Menevää fuskua ja ”tanssijalan alle käyvää musiikkia” Viikinsaaren tanssilavalla

20.07.2012 kello 11:18

Kesäisessä Viikinsaaressa tanssahdellaan kaksi kertaa viikossa Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämissä tapahtumissa. Jokaisena kesätiistaina tanssilavalla on luvassa pääsymaksutonta tanssinopetusta ja levylavatanssit. Torstaisin tanssahdellaan elävän musiikin tahtiin perinteisissä lavatansseissa.

Tiistaina 24.7. harjoitellaan menevää fuskua. Fusku on jivestä kehittynyt rock’n’swing-tanssi, joka sopii hyvin lavatanssiksi. Opetus kestää noin tunnin ja 15 minuuttia ja opetus alkaa alkeista, joten aloittelijatkin ovat tervetulleita mukaan. Omaa paria ei tarvita. Opettajana toimii Riikka Kangasmäki. Kokeneemmatkin tanssijat voivat tulla palauttamaan paritanssin saloja mieleensä ja sen jälkeen nauttimaan levylavatansseista. Lavatansseissa soitetaan levyltä tanssimusiikkia ja oppimiaan tanssitaitoja voi testata käytännössä. Tanssitiistait pidetään 18.30–21.30, joten Laukontorilta kannattaa lähteä kello kuuden laivalla.

Lavatansseissa torstaina 26.7. klo 12.30–15.00 esiintyy Tuula Heikkilä & Markku Harjunpää yhtyeineen. Vuosia tanssilavoja ja -ravintoloita kiertänyt laulaja Tuula Heikkilä keikkailee Viikinsaaressa Markku Harjunpään yhtyeen kanssa. Ryhmän musiikki on monipuolista, tanssittavaa ja tanssiväen antaman arvion mukaan se "käy hyvin tanssijalan alle". Bändissä soi lisäksi harmonikka. Monet muistavat yhtyeen myös radiossa soineista kappaleista ja Rannalla-tangosta, joka on Tuula Heikkilän sanoittama.

Sekä tanssitiistait että torstain lavatanssit ovat pääsymaksuttomia - vain laivalippu saareen täytyy ostaa!

Viikinsaaren tanssitiistaissa tanssittiin foksia. Kuva: Janina Haapaniemi

Viikinsaaressa harjoiteltiin foksia 26.6.2012.

» Lavatanssit

» Tanssitiistait

» Suomen Hopealinja Oy
www.hopealinja.fi/sivut/viikinsaari.htm

Teksti: Janina Haapaniemi

Lisätietoja

koordinaattori
Tarja Järvinen
Matkapuhelin 050 309 4464
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi

Jaa:

Delicious   Digg   Facebook   Twitter   RSS
Mitä nämä ovat?