
|
|

|
Ikäihmiset toivovat ystävällisempää kohtelua
Tamperelaiset ikäihmiset ja heidän omaisensa toivovat saavansa ystävällisempää kohtelua palveluja käyttäessään. Tämä selviää Tampereen kaupungin ikäihmisten ohjaus- ja valvontatoiminnasta kertovasta raportista viime vuodelta.
22.5.2013 18:03
Lue lisää
Sorsapuiston lintuihin voi tutustua esitteen avulla
Sorsapuiston linnut palaavat taas tamperelaisten ja vierailijoiden
iloksi puistoon torstaina 23.5 2013. Tänä kesänä
lintuihin voi tutustua itsenäisesti lintukierroksella esitteen avulla,
jota voi noutaa puiston Pulu-kesäkioskista. Lintuhäkit on myös
varustettu uusin kuvallisin infotauluin.
22.5.2013 14:09
Lue lisää
Vedenjakelukatkos Leinolassa 22.5. klo 22 alkaen
Tampereen Vesi tekee vesihuoltotöitä verkostossa keskiviikkona 22.5.2013 Mikkolankadulla Leinolassa. Työt alkavat kello 22 ja kestävät noin kahdeksan
tuntia. Vedenjakelu voi palautua jo aiemmin. Töiden takia vedenjakelu joudutaan keskeyttämään seuraavilta kaduilta: Hampulankatu, Koiramäenkatu, Koiramäenrinne, Kenkirajankatu, Terrierinkuja, Setterinkuja, Haukunkatu, Tassunkuja, Peninkuja, Mustinkuja, Kossinkatu, Leinonkuja ja Mikkolankatu. Töiden jälkeen vedessä saattaa
esiintyä tilapäistä sameutta, mikä poistuu vettä
hetken aikaa juoksuttamalla. Samentumasta ei ole terveydellistä haittaa.
22.5.2013 13:31
Lue lisää
Tanssiin kutsu senioritanssipäiville!
Kansainvälinen senioritanssikongressi järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa, Tampereella 27.5. – 1.6.2013. Kongressin ohjelmassa senioritanssiryhmät esittäytyvät Vanhan kirjastotalon puistossa, Laikunlavalla 28.5.2013. Luvassa on sekä kotimaisia että ulkomaisia senioritanssiesityksiä. Valtakunnallisena senioritanssipäivänä 29.5.2013 avoimia tanssitapahtumia järjestetään eri puolella Suomea, joihin voi osallistua kuka tahansa tanssista kiinnostunut. Tampereella senioritanssipäivää vietetään Pyynikin urheilukentällä. Senioritanssi tavaksi –tapahtumassa tanssiin voivat osallistua sekä senioritanssiryhmät ohjaajineen että yleisö. Tilaisuudessa tanssitaan Tampereen liikunnanohjaajien johdolla yksinkertaisia, helposti käynnistyviä tansseja niin että tanssipiireihin voivat helposti liittyä mukaan myös ulkopuoliset, senioritanssista kiinnostuneet katsojat. Tarkoituksena on sytyttää tanssin kipinä mahdollisimman moniin ihmisiin.
22.5.2013 10:35
Lue lisää
Reilu kauppa on tamperelaisille tuttu juttu
Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan varsin suuri osa
tamperelaisista kuluttajista ajattelee tuotteita ostaessaan niiden
alkuperää ja tuotanto-olosuhteita. Yli puolet kyselyyn vastanneista
uskoo, että omilla ostopäätöksillä pystyy vaikuttamaan kehitysmaiden
ihmisten elämään, ja suuri osa suosii myös omissa hankinnoissaan Reilun
kaupan tuotteita.
22.5.2013 09:56
Lue lisää
Huoltotöitä Ruskon vedenpuhdistuslaitoksella 23.5. ja 24.5. välisenä yönä
Ruskon vedenpuhdistuslaitoksella tehdään huoltotöitä torstain 23.5. ja
perjantain 24.5. välisenä yönä kello 22.00 alkaen. Huoltotöistä saattaa aiheutua
tilapäisiä katkoksia vedenjakelussa ja tilapäisestä paineenvaihtelusta johtuvaa
veden samentumista Ruskon alueella. Huoltotöiden arvioidaan valmistuvan
perjantaiaamuun mennessä. Sameudesta johtuva haitta poistuu vettä
juoksuttamalla.
22.5.2013 09:43
Lue lisää
Kulttuuripalveluiden uudet internetsivut on julkaistu
Kulttuuripalveluiden uudet internetsivut on avattu vierailijoille. Tuoreen ja raikkaan visuaalisen ilmeen lisäksi muutoksia on myös sivujen rakenteessa ja sisällöissä.
21.5.2013 16:01
Lue lisää
Ikäihmisiltä kysytään mielipiteitä Härmälän kehittämiseen
Mikä saa olon onnelliseksi ja vaikuttaa turvallisuuden tunteeseen? Kiinnostavatko asuinalueen tapahtumat ja yhdessä tekeminen muiden asukkaiden kanssa? Muun muassa näihin kysymyksiin Tampereen kaupunki odottaa 65 vuotta täyttäneiden Härmälän, Vihilahden ja Rantaperkiön asukkaiden ajatuksia ja mielipiteitä heille postitetussa kyselyssä.
21.5.2013 12:51
Lue lisää
Sara Hildénin taidemuseon kesänäyttelyssä helmiä
Kesänäyttely Helmiä tuo yleisön nähtäväksi Sara Hildénin säätiön kokoelmateoksia. Näyttely on vuoropuhelua kokoelman ytimen, modernismin klassikoiden ja uushankintojen, nykytaiteen helmien välillä. Helmiä on esillä aivan kirjaimellisestikin, kun vastikään säätiön kokoelmaan hankittu, Muranon lasista valmistettu helminauha, ranskalaisen Jean-Michel Othonielin Valko-punainen helminauha on ensimmäistä kertaa esillä.
21.5.2013 10:59
Lue lisää
Lukutoukka muuttaa Saukonpuiston kouluun
Tampereen kaupunginkirjaston kirjastoautot myöntävät keskiviikkona 22.5. Saukonpuiston koululle kunniakirjan kirjastoautopalvelun aktiivisesta käytöstä lukuvuonna 2012 - 2013. Myös Lukutoukka-kiertopalkinto siirtyy seuraavan lukuvuodeksi Saukonpuiston kouluun.
21.5.2013 10:55
Lue lisää
Metson näyttelyissä saa hyvän mielen
Pääkirjasto Metsossa on esillä kaksi hilpeää taidenäyttelyä. Lasitaiteilija Anne Aallon jännittävät lasiötökät ja salaperäiset maljat sekä ITE-taiteilija Hannu Hirsivuoren koomiset puuihmiset saavat näyttelyssä vierailevan taatusti hyvälle mielelle.
21.5.2013 10:34
Lue lisää
Treduun neljä mitalia ammattitaidon SM-kisoista
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun opiskelijat toivat neljä mitalia Joensuussa pidetyistä Taitaja 2013 -kisoista.
21.5.2013 09:09
Lue lisää
Kaupunginhallituksen suunnittelukokous käsitteli kaupunkiraitiotien ensimmäisen linjan reittivaihtoehtoja
Tampereen kaupunginhallituksen suunnittelukokous käsitteli maanantaina 20. toukokuuta 2013 kaupunkiraitiotien ensimmäisen linjan reittivaihtoehtoja. Raitiotien reitille Hervannan, keskustan ja Lentävänniemen välillä oli vaihtoehtoja kolmessa kohdassa. Suunnittelukokous valitsi linjauksen, jossa raitiotie kulkee Hervannasta keskustaan Sammonkatua ja Itsenäisyydenkatua pitkin. Pispalan kannaksen linjauksesta päätetään tunnelin rakentamispäätöksen jälkeen.
20.5.2013 17:26
Lue lisää
Hervannan ja Muotialan neuvoloissa kokeillaan sähköistä äitiyskorttia
Tampereen kaupunki testaa ja kehittää sähköistä äitiyskorttia tämän vuoden aikana Hervannan ja Muotialan äitiysneuvoloissa. Kokeiluun voivat osallistua suomenkieliset perheet, joiden raskauden seuranta alkaa näissä neuvoloissa 24.4.-15.7.2013 välisenä aikana.
20.5.2013 15:24
Lue lisää
Aurinkosähkö oikein käytettynä on kannattavaa myös Tampereella
Aurinkosähköä on pidetty kannattamattomana Suomen ilmasto-olosuhteiden
ja kalliiden järjestelmien vuoksi. Vuotuinen säteilyenergia
optimipinnalle on kuitenkin Tampereella yhtä suurta kuin
Pohjois-Saksassa, missä aurinkosähköä hyödynnetään laajasti.
20.5.2013 15:03
Lue lisää
Lahdenperänkadulla vain yksi ajokaista käytössä vesihuoltotyön vuoksi
Kolmionkadun ja Lahdenperänkadun vesijohdon ja jätevesiviemärin saneeraustyö etenee. Vesihuoltotyön vuoksi joudutaan sulkemaan liikenteeltä muut ajokaistat yhtä lukuunottamatta. Liikenne ohjataan yhdellä ajokaistalla liikennevaloin ja opastein maanantaista 20.5. kello 21 alkaen. Kevyen liikenteen väylä on kävelijöiden ja pyöräilijöiden käytössä edelleen.
20.5.2013 14:36
Lue lisää
Aakkulanharjun pohjavesialueen teollisuusyritykset kartoitetaan
Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö toteuttaa touko-elokuun
2013 aikana valvontaprojektin Aakkulanharjun pohjavesialueella.
Projektin aikana tarkastetaan noin 50 teollisuusyritystä, muun muassa
metallityöpajat ja automaalaamot. Tavoitteena on ehkäistä haittoja
pohjavedelle ja selvittää yritysten ympäristönsuojelun taso. Lisäksi
yrityksiä opastetaan ympäristöasioissa.
20.5.2013 12:46
Lue lisää
Museoiden yö täyttää kaupungin tapahtumilla
Museoiden yötä vietetään Tampereella lauantaina 25.5.2013 kello 18-24. Yli
20 museota ja kulttuurikohdetta tarjoavat näyttelyitä, opastuksia ja ohjelmaa
puoleen yöhön saakka. Museoiden yössä voi mm.
nähdä elokuvia, kuvauttaa itsensä postikorttiin, osallistua työpajoihin ja
visailuihin sekä tavata kirjoittavia poliiseja näyttelyihin tutustumisen
ohessa.
20.5.2013 10:12
Lue lisää
Laatujournalismia pääsee lukemaan e-julkaisuna
Tampereen kaupunginkirjasto on hankkinut lainattaviksi e-julkaisuina verkkokustantaja Long Playn artikkeleita. Long Play julkaisee tutkivia juttuja, reportaaseja, henkilökuvia ja muita pitkiä juttuja digitaalisessa muodossa.
20.5.2013 09:44
Lue lisää
Sprinklerkoestus järjestetään Härmälänrannassa keskiviikkona 22.5.
Vihurinkadulla järjestetään kiinteistön sisäinen vesijohtoverkkoon liitetyn sprinklerlaitteiston eli sammutusvesijärjestelmän käyttöönottokoestus keskiviikkona 22.5.2013 klo 9 alkaen. Koestuksessa mitataan vesilähteen riittävyys. Mittauksen yhteydessä suljetaan vesijohtoverkon venttiileitä, joten veden virtaussuunta verkostossa muuttuu lyhyeksi ajaksi. Tästä voi aiheutua hetkellistä paineenvaihtelua tai veden tilapäistä sameutta keskustan alueella. Vedenjakelu toimii keskeytyksettä myös koestuksen ajan.
20.5.2013 09:35
Lue lisää
Sprinklerkoestus järjestetään Särkänniemessä tiistaina 21.5.
Särkänniemessä järjestetään kiinteistön sisäinen vesijohtoverkkoon liitetyn sprinklerlaitteiston eli sammutusvesijärjestelmän käyttöönottokoestus tiistaina 21.5.2013 klo 9.30 alkaen. Koestuksessa mitataan vesilähteen riittävyys. Mittauksen yhteydessä suljetaan vesijohtoverkon venttiileitä, joten veden virtaussuunta verkostossa muuttuu lyhyeksi ajaksi. Tästä voi aiheutua hetkellistä paineenvaihtelua tai veden tilapäistä sameutta Särkänniemen ja Amurin alueella. Vedenjakelu toimii keskeytyksettä myös koestuksen ajan.
20.5.2013 09:30
Lue lisää
Tamperelaisia kulttuurin, taiteen ja tieteen tekijöitä palkittiin
Tampereen kaupunki palkitsi tamperelaisia kirjailijoita, teatterin tekijöitä, ammattitaiteilijoita ja tieteellisen tutkimuksen tekijöitä. Raatihuoneella 17. toukokuuta 2013 pidetyssä tilaisuudessa jaettiin Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot, ammattitaiteilijoiden stipendit ja tiedeapurahat sekä Eino Salmelaisen säätiön tunnustuspalkinnot.
17.5.2013 18:00
Lue lisää
Äitienpäivän kunniamitali Tuulikki Saariselle
Tuulikki Saarinen on saanut Tasavallan Presidentin myöntämän äitienpäivän kunniamitalin tunnustuksena merkittävästä työstä kasvattajana. Tuulikki Saarinen työskentelee nykyisin koulunkäynnin ohjaajana ranskalais-suomalaisessa esikoulussa ja iltapäiväkerhossa Tampereella.
16.5.2013 15:14
Lue lisää
Kirsi Kunnas — suojelija –näyttely Galleria Emilissä
Galleria Emilin Studiossa
24.5. - 13.6.2013. esillä oleva näyttely ”Kirsi Kunnas —suojelija” kertoo meidän
kaikkien tuntemasta kirjailijasta ja runoilijasta vähemmän käsitellystä
näkökulmasta.
16.5.2013 13:11
Lue lisää
Näsilinna dokumentoidaan
Museoväki ja Tampereen teknisen yliopiston
arkkitehtuurin laitos järjestävät yhteistyössä väelleen dokumentointikurssin. Kohteena on Näsilinna.
16.5.2013 12:41
Lue lisää
Ehdotus Tampereen raitiotien aloituslinjaksi: Sammonkadun, Itsenäisyydenkadun ja Pispalan kautta, Taysista oma linja keskustaan
Tampereen modernin kaupunkiraitiotien ensimmäisen linjan reittivaihtoehtojen tarkastelu välillä Hervanta–keskusta–Lentävänniemi on valmistunut. Pari vuotta sitten valmistuneessa alustavassa yleissuunnitelmassa reitille jäi kolmeen kohtaan vaihtoehtoja. Tämän kevään suunnittelutyön johtopäätöksenä esitetään, että linjauksista valittaisiin Sammonkatu, Itsenäisyydenkatu ja Pispalan valtatie. Näiden vaihtoehtoina olivat Teiskontie, Kalevantie ja Paasikiventie. Tays otettaisiin mukaan omalla raitiotiehaaralla.
16.5.2013 10:10
Lue lisää
Pirkanmaan maakuntamuseo tutkii Lapin kaupunginosan rakennettua ympäristöä
Pirkanmaan maakuntamuseo aloittaa Lappi-Käpylässä rakennetun ympäristön inventoinnin
asemakaavaa varten toukokuussa 2013. Inventoinnin tarkoituksena on kerätä
tietoa alueen ja rakennusten historiasta, kehityksestä, erityispiirteistä ja
arvoista sekä dokumentoida rakennusten nykytila.
16.5.2013 09:55
Lue lisää
Kumppanuushanke helpottaa hammastarkastukseen pääsyä
Tamperelaisilla on vuoden 2013 loppuun saakka mahdollisuus päästä kaupungin kanssa sopimuksen tehneelle yksityiselle hammaslääkärille tai suuhygienistille tutkimukseen ja ehkäisevään hoitoon lähes samaan hintaan kuin kunnallisella puolella.
16.5.2013 09:16
Lue lisää
Terveyspalvelujen yhdistäminen esillä kyläilloissa
Tampere ja Orivesi jatkavat valmisteluja terveyspalvelujensa yhdistämiseksi vuoden 2014 alussa. Orivesiläisille järjestetään kesäkuussa kolme kyläiltaa, joissa kuullaan kuntalaisia ja kerrotaan valmistelujen etenemisestä. Ensimmäinen kyläilta on tiistaina 4.6. kello 17 Talviaisen koululla. Seuraavalla viikolla vastaavanlaiset tilaisuudet pidetään Eräjärven koululla tiistaina 11.6. kello 17 ja keskustassa kaupungintalon valtuustosalissa torstaina 13.6. kello 17.
16.5.2013 09:15
Lue lisää
Joukkoliikenteen linjat 54 ja 71 kilpailutetaan
Linjojen 54 ja 71 liikenne kilpailutetaan, ja kilpailutettu liikenne käynnistyy 1.7.2014.
16.5.2013 09:13
Lue lisää
Kansainvälisten kongressien vieraille maksuton joukkoliikennelippu
Kansainvälisiä kongresseja houkutellaan Tampereelle jatkossa muun muassa ilmaisen joukkoliikennelipun avulla.
16.5.2013 09:12
Lue lisää
Linjan 7 liikenne muuttuu Pirkkalan Toiviossa kesäkauden alusta
Toivion asuinalueen kautta kulkevien vuorojen määrää lisätään ja Nuutisarankatua kulkevien vuorojen määrää vähennetään.
16.5.2013 09:09
Lue lisää
Tampereen oma jäätelö on rento makuelämys
Tampereen kaupunki ja Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy ovat kehittäneet kesäksi makean tuotteen: tamperelaisten oman jäätelön! Tampereen Jäätelötehtaan valmistama herkku maistuu appelsiinilta, mustikalta ja suklaalta. Jäätelö sai Tampereen praitti -nimensä Pirkanmaan kansainvälisen Tampere – All Bright! –brändin mukaan.
15.5.2013 14:40
Lue lisää
Vuoreksen asukkaiden yhteisöllinen verkkoportaali on julkaistu
Tampereen kaupungin tytäryhtiö Vuores Palvelu Oy julkaisi 13. toukokuuta Oma Vuores -verkkoportaalin, joka on tarkoitettu Vuoreksen kaupunginosan asukkaiden, yritysten ja muiden toimijoiden yhteisölliseksi viestintäkanavaksi.
15.5.2013 13:37
Lue lisää
Vuoden museopedagoginen teko -palkinto Avara museo -hankkeelle
Suomen museopedagoginen
yhdistys Pedaali ry on myöntänyt Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon Avara
museo - kehittyvä oppimisympäristö aikuisille -hankkeelle.
15.5.2013 13:17
Lue lisää
Vieraile koulukeskuksessa Vuores-päivänä 19. toukokuuta
Tampereen kaupungin Vuores-hanke järjestää Vuores-päivän ensi sunnuntaina 19. toukokuuta 2013 klo 12–15. Tilaisuus pidetään Klaava-liikekeskuksessa Vuoreksen seurakuntakodissa (Vuoreksen puistokatu 87, toinen kerros). Syksyllä valmistuvassa koulukeskuksessa on mahdollista vierailla tutustumiskierroksilla.
