiloissa, joten esiintymät ovat lyhytaikaisia. Toukka jyrsii villavaatteita, mattoja ja turkiksia. Yleensä vahingot ovat pieniä.
Torjunta: Poistetaan rakennuksesta vanhat linnunpesät ja muiden eläinten jätteet. Voidaan myös torjua sumutteilla. Vyöturkiskuoriaista selvästi haitattomampi ja helpompi torjua.
Attagenus woodroffei
Ruskoturkiskuoriainen
Attagenus smirnowi
Koko: Aikuinen 5 mm, toukka 5-8 mm
Tuntomerkit: Leppäkertun muotoinen pieni kovakuoriainen, jonka yleisväri tummanruskea, vyöturkiskuoriaisella selässä kellanruskea W:n muotoinen kuvio. Ruskoturkiskuoriainen tasaisen ruskea. Toukat vyöhykkeisiä, tummanruskeita, peräpäässä pitkä karvatupsu. Tekeytyy häirittäessä "kuolleeksi". Aikuisia kuoriaisia näkee toukkia harvemmin. Elintavat: Alkuperältään trooppinen laji ja lisääntyy vain lämpimissä huoneissa ja vuodessa on 2 sukupolvea. Toukka voi piileskellä lattialistojen, mattojen ym alla ja syö tekstiilipölyä ja kuolleita hyönteisiä. Toukat vioittavat myös villavaatteita, turkiksia ja mattoja. Vahingot voivat olla huomattavia. Kerrostaloissa ne voivat levitä hormeja myöden koko taloon. Toukkanahkojen on todettu aiheuttavan myös allergisia reaktioita herkille ihmisille.
Torjunta: Torjunta on vaikeaa ja vaatii sitkeyttä. Vaatteiden pesu ja pakastaminen ovat hyviä apukeinoja. Trooppisina lajeina nämä turkiskuoriaiset eivät kestä pakkasta. Permetriiniä sisältävillä torjunta-aineilla ruiskutetaan paikat, missä kuoriaisia on nähty. Lisäksi lattialistat ym. rakoset on ruiskutettava. Ruiskutus on uusittava viikon välein, kunnes kuoriaisia ei enää havaita.
Rakennuspuun ja muun käyttöpuun mukana kulkeutuu hyönteisiä sisätiloihin metsästä. Eräät näistä voivat lisääntyä rakennuspuussa. Uudisrakennusvaiheessa esiintyvät lajit ovat yleensä kuorenalaisessa jälsi- ja nilakerroksessa esiintyviä lajeja. Puurakenteiden varsinaiset tuholaiset tulevat toimeen kuivassa puussa.
Hyönteisvioitus ilmenee reikinä ja puruna puun pinnassa ja selvästi erottuvina käytävinä sen sisällä. Sienivioitus taas aiheuttaa puuaineksen pehmenemistä ja murenemista puun pinnan pysyessä pitkään muuttumattomana. Vioitusjälkiä käytetään apuna puuntuholaisia määritettäessä.
Camponotus herculeanus
Koko: Aikuinen 6-18 mm
Tuntomerkit: Iso musta pää, keskiruumis tummanpunainen, takaruumis musta, kookkain Suomen muurahaisista.
Elintavat: Elää havumetsissä tehden pesänsä sekä eläviin, että kuolleisiin puihin, nakertamalla puihin käytäviä ja pesäkoloja. Joskus muurahaiset tekevät pesänsä puurakennuksiin, etenkin sellaisiin, joissa on kosteusvaurioita. Ei syö puuta vaan muita hyönteisiä, kirvojen mesikastetta tai silmuja.
Haitat: Voivat aiheuttaa teknistä vahinkoa talon rakenteille. Erityisesti kesämökkien ongelma. Muurahaisten parveilu ja liikehdintä voi olla joidenkin mielestä häiritsevää.
