Tampereella tapasivat 12 eurooppalaisen sähköisestä osallistumisesta kiinnostuneen kaupungin edustajat 16.-18.2.2010.
Tapaamisessa sysättiin liikkeelle asukkaiden sähköisen osallistumisen ja sähköisen hallinnon yhteistyö. Tampereella käytössä oleva sähköinen Valma-valmistelufoorumi
kiinnostaa, ja ainakin Flevoland Alankomaista ja Vysocina Tsekistä
aikovat soveltaa Valmaa omiin sähköisen osallistumisen suunnitelmiinsa.
Kyseessä on EU:n (EU Interreg IVC) rahoittama eCitizen II -hanke. Tampere oli mukana jo hankeen ensimmäisessä vaiheessa, joka liittyi eTampere-ohjelmaan. Nyt jatketaan yhteistyötä erityisesti sähköisen osallistumisen alalla osana kaupungin asukaslähtöisten palvelujen kehittämistä. Nykytaantuman aikana hallinnon ja palvelujen tuottaminen mahdollisimman kustannustehokkaasti ja samalla kuntalaisia kuunnellen on eurooppalaisten aluehallintojen yhteinen haaste.
Aloitusseminaarissa Tampereen kuntademokratiayksikkö esitteli kaupungin osallistumisportaali Valmaa. Esillä oli myös Ikälinja, joka on vanhusten innolla käyttämä osallistumisen ja yhteydenpidon sähköinen kanava. Osallistujia keskustelutti runsaasti sosiaalisen median soveltaminen julkisiin palveluihin.
Tampereen kaupungin projektivastaava on Eija Uurtamo, joka työskentelee kuntademokratiayksikössä. Projektin vetovastuu Suomessa on Itämeri-instituutilla. Projekti kestää kolme vuotta.
12 Euroopan kaupungin edustajat tapasivat kaksipäiväisessä seminaarissa Tampereella työväenmuseo Werstaan tiloissa
Apulaispormestari Perttu Pesä avasi eCitizen II seminaarin Tampereella 16.2.2010
Kuntademokratia yksikön päällikkö Antti Leskinen Tampereelta ja sosiaalisen median tutkija ja konsultti Julia Glidden Sheffieldistä Iso-Britanniasta keskustelivat uusien medioiden merkityksestä
Ryhmissä pohdittiin mahdollisuuksia hyödyntää eri kaupunkien ideoita sähköisen osallistumisen edistämisessä. Kuvassa kauimmaisenaItämeri-instituutin apulaisjohtaja Minna Hanhijärvi, hänestä vasemmalla Itämeri-instituutin johtaja Esa Kokkonen
Perustiedot projektista
Projektin virallinen nimi: eCitizen II - Towards Citizen-centred eGovernment in European Cities and Regions Rahoittaja: EU Interreg IVC Kokonaisbudjetti: 2 miljoonaa euroa Projektin johto: Suomen Itämeri-Instituutti, projektinjohtajana toimii
apulaisjohtaja Minna Hanhijärvi (Itämeri-insituutti on Tampereen
kaupungin omistama säätiömuotoinen organisaatio, joka on erikoistunut
projektin hallintaan). Kesto: 3 vuotta, 2010-2012 Mukana on 12
partneria, 11 Euroopan maasta: Tampere, Sheffield (Iso-Britannia),
Odense (Tanska), Tartto (Viro), Flevoland (Alankomaat), South West
Regional Authority (Irlanti), Bologna (Italia), Patras (Kreikka),
Miskolc (Unkari), Vysocina (Tsekin tasavalta) ja The Association of
Basque Munincipalities EUDEL (Espanja).
Lisätietoja:
Kuntademokratian kehittämispäällikkö Antti Leskinen, puhelin 040 849 3614, Tampereen kaupunki
Apulaisjohtaja Minna Hanhijärvi, puhelin 050 556 4228, Suomen Itämeri-instituutti