|
29.05.2012 kello 20:17
Tampereen kaupungin yhdyslautakunta päätti kokouksessaan tiistaina 29. toukokuuta 2012 esityksestä kaupunginhallitukselle koskien tämän vuoden talousarviosäästöjen kohdentamista.
Kaupunginhallitus on pyytänyt lautakunnilta toimenpide-esitykset 2012 talousarviossa pysymiseksi. Kaupunkiympäristön kehittämisen osalta talousarvio ei ole ylittymässä, mutta koko kaupungin talousarvio on ylittymässä 22 miljoonaan euroa. Tämän vuoksi ulkoisista nettomenoista säästetään keskimäärin 2 prosenttia.
Kaupunkiympäristön kehittämisen ydinprosessille asetettu säästö on käyttötalouden osalta nettovaikutukseltaan 1,8 miljoonaa euroa ja investointien osalta 7,5 miljoonaa euroa. Käyttötalouden osalta esitys perustuu 150.000 euron tulonlisäyksiin ja 1.650.000 euron menojen vähennyksiin.
Kaupunkiympäristön kehittämisessä säästösuunnitelman mukainen käyttötalouden vähennys tarkoittaa muun muassa sitä, että joitain katu-ja viheralueiden suunnitelmia jätetään tilaamatta ja pienennetään muutamien hankkeiden toteutusta. Muutokset merkitsevät joidenkin hankkeiden viivästymistä.
Rakentamisessa ja ylläpidossa vaikutuksena on kalusteiden, varusteiden ja päällysteiden uusimisen lykkääminen sekä talvihoidon ja puhtaanapidon laatutason laskeminen.
Investointien osalta kaupunkiympäristön kehittämisen säästövelvoite tarkoittaa hankkeiden sisällön karsimista, niiden aloittamista myöhemmin tai luopumista hankkeista kokonaan.
Tuloja voitaisiin kaupunginhallituksen päätettäväksi menevän esityksen mukaan saada taksojen nostosta.
Lisätietoja
Tilaajapäällikkö
Risto
Laaksonen
Matkapuhelin 050 552 6625
Apulaispormestari
Timo
Hanhilahti
Puhelin
040 800 4906
Kehityspäällikkö-controller
Reijo
Väliharju
Matkapuhelin 050 388 0901
Jaa:
|