|
06.07.2012 kello 14:13
Tampereella on todettu neljän lapsen sairastuneen kesäkuun alussa Yersinia pseudotuberculosis –bakteerin aiheuttamaan suolistotulehdukseen. Uusia varmistuneita sairastapauksia ei ole ilmennyt.
Tartunnan epäillään edelleen liittyvän päiväkotiruokailuun. Mahdolliset tartunnan lähteenä toimivat elintarvikeraaka-aineet on jäljitetty ja poistettu käytöstä. Perjantaina 6. heinäkuuuta valmistuneissa kyseisistä elintarvikkeista ja niiden käsittelytiloista otetuissa näytteissä ei ole löytynyt Yersinia-bakteeria.
Päiväkotilasten vanhemmille on lähetetty sähköinen kysely epidemiaan liittyen. Kysely on lähetetty nyt lähes kuuteen tuhanteen perheeseen. Tähän mennessä kyselyn vastausten perusteella yersinioosiin viittaavia oireita on touko-kesäkuun vaihteessa ollut noin sadalla lapsella.
Sähköinen kyselylomake on avoinna 10. elokuuta asti ja myös lomalta palailevia vanhempia kehotetaan vastaamaan kyselyyn.
Epidemian aiheuttajan selvittäminen jatkuu edelleen ja tulosten analysointi aloitetaan elokuussa yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Tuloksista tiedotetaan seuraavan kerran 20. elokuuta alkavalla viikolla.
Lisätietoja
Ympäristöterveyspäällikkö
Outi
Lepistö
Matkapuhelin 050 437 9582
Jaa:
|