15.5.2013 12:47
Lue lisää
Susanna Mälkki johtaa Mahlerin kuudennen Tampere Filharmonian konsertissa
Mahler-sarjassa vuorossa on kuudes sinfonia, lisänimeltään Traaginen.
Aikakautemme merkittävimpiin sellisteihin lukeutuva Gary Hoffman
tulkitsee Dohnányin Konserttikappaleen sellolle ja orkesterille. Tampere
Filharmonian konsertti Tampere-talossa torstaina 16.5.
15.5.2013 12:41
Lue lisää
Viialassa kunnostetaan Harppipuiston leikkipaikka
Tampereella, Viialan kaupunginosassa uusitaan tänä vuonna Harppipuiston
leikkipaikka. Puistosta kunnostetaan turvallinen ja monipuolinen
leikkiympäristö, jossa leikkitoiminnot sijoittuvat puiston keskiosaan.
15.5.2013 09:42
Lue lisää
Yhdyskuntalautakunta päätti keskustapysäköinnin muutoksista
Tampereen keskusta-alueen pysäköintiin tulee muutoksia. Yhdyskuntalautakunta päätti keskustapysäköinnin muutoksista, muun muassa pysäköintitaksojen korotuksista kokouksessaan 14. toukokuuta 2013. Korotuksen arvioivaan tuovan noin 0,4 miljoonan euron lisätulot kaupungille vuositasolla.
14.5.2013 20:15
Lue lisää
Pirkkalankylän radiohiiliajoitukset valmistuivat
Syksyllä 2012 Pirkanmaan
maakuntamuseon arkeologisissa kaivauksissa Pirkkalan Pirkkalankylässä,
Tursiannotkon muinaisjäännösalueella, otettiin puunäytteitä maan alta
löytyneistä rakenteista. Niistä on nyt teetetty kaksi kahteen eri rakennukseen
liittyvää radiohiiliajoitusta. Ne todistavat löytöjen olevan viikinki- ja
ristiretkiajalta.
14.5.2013 13:55
Lue lisää
Lampaat hoitavat kesän Rukkamäenpuiston arvoniittyä
Tampereen kaupunki ottaa nyt ensimmäistä kertaa lampaita hoitamaan
arvokasta kulttuurimaisemaa, Rukkamäenpuiston arvoniittyä
Peltolammilla. Osa lampaista saapuu laitumelle keskiviikkona 15.5. 2013
ennen puolta päivää ja loput heti torstaina.
Kaikkiaan 10 lammasta laiduntaa Rukkamäenpuiston niityllä elo-syyskuulle
saakka.
14.5.2013 10:56
Lue lisää
Pirkanmaan kirjoituskilpailun parhaat palkittiin
Pirkanmaan kirjoituskilpailun proosasarjan voittajaksi selviytyi Outi Oittinen ja lyriikkasarjan voiton nappasi Saara Metsäranta. Kaiken kaikkiaan kilpailussa jaettiin kuusi palkintoa ja saman verran kunniamainintoja. Palkintojenjako pidettiin pääkirjasto Metsossa maanantaina 13.5.
14.5.2013 10:16
Lue lisää
Satakunnan sillan kaiteiden entisöinti tuo liikennemuutoksia
Tampereen keskustassa Tammerkosken ylittävän Satakunnan sillan kaiteiden kunnostus ja entisöinti aloitetaan tänään tiistaina 14. toukokuuta 2013, mikä aiheuttaa liikenteelle muutoksia ajoittain työn aikana. Entisöinnissä korjataan vääntyneet ja rikkoontuneet kaiteen osat sekä vahvistetaan kiinnityskohtia. Lisäksi kaide maalataan alkuperäiseen väriin eli mustaan.
14.5.2013 09:30
Lue lisää
Tampere fuusioi opiskelija-asuntoyhteisönsä
Tampereen kaupungin opiskelija-asuntoyhteisöt aiotaan fuusioida. Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto päätti fuusion valmistelun aloittamisesta 13.5.2013. Fuusio käynnistetään ensi vaiheessa Pirkan Opiskelija-asunnot Oy:n ja Kiinteistö Oy Opintannerin kesken. Valmistelussa huomioidaan kaupungin asuntopoliittiset tavoitteet ja kaupungin asuntoselvitys.
14.5.2013 09:23
Lue lisää
Sirkusta, rytmejä, tanssia ja tarinoita lasten ja nuorten omilla festareilla 18.5.
Jo kolmatta kertaa lauantaina 18.5. klo 12-16 järjestettävässä Lasten ja nuorten kulttuurifestari Sparkissa esiintyy tänä vuonna huima määrä esiintyviä lasten ja nuorten ryhmiä. Yhteensä neljällä Finlaysonin alueelle sijoittuvalla lavalla nähdään satoja sirkustaiteen, tanssin, musiikin, teatterin ja sanataiteen osaajia sekä ruudultakin tuttu Vihreät Valot -yhtye.
13.5.2013 13:32
Lue lisää
Kaupunki huomioi Flooran päivänä vapaaehtoisia roskien kerääjiä
Vapaaehtoisesti roskia keräävät Kaija ja Ilkka Erkkilä saivat Tampereen kaupungilta tunnustusta kansalaisaktiivisuudestaan Flooran päivänä 13. toukokuuta 2013. Erkkilöitä huomioitiin pienellä lahjakortilla ja kahvitilaisuudella.
13.5.2013 12:09
Lue lisää
Muista siirtää autosi sepelinpuhdistuksen tieltä, vältät siirtomaksun
Katujen hiekoitussepelin puhdistukset jatkuvat edelleen. Tampereen
keskustassa ja sen liepeillä on katuja, jotka on merkitty
siirtokehotustauluilla. Merkki ilmaisee viikonpäivän ja kellonajan
parillisena tai parittomana viikkona, jolloin auto on siirrettävä
kunnossapitotyön vuoksi. Jos auto joudutaan siirtämään hinausautolla,
autonomistajaa odottaa lähes 100 euron siirtomaksu.
13.5.2013 09:56
Lue lisää
Kauppaa ja kahvia
Kahvila Amurin Helmessä on
esillä 14.5.–6.10.2013 näyttely Kauppaa ja kahvia – Valokuvia Vapriikin
kuva-arkiston kokoelmista 1900–1970.
13.5.2013 09:36
Lue lisää
Yleisötilaisuus Kaukaniemen asemakaavoituksesta
Tampereen Vehmaisten kaupunginosassa sijaitsevan Kaukaniemen vireillä olevasta asemakaavasta järjestetään avointen ovien yleisötilaisuus keskiviikkona 15.5.2013 klo 14–20 K-marketin kiinteistön aulassa (os. Kangasalantie 120). Tilaisuudessa voi tutustua selvitysaineistoon sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan paikalla olevien suunnittelijoiden kanssa.
13.5.2013 09:15
Lue lisää
Meri hädässä - Muovijäteprojekti herättää ajatuksia TR1 Taidehallissa
Meriin päätyy vuodessa 6,4 miljoonaa tonnia muovijätettä. Vähitellen haurastuva jäte muuttaa meriveden muoviliemeksi, joka vaikuttaa vakavasti terveyteemme. Toukokuun 11. päivä avautuvassa zürichiläisen Museum für Gestaltungin ja Drosos-säätiön tuottamassa tieteellisessä näyttelyssä TR1 Taidehallissa tarkastellaan muovijätteen vaikutuksia ja tuodaan esille erilaisia keinoja globaalin ongelman ratkaisemiseksi.
10.5.2013 13:19
Lue lisää
» Tiedote- ja artikkelihaku
|
|