Wanha Haihara kokoaa historian ystävät ja harrastajat yhteen

04.07.2011 kello 16:05

Haiharan kartanon pihapiirissä nautitaan vanhan ajan tunnelmasta 9.–10.7, kun alueella järjestetään toista kertaa koko perheen tapahtuma Wanha Haihara. Viikonlopun aikana voi esimerkiksi piipahtaa Wanhan ajan käsityöläismarkkinoilla ja työnäytöksissä tai tutustua elävään historiaan työpajoissa, luennoilla ja opaskierroksilla. Lapsille on tarjolla niin nukke- ja katuteatteria kuin sirkustakin sekä taidepaja ja satutunti.

Wanha Haihara -tapahtuma tuo hyvin esiin kartanoalueen kulttuurihistoriallisen arvon, sanoo johtava koordinaattori Elise Pedersen Tampereen kaupungin kulttuuripalveluista. Suuri kävijämäärä elävöittää aluetta, samalla kun yhteinen ponnistus tapahtuman onnistumiseksi lisää alueen asukkaiden yhteisöllisyyttä.

Myös tapahtuman tuottaja, taiteilija Jari Salminen iloitsee talkootyöläisten suuresta määrästä. Wanhassa Haiharassa korostuukin joka paikassa esiin tunkevan kaupallisuuden sijasta aito tekemisen ilo sekä halu jakaa ja vaihtaa vuosikausien harjoittelulla hankittuja tietoja ja taitoja. Tämä myös mahdollistaa sen, että tapahtumaan on edelleenkin vapaa pääsy.

Wanha Haihara 2011 – tapahtuma historian harrastajille ja rakastajille lauantaina 9.7. kello 12–18 ja sunnuntaina 10.7. kello 10–15.

Haiharan taidekeskus, Haiharankatu 30

Bussi nro 15 Tampereen keskustasta, päätepysäkki

» Tapahtumat

Lisätiedot
kulttuuripalvelupäällikkö
Elise Pedersen
Matkapuhelin 050 553 8673
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi

Teksti: Laura Vesti

Jari Salminen, puh.040 582 4476


Jaa:

Delicious   Digg   Facebook   Twitter   RSS
Mitä nämä ovat?