Torjunta: Pesän paikallistaminen voi olla hankalaa, mutta se saattaa onnistua kuuntelemalla hiljaisena ja lämpimänä kesäpäivänä muurahaisten pesässään aiheuttamaa rapinaa sekä seuraamalla parveilua. Pesäontelot puhkaistaan ja muurahaiset tapetaan sumutteilla tai ruiskutteilla. Vioittuneet puuosat vaihdetaan.
Hadrobregmus pertinax
Koko: Aikuinen 5-6 mm, toukka 5 mm
Tuntomerkit: Musta, pieni kovakuoriainen, jonka etuselän takanurkissa keltaiset karvatupsut. Jos karvatupsuja ei ole, kyseessä lienee jokin muu jumilaji. Tupajumi on nykyisin harvinainen, joten "jumivioitukset" ovat yleensä kuolemankellon vioituksia.
Elintavat: Toukat elävät lahoavassa, usein sienten lahottamassa puussa. Toukkavaihe kestää useita vuosia. Helpoiten ne havaitsee kuoriaisten ulostulorei'istä, jotka ovat pyöreitä, 2-3 mm leveitä reikiä.
Torjunta: Lahosienten ja samalla myös kuoriaisten leviämistä estetään korjaamalla vesivuodot, parantamalla rakenteiden tuuletusta ja eristämällä alapohjan rakenteet kosteudelta. Painekyllästetyn puun käyttö on tehokas keino estää kuolemankellon leviämistä. Talon lähiympäristöstä raivataan tiheä kasvillisuus pois ja tarvittaessa salaojitetaan. Kunnolliset sadevesikourut ehkäisevät seinien kosteusvaurioita.
Syöpäläiset ovat ulkoloisina esiintyviä hyönteisiä, jotka käyttävät ravinnokseen verta, ihoa tai sen eritteitä. Ne elävät huoneissa, huonekaluissa, vaatteissa, karvapeitteessä tai ihossa.
Lude, kirput, pää- ja vaatetäi sekä satiainen käyttävät ravinnokseen verta. Syyhypunkki syö ihoa ja pölypunkki ihon eritteitä.
Nisäkkäiden ja lintujen syöpäläiset voivat ihmisen iholle joutuessaan puremallaan tai imennällään aiheuttaa ihon punoitusta, kutiamista ja ärtymistä.
Cimex lectularius
Koko: Aikuinen 3,5 - 8 mm
Tuntomerkit: Leveähkö, litteä, vaalea-punaruskea, väri riippuu ravinnon saannista. Toukka aikuisen kaltainen, pienempi.
Elintavat: Lutikka ja sen toukat imevät verta ihmisestä yöllä. Piileskelee päivisin vuoteissa, seinäpaperien halkeamissa, taulujen ja seinävaatteiden takana, lattia- ja ovilistojen raoissa ja muissa piilopaikoissa. Niiden esiintymisen voi huomata tummista ulosteläikistä. Nykyään harvinainen hygienian parannuttua, mutta lisäystä tulee turistien mukana ulkomailta.
Haitat: Imentäjäljet kutiavat, paukamia iholla. Suomessa ei ole todettu levittävän tauteja.
Torjunta: Asuntojen ja muiden huonetilojen siisteys paras ennakkotorjuntakeino. Niiden olinpaikat käsitellään hyönteismyrkyllä.
Dermatophagoides pteronyssinus
Koko: 0.2-0.4 mm
Tuntomerkit: Eivät paljain silmin nähtäviä.
Elintavat: Löytyy huonepölystä lähes kaikkialta. Elää syömällä ihmisten ja kotieläinten ihosta kuollutta solukkoa, hilsettä, mikrobeja ym. Lisääntyy parhaiten lämpimässä +25 asteen lämpötilassa ja kosteassa ilmassa. Aiheuttavat pölyallergiaa ja suoria iho ja hengitystieoireita.
