|
27.06.2012 kello 15:28
Tampereen kaupunki ja Liikennevirasto allekirjoittivat Rantaväylän tunnelin toteuttamista koskevan allianssisopimuksen Tampereella 27. kesäkuuta 2012. Sopimuksen allekirjoittivat pormestari Timo P. Nieminen Tampereen kaupungin puolesta ja pääjohtaja Juhani Tervala Liikenneviraston puolesta.
Pormestari Timo P. Nieminen allekirjoittaa sopimusta. Kuva: Päivi Pajula.
Rantaväylän tunneli toteutetaan uudenlaisella allianssimallilla. Tampereen kaupungin ja Liikenneviraston muodostama allianssi suunnittelee tiiviissä yhteistyössä ratkaisut, joilla riskeihin varautuen kyetään yksimielisesti sopimaan hankkeen tavoitekustannus ja muut keskeiset tavoitteet. Allianssi kannustaa kustannustehokkuuteen ja laadukkaaseen rakentamiseen.
Kansainvälisten kokemusten perusteella allianssi soveltuu parhaiten kohteisiin, jotka ovat laajoja, kompleksisia ja sisältävät erilaisia riskejä. Malli mahdollistaa sen, että tilaaja voi lisätä arvoa olemalla mukana toteutuksessa. Mahdolliset riskit jaetaan osapuolten kesken. Valtion ja Tampereen kaupungin yksi keskeinen edellytys tunnelihankkeelle on, että tiesuunnitelmassa esitettyä kustannusarviota ei ylitetä. Urakan tilausvaltuus on 185 miljoonaa euroa.
Tunnelihankkeessa tilaajana toimii Tampereen kaupunki, jonka omistukseen rakennettavat väylät tulevat. Hankkeen ajan tilaajan edustajana on Liikennevirasto. Tampereen kaupungin lopullinen rahoitusosuus hankkeesta on 67 prosenttia ja Liikenneviraston 33 prosenttia.
Lemminkäinen-ryhmittymä valittiin kesäkuussa tarjouskilpailun perusteella Rantaväylän tunnelin suunnittelijaksi ja rakentajaksi. Ryhmittymän muodostavat Lemminkäinen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Saanio & Riekkola Oy. Ryhmittymällä on vahva infra- ja tunnelirakentamisen kokemus.
Tunnelihanke jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Noin vuoden kestävän ensimmäisen vaiheen aikana tehdään toteutussuunnitelma ja määritetään tavoitekustannus. Hankkeen toisen vaiheen eli rakentamisen on tarkoitus alkaa syksyllä 2013.
Tunneli tuo valmistuessaan helpotusta Rantaväylän ruuhkiin. Nykyisellään Rantaväylä eli VT12 on ajoittain ruuhkainen ja häiriöherkkä. Santalahden ja Naistenlahden välisellä tieosuudella liikenteen on ennustettu kasvavan vuoteen 2030 mennessä 15-28 prosenttia. Tunnelin myötä ruuhkautuminen ja liikennevaloliittymistä aiheutuvat liikenteen häiriötilanteet vähenevät. Hanke edistää myös Tampereen maankäyttöä ja keskustan kehittämistä, kun rannassa kulkeva tie siirtyy tunneliin.
»
Rantaväylän (vt 12) kehittäminen
Lisätietoja
Tampereen kaupunki
Tilaajapäällikkö
Risto
Laaksonen
Matkapuhelin 050 552 6625
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Liikennevirasto
Uudishankkeet-yksikön päällikkö
Pekka
Petäjäniemi
Puhelin
020 637 3586
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@liikennevirasto.fi
Jaa:
|