Tampereen kaupunginkirjasto järjestää 61. kerran Pirkanmaan kirjoituskilpailun. Kilpailuaika on 18.1. – 29.2. Kilpailun tavoitteena on tukea uusia lahjakkaita kirjoittajia ja tarjota heille mahdollisuus saada tekstejään julkisuuteen.
Kirjoituskilpailuun voivat osallistua Pirkanmaan alueella asuvat, työskentelevät tai opiskelevat kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai omakustannetta.
Kilpailussa on kaksi sarjaa, lyriikka ja proosa, joihin voi osallistua samanaikaisesti. Kilpailutekstien pituus on korkeintaan 10 liuskaa molemmissa sarjoissa.
Palkintolautakuntaan kuuluvat runoilija Risto Ahti, kirjailija Päivi Alasalmi, tutkija Antti Salminen ja professori Yrjö Varpio. Palkintoina jaetaan 4 200 euroa.
Työt tulee jättää 29.2.2012 mennessä osoitteella:
Tampereen kaupunginkirjasto Pirkanmaan kirjoituskilpailu PL 152, 33101 Tampere
Viimeisen päivän postileima riittää. Työt voi myös jättää Pirkanmaan kuntien pääkirjastoihin toimitettavaksi edelleen, jolloin viimeinen jättöpäivä on 29.2.2012. Kilpailutöitä ei palauteta, joten kirjoittajan kannattaa ottaa niistä jäljennökset.
Kilpailun tulokset julkistetaan maanantaina 14.5.2012. Palkituille ilmoitetaan erikseen sijoittumisesta. Palkitut työt julkaistaan antologiana ja kirjaston verkkosivuilla.
Kilpailun järjestäjä on Tampereen kaupunginkirjasto – Pirkanmaan maakuntakirjasto.