Torjunta: Yleinen puhtaanapito. Petivaatteita ja patjaa kannattaa tuulettaa säännöllisesti. Vuodetta ei nousemisen jälkeen kannata heti pedata, vaan antaa kosteuden haihtua. Pölypunkit saa hengiltä pitämällä vuodevaatteita -18 asteen pakkasessa vuorokauden tai pesemällä ne tunnin ajan +60 asteessa. Käsittelyn jälkeen punkit tulisi harjata tai imuroida tekstiileistä.
Pediculus humanis
Koko: 2-3 mm
Tuntomerkit: Pitkulainen, pehmeäruumiinen hyönteinen, joka elää joko vaatteissa (vaatetäi) tai karvoissa (päätäi). Voimakkaat kynnet. Täin munia kutsutaan saivareiksi.
Elintavat: Vaatii menestyäkseen ruumiin lämpöä. Ihmisen täin alalajit eroavat esiintymispaikkansa perusteella. Päätäi esiintyy ihmisen ohutkarvaisissa ruumiinosissa ja kookkaampi vaatetäi vaatteissa. Munat täi kiinnittää syvälle hiusten tyveen. Toukka kuoriutuu 1-2 viikon kuluttua. Sekä toukka että aikuinen imevät verta kaksi kertaa vuorokaudessa. Vaatetäi munii vaatteisiin ja iholla se käy ruokailemassa. Täit leviävät esim. päähineiden välityksellä kouluissa ja päiväkodeissa.
Torjunta: Hyvä hygienia on A ja O. Saastuneet vaattet desinfioidaan lämmössä ("täisauna"). Hiuksista se torjutaan apteekista saatavilla valmisteilla.
Suomen eläimistöön kuuluu pari kymmentä jyrsijälajia, joista yleisimpiä ovat pitkähäntäiset rotat ja hiiret sekä lyhythäntäiset myyrät. Rotat ja hiiret ovat vuosituhansien kuluessa sopeutuneet ihmisen pöytäkumppanuuteen. Ne saavat pääasiassa ravintonsa ihmisen kasvattamista, hankkimista ja varastoimista elintarvikkeista tai niiden tähteistä.
"Syömävero" on kuitenkin pieni osa kokonaisvahingosta. Elintarvikkeiden saastuttaminen, pakkausmateriaalien turmeleminen sekä erilaisille rakenteille aiheutetut jyrsintävauriot moninkertaistavat haitat.
Vahinkojen lisäksi rotat ja hiiret saattavat levittää ihmiseen ja kotieläimiin tarttuvia tauteja. Näistä yleisimpiä ovat Suomen oloissa Salmonella-bakteerin aiheuttamat suolistoinfektiot.
Rottien ja hiirten lisääntymistä ja lukumäärää säätelee ravinnon ja suojapaikkojen saatavuus. Tavallisissa asuinkiinteistöissä rottaongelma on helposti poistettavissa pitämällä talousjätteet rotanpitävissä astioissa. Normaalisti muita keinoja ei tarvita.
Viranomaiset eivät suorita myrkytyksiä, mutta antavat neuvonta-apua. Kiinteistönhaltija on itse velvollinen hävittämään rotat ja hiiret (Terveydensuojelulaki 763/94, 31§).
Tampereella 1997-98 talvella tehdyssä selvityksessä tarkastettiin yli 800 kiinteistöä ja varsinaisia rottahavaintoja tehtiin noin kymmenisen, joten varsinaista rottaongelmaa Tampereella ei ole. Huonokuntoiset sekajäteastiat, huonosti hoidetut kompostit sekä lintujen ruokintapaikat ovat kuitenkin potentiaalinen ravinnonlähde rotille.
Rattus norvegicus
Koko: Ruumis 120 - 290 mm, häntä 85 - 230 mm, paino korkeintaan 600 g
Tuntomerkit: Harmaanruskea, alta vaalea, häntä ruumista lyhyempi, poikaset selvästi rotevampia kuin hiiret.
Elintavat: Suosii kosteita, maanläheisiä asuinpaikkoja, joissa se voi helposti kaivaa maanalaisia käytäviä. Pysyvillä asuinsijoillaan elävät yhdyskuntina, joiden pääluku voi olla kymmenistä tuhanasiin. Pysyvän yhdyskunnan voi tunnistaa jäljistä: käytävien suuaukot, niistä ulos työnnetyt multakasat, sileäksi tallotut polut sekä jalanjäljet ja ulosteet. Rotan käyttäytymisen peruspiirteitä on neofobia, se karttaa uusia esineitä (loukku, uusi ravintokohde) ja outoja tilanteita (tuttujen esineiden siirtyminen uuteen paikkaan). Elinikä on alle 1,5 v, vuotuinen poikastuotto naarasta kohti vuodessa keskimäärin 38 poikasta.
Torjunta: Ensisijaisesti rotat pitää eristää ravintolähteestään. Myrkyt pitää sijoittaa asianmukaisiin syöttilaatikoihin rottien vakituisten kulkureittien läheisyyteen. Syöttilaatikko on pidettävä paikallaan myrkytyksen ajan, vaikkei rotat heti söisikään syöttiä (neofobia). Myrkkyjä on kahdenlaisia kertamyrkkyjä (brodifakumi, difetialoni) ja toistomyrkkyjä (kumatetryyli, difenakumi). Käytettävästä myrkystä riippumatta syötitys on aloitettava riittävän suurilla annoksilla ja tarkkailla syötin kulumista aluksi päivittäin. Toisella viikolla täydennyskerrat voidaan vähentää kolmeen ja säätää kerta-annokset kulutuksen mukaan. Koko operaatio kestää maatiloilla 4-6 viikkoa, kaatopaikoilla siihen vaikuttaa muu saatavilla oleva ravinto ja vuodenaika.
Kotihiiri (Mus musculus)
Metsähiiri (Apodemus flavicollis)
Tuntomerkit: Metsähiiri on kotihiirtä rotevampi, häntä pitempi, korvat ja silmät isommat. Paras tuntomerkki on kellanruskean selän ja valkean vatsapuolen selvä väriraja. Metsähiiri on rottaa paljon pienempi. Metsähiirtä hieman pienempi kotihiiri on väriltään rusehtavan harmaa ja vastapuoli on enintään hieman vaalempi kuin selkäpuoli. Kotihiiri on harvinaistunut nykyään. Asunnoissa tavatut hiiret ovat yleensä metsähiiriä.
Elintavat ja torjunta:
Söpöstä ulkonäöstään huolimatta hiiret voivat olla kiusallisia kuokkavieraita asunnoissa. Varsinkin talvisin metsähiiret tunkeutuvat asuntoihin ja taitavina kiipeilijöinä ne voivat kiipeillä seiniä pitkin ullakoille ja rakenteisiin. Suurin haitta syntyy, jos hiiret nakertavat sähköjohtoja, eristeitä yms. Myös ne likaavat ja syövät jonkin verran elintarvikkeita. Metsähiiret häviävät yleensä kevään tullen. Jos ne on kerinnyt poistaa ennen tammikuuta, uusia hiiriä ei enää tule. Parhaiten ne saa pois kaupasta saatavilla hiirenloukuilla ja pullasyötillä. Myös kaupasta saatavia myrkkysyöttejä voi käyttää. Kotihiiri voi elää asunnoissa ympäri vuoden, mutta sekin on yleensä helppo saada pois pullasyötein.
Kesykyyhky eli pulu, Columba livia domestica, Aves
Kesykyyhky on villin kalliokyyhkyn kantamuoto. Suomen kesykyyhkykanta on peräisin 1800-luvulla tehdyistä istutuksista ja kirjekyyhkyharrastajilta karkuun päässeistä linnuista. Nykyisin lähes kaikissa kaupungeissa on oma pulukanta.Tampereella arvioitiin 1970-luvulla olevan n. 8000 pulua. Ilmeisesti niiden lukumäärä on laskenut viime vuosina. Tähän ovat olleet vaikuttamassa tehdaskiinteistöjen ym. rakennusten saneeraukset, jotka ovat hävittäneet pesimäpaikkoja. Sen sijaan pulut ovat monesti asettuneet pesimään esimerkiksi parvekkeille, josta on koitunut haittaa ihmisille.
Vastoin yleistä luuloa pulu ei ole kovin todennäköinen taudinlevittäjä. Tampereella tehdyssä tutkimuksessa analysoitiin 101 pulun ulostenäytettä. Salmonellaa ei tavattu lainkaan, mutta kuudessa näytteessä oli kampylobakteereja. Kampylobakteerit kuolevat nopeasti ulosteen kuivuessa, joten siitäkään ei ole suurta haittaa. Pahin haitta pulusta onkin yleisen hygienian kannalta. Pulut asettumista esim. parvekkeille voi estää esim. ripustetulla vaalealla ilmapallolla, johon on piirretty mustalla tussilla silmäkuviot. Pulujen suosimiin lepopaikkoihin soveltuu laskeutumisesteeksi pulupiikkikiskot ja viritetyt langat.
On muistettava, että pulunkin pesintä on turvattu 1.4.-31.7. jolloin pesää ei saa hävittää. Pulun haudonta-aika (2 munaa) on 20 vrk ja poikaset ovat pesässä kolmisen viikkoa, jonka jälkeen ne lähtevät maailmalle.
Lattiasieni on vaarallisin rakennusten lahottajista. Lahoava puu pehmenee ja murenee kuutiomaisiksi lohkoiksi. Usein lattiasienen olemassaolon huomaa harmaanvalkoisesta huopamaisesta peitteestä, jossa on keltaisia tai violetinvärisiä laikkuja. Toisinaan huomaa myös paksuja - jopa lyijykynän vahvuisia - vedenkuljetusrihmoja. Itiöemiä ilmestyy suotuisissa oloissa. Ne ovat pannukakkumaisia, kanelinruskeita ja reunoilta valkoisia. Kanelinruskea itiöpöly kattaa niiden ulkopinnan ja itiöpölyä voi olla ympäri rakennusta.
Saatuaan jalansijan lattiasieni pystyy leviämään kuivaankin puuhun ja se edetä muidenkin huokoisten materiaalien läpi. Torjuntaan pitää ryhtyä heti, koska lattiasienen tuho voi johtaa rakennuksen täydelliseen tuhoutumiseen. Tärkeintä on järjestää lattiasienelle olosuhteet, jossa se ei voi elää. Talon ryömintätilat ja kellarit pitää kuivata ja tuuletus on järjestettävä hyvin. Usein lattiasienen olemassa olo seuraa peruskorjauksessa tehdyistä rakennevirheistä. Myöskään puutavaraa (halkoja ym) ei pidä säilyttää maavaraisen lattian päällä asunnon kellarissa. Jos huomaat lattiasienen talossasi, ota yhteyttä kunnan rakennustarkastajaan korjausohjeiden saamiseksi.
Arianta arbustorum
Lehtokotilo kuuluu kuorellisiin etanoihin. Siitä on viime vuosina tullut tuttu vieras myös Tampereen pihoilla, puistoissa ja puutarhoissa. Lehtokotilot ovat peräisin rannikon lehdoista, mutta kulkeutuneet sieltä ihmisen mukana laajalti sisämaahankin. Kaikkiruokaisina lehtokotilot ovat sopeutuneet hyvin uusille asuinaluille, joissa niitä voi parhaimmillaan tai pahimmillaan elää yli 500 yksilöä neliömetrillä.
Koko: Aikuisen kotilon kuoren halkaisija on noin 2 cm. Itse eläin on noin 3–4 cm pitkä
Tuntomerkit: Kartiomaisen ja kierteisen kuoren pinnassa on vaaleita läikkiä tummanruskealla pohjalla. Täysikasvuiselta yksilöltä puuttuu kuoren alapuolella oleva napa, mikä erottaa sen samannäköisestä, mutta hieman pienemmästä pensaskotilosta
Elintavat: Lehtokotilot viihtyvät ojan pientareilla, joutomailla ja pitkässä ruohostossa. Kotilot liikkuvat pääasiassa öisin ja sateella. Jos lehtokotilolla on tarve liikkua, se voi yhden yön aikana kulkea myötätuulen saattelemana 10–15 metriä.
Lehtokotilot ovat kaikkiruokaisia. Niiden herkkua ovat nokkoset ja voikukat, mutta niille kelpaavat myös kaikki vihannekset, koristekasvit, karike, jäkälä, sienet ja tarvittaessa raadot, kuten esimerkiksi kuolleet lajitoverit. Pääasiassa ne ovat kuitenkin kasvissyöjiä. Kotilo voi syödä päivässä jopa kolmasosan painonsa verran kasviravintoa.
Monet linnut ja pikkunisäkkäät, esimerkiksi hiiret, myyrät ja siilit syövät lehtokotiloita.
Lehtokotilot elävät 4–6 vuotta. Lisääntymään ne pystyvät parin vuoden ikäisinä. Lehtokotilo munii sekä keväällä että syksyllä. Suotuisissa oloissa, lämpimässä ja kosteassa, laji voi munia useitakin kertoja kesän aikana. Kotilot talvehtivat kaivautumalla maahan tai esimerkiksi hoitamattomiin komposteihin ja jätekasoihin.
Kuuma ja kuiva hellekesä ja kylmä ja vähäluminen kevättalvi ovat lehtokotiloille kohtalokkaita. Kylmän, pitkän ja lumettoman syksyn ja vähälumisen talven aikana lehtokotiloita kuolee paljon. Kesällä taas pitkien hellejaksojen aikana lehtokotilot pakenevat kuivuutta varjoon lehtien tai lautojen alle tai kiipeävät puunrungolle ja vaipuvat horrokseen. Kotilot heräävät sään muuttuessa kosteaksi, minkä takia niitä voi yhtä äkkiä olla valtavia määriä.
Haitat: Suurina määrinä esiintyessään lehtokotilo on harmillinen tuholainen syödessään ja vioittaessaan pihojen ja puutarhojen kasveja. Murskaantuneet kuoret ovat teräviä ja voivat aiheuttaa haavoja avojaloin kulkeville etenkin lapsille.
Lehtokotiloiden torjunta puutarhassa
Lehtokotiloiden hävittäminen puutarhasta vaatii kärsivällisyyttä ja yhteistyötä. Tärkeintä on ryhtyä torjuntatöihin heti, kun huomaa ensimmäiset lehtokotilot puutarhassa, jotta ne eivät pääse lisääntymään.
Tiheään asutuilla alueilla on tärkeää, että myös naapurit saadaan mukaan
keräämään lehtokotiloita. Muuten kotilot levittäytyvät naapurista
takaisin omalle pihalle. Kotilot pitää kerätä myös joutomailta,
hoitamattomilta tonteilta ja pitkää ruohostoa kasvavilta
ojanpientareilta, jotka ovat kotiloille oivallisia suojapaikkoja.
Torjuntakeinoja
Lehtokotiloita ruoaksi
Lehtokotiloita voi myös syödä. Syötäväksi tarkoitettuja kotiloita pidetään paastolla pari päivää suolen tyhjentämiseksi, tai niille annetaan leseitä jolloin ulosteesta näkee milloin suolen sisältö on vaihtunut. Ennen ruuaksi valmistamista kotilot pitää huuhdella. Lopuksi kotilot keitetään kiehuvassa vedessä ja valmistetaan ruuaksi kuten viinimäkikotilot.
Lehtokotiloita voidaan pitää myös lemmikkieläiminä, mutta on varottava, etteivät ne pääse karkaamaan luontoon.