Tampereen kaupunki aloittaa raskaana olevien naisten H1N1- eli sikainfluenssarokotukset ensi viikolla. Myös neuvolaikäisten lasten rokotukset ovat käynnistymässä. Neuvolaikäiset, sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat lapset rokotetaan seuraavalla viikolla (viikko 46). Tämän jälkeen rokotuksen saavat terveet 6-35 kuukauden ikäiset pikkulapset ja terveet 3-6 –vuotiaat lapset.
Raskaana olevat naiset ja neuvolaikäiset, sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat lapset rokotetaan ensin. Terveiden lasten rokottaminen aloitetaan suunnitellun aikataulun mukaan, mikäli rokotetta saadaan Tampereelle riittävästi.
Rokotuksia annetaan erityisinä rokotuspäivinä isommissa neuvolassa eri puolilla kaupunkia. Raskaana olevien ja neuvolaikäisten (yli 6 kk) rokotuksia antavat aikataulun mukaisesti Atalan, Hervannan, Hatanpään, Lielahden, Linnainmaan, Metsäniityn, Pispalan, Pyynikin, Takahuhdin, Tammelan ja Tesoman neuvolat.
Raskaana olevia naisia rokotetaan maanantaina 2.11. ja 9.11. sekä torstaina 5.11. ja 12.11. Rokotusaika on jokaisena neljänä päivänä sama eli klo 12-16.
Neuvolaikäiset (yli 6 kuukauden ikäiset), sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat lapset rokotetaan maanantaina 9.11. ