Vuoden 2010 korjaus- ja energia-avustusten haku on parhaillaan menossa. Hakuaika päättyy 9.4.2010.
Vanhusväestön korjausavustusta voi hakea ruokakunta, jossa on vähintään yksi 65-vuotias tai vammainen henkilö. Avustusta myönnetään kotona selviytymistä auttavaan toimenpiteeseen. Avustuksen suuruus on 40 prosenttia. Hakijoille on määritelty tulo- ja varallisuusrajat ja esimerkiksi yhden hengen talouden bruttokuukausituloraja on 1230 ja kahden hengen 2055 euroa. Veteraanitaloudessa vastaavat tulorajat ovat 1600 ja 2670 euroa. Veteraaniksi katsotaan myös rintamaveteraanin leski. Taloyhtiössä yhtiön korjausvastuulla oleviin toimenpiteisiin ei myönnetä avustusta.
Pientalojen energia-avustuksella tuetaan laite- ja materiaalihankintoja tehtäessä energiansäästöön liittyviä toimenpiteitä. Avustus on 25 prosenttia. Avustusta myönnetään pienituloisille, tuloraja on sama kuin vanhusväestön avustuksessa. Työn osuuteen on mahdollista hakea kotitalousvähennystä.
Haja-asutusalueilla voidaan hakea avustusta ympärivuotisessa asuinkäytössä olevan asuinrakennuksen jätevesijärjestelmän parantamiseen tai rakentamiseen uusien vaatimuksien mukaisiksi. Avustus on 35 prosenttia ja sen saamiseen on olemassa tulorajat. Avustusta voidaan myöntää myös viemäriverkostoon liittymiseen.
Terveyshaittojen poistamiseen avustusta voidaan myöntää luonnolliselle henkilölle sosiaalisin perustein. Terveyshaitta-avustuksilla on jatkuva hakuaika.
Korjausavustusta myönnetään asuinrakennuksen kuntoarvion tai kuntotutkimuksen laadintaan sekä perusparannuksen suunnitteluun eli ns. suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistämiseen. Avustus on 50 prosenttia.
Hissien rakentamiseen on mahdollista hakea valtion 50 prosentin avustuksen lisäksi Tampereen kaupungin hissiavustusta, joka on määrältään 15 prosenttia. Liikuntaesteiden poistamiseen voi hakea valtion korjausavustusta. Hissin rakentamisavustusten hakuaika on jatkuva, mutta liikuntaesteiden poistamiseksi hakuaika päättyy 9. huhtikuuta 2010.
Vähintään 3-asuntoiset kiinteistöt voivat hakea avustusta energiakatselmuksen teettämiseen.
Korjaus- ja energia-avustukset, joiden hakuaika päättyy 9.4.2010 - Avustus vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjaamiseen - Energia-avustus pientaloille - Avustus kiinteistökohtaisen talousjätevesijärjestelmän parantamiseen - Avustus kuntoarvion tai kuntotutkimuksen laadintaan tai perusparannuksen suunnitteluun - Energiakatselmusavustus vähintään 3-asuntoisille kiinteistöille - Avustus liikuntaesteen (hissin kunnostaminen tai muu) poistamiseen
Jatkuva hakuaika - Avustus terveyshaitan poistamiseen - Avustus hissin rakentamiseen ja hissin rakentamisen suunnitteluun
Lisätietoja ja hakulomakkeita joko internetistä osoitteesta www.tampere.fi/asuminenjarakentaminen/avustukset ja www.ara.fi tai Tampereen kaupungin asuntotoimesta, Puutarhakatu 8 A, 6 kerros.