Tampereen kaupunki aloittaa tällä viikolla 65 vuotta täyttäneiden sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvien sikainfluenssarokotukset rokottamalla kotihoidossa ja laitoshoidossa olevia vanhuksia. Muille tähän rokotusryhmään kuuluville järjestetään kaupungin isoimmilla terveysasemilla erityinen rokotuspäivä lauantaina 16. tammikuuta.
Riskiryhmään kuuluva yli 65-vuotias voi saa rokotteen omalta terveysasemaltaan jo tästä viikosta lähtien, jos rokotteita on tarpeeksi. Uusi rokotelasti saataneen vasta torstaiaamuna. Terveysasemien henkilökunta rokottaa muun työn ohessa, joten rokotusta on syytä varautua jonottamaan. Kaupunki toivoo, että yli 65-vuotiaat riskiryhmään kuuluvat malttaisivat odottaa rokotusta tammikuulle. Ensisijaisena rokotettavien ryhmänä terveysasemilla ovat edelleen alle 25-vuotiaat, koska heillä on suurempi riski sairastua sikainfluenssaan kuin vanhuksilla. Tampere odottaa valtiovallan päätöstä terveen aikuisväestön rokottamisesta. Jos rokottamiseen päädytään, Tampereella rokotukset järjestetään helmi-maaliskuussa.