Tampereen Aluepelastuslaitos |
Aluepelastuslaitos |
Toimialueet |
Ajankohtaista |
Pelastustoiminta |
Sairaankuljetus ja ensihoito |
Yhteystiedot |
Palotarkastus |
Usein kysyttyä |
Koulutus ja valistus
|
Valmiusosasto
|
Tekninen osasto
|
Nuohous
|
Toimistopalvelut
|
Sopimuspalokunnat
|
Turvallisuustietoa
Materiaalipankki |
Linkit |
23.12.2009 kello 11:16
Viime aikoina on kovasti esitetty kritiikkiä Tampereen aluepelastuslaitoksen toimintavalmiusajoista keväällä suljetun Pispalan paloaseman alueella. Yksityishenkilö teki keväällä asiasta kantelun ja joulukuun puolivälissä Länsi-Suomen lääninhallitus antoi asiasta oman päätöksensä. Sen mukaan alueella on nykyisin ongelmia niin palomiesten riittävyydessä kuin toimintavalmiudessa.
Lääninhallituksen kannanotto asiaan herättikin monet, joita asia ei ole ennen kiinnostanut. Aiheesta on tullut paljon kannanottoja lehtien keskustelupalstoille. Lehtikirjoittelusta saattaa jäädä lukijoille sellainen kuva, että vasta lääninhallituksen antaman lausunnon jälkeen on valmiusasioita alettu uudelleen pohtia.
Valmiuden ylläpitäminen ja siihen liittyvät käytännön järjestelyt ovat pelastuslaitoksissa - koko Suomessa - joka päivä läsnä. Nyt lääninhallitus on tuonut esille Pispalan paloaseman sulkemisesta johtuvat toimintavalmiusaikojen muutokset. Tampereen aluepelastuslaitos on näitä asioita käsitellyt jo ennen lääninhallituksen kannanottoa. Asia on ollut esillä myös mm. kaupunginhallituksessa. Tampereen aluepelastuslaitos teki päätösehdotuksen kaupunginhallitukselle Pispalan paloaseman sulkemisesta sen hetkisten taloudellisten resurssien puitteissa. Nyt talousasiat ovat yhä kiristyneet.
Paloasemaverkostoa uudistetaan
Tampereen aluepelastuslaitos on tarkastellut paloasemaverkoston tarkoituksenmukaisuutta koko Pirkanmaalla. Myös Tampereen ja Ylöjärven rajaseutu on ollut arvioinnissa. Tarkoituksena olikin rakentaa uusi paloasema tälle alueelle yhdistämällä Pispalan ja Ylöjärven paloasemien toiminnot. Hanke on edennyt vuosina 2008 - 2009 Ylöjärvellä, mutta lopullinen ratkaisu on viivästynyt tonttikauppaan liittyvien seikkojen takia.
Henkilöstöresurssien riittämättömyyden takia jouduttiin Pispalan paloaseman sulkemista kiirehtimään ja henkilöstö siirrettiin Ylöjärven paloasemalle ja näin yhdistämällä kaksi vajaamiehitettyä paloasemaa, saatiin Ylöjärven paloasemalle toimintakykyinen pelastusyksikkö.
Myös muita korvaavia toimenpiteitä Pispalan paloaseman sulkemisen takia tehtiin. Pispalan alueen hälytysvasteita muutettiin siten, että ensimmäinen pelastusyksikkö hälytetään Ylöjärveltä, Nokialta tai Tampereen keskuspaloasemalta. Näillä toimenpiteillä saavutetaan osa Pispalan l-riskialueelta kuudessa minuutissa, mutta osaan l-riskialueista päästään 7 - 8 minuutissa.
Nykyinen tilanne on ollut alusta asti väliaikainen ja lopullinen ratkaisu tulee poistamaan Pispalan alueen toimintavalmiusajan viiveet.
Lääninhallitus haluaa kannanotollaan kiirehtiä, että Tampereen aluepelastuslaitoksen suunnitelmat toteutetaan mahdollisimman nopeasti. Näin myös edetään.
Rauhallista Jouluaikaa ja turvallista vuotta 2010
Tampereen aluepelastuslaitos
Teksti: Veijo Kaján
Tampereen Aluepelastuslaitos
Etusivu |
Aluepelastuslaitos |
Toimialueet |
Pelastustoiminta |
Sairaankuljetus ja ensihoito |
Palotarkastus |
Koulutus ja valistus |
Valmiusosasto |
Tekninen osasto |
Nuohous |
Toimistopalvelut |
Sopimuspalokunnat |
Turvallisuustietoa |
Sivun alkuun
www.tampere.fi/teksti/aluepelastuslaitos/ajankohtaista/t091223a.html
Lähetä tämä sivu ystävällesi
Palaute
| Tampereen kaupunki
Päivitetty 23.12.2009
© Tampereen kaupunki 2009