|
07.06.2012 kello 17:13
Kalkunvuoreen rakennetaan uusi pienten lasten yksikkö, jonne tulee sata päivähoitopaikkaa, koulutilat 1.- 2. luokkien oppilaille ja tilat esiopetukselle, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä avoimen varhaiskasvatuksen kerholle. Tilat otetaan käyttöön elokuussa 2014.
Kalkunvuori noudattaa Tampereen kaupungin tekemää linjausta pienten lasten yksiköistä. Sen mukaan uusien päiväkotien rakentamisessa otetaan huomioon myös esi- ja alkuopetuksen (luokat 1-2) sekä perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tilatarpeet. Kalkunvuoren yksikköön tulee tilat viidelle päivähoidon ryhmälle, yhdelle esiopetusryhmälle ja kahdelle koululuokalle.
Rakennus tulee Kalkunvuoren ja Juoksuhaudankadun kulmassa sijaitsevalle tontille. Rakennuksen kerrosala on noin 2330 m2. Hankkeen toteuttamiseen on varattu 5 miljoonaa euroa vuosille 2012-2014.
Palvelut tiloihin hankitaan Tampereen kaupungin omalta tuotannolta lukuunottamatta kerhotoimintaa.
Uusi pienten lasten yksikkö tulee tarpeeseen, sillä uusimman väestöennusteen mukaan Epilä-Kalkun alueen alle kouluikäisten lasten määrä kasvaa vuoteen 2015 mennessä yli sadalla lapsella. Tampereen läntisissä kaupunginosissa alle kouluikäisten määrä kasvaa noin 400 lapsella.
Alueella ei vielä ole lähipalveluna järjestettyä päivähoitoa. Lähimpinä päiväkoteina Kalkunvuoren asukkaita palvelevat nykyisin Kalkun päiväkoti, Länsi-Tesoman päiväkoti ja Ikurin koulun tontille rakennettu Myllärin päiväkoti.
Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta hyväksyi Kalkunvuoren pienten lasten yksikön tarveselvityksen 7.6.2012.
Lisätietoja
Suunnittelupäällikkö
Vesa
Komonen
Puhelin
050 348 7919
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Jaa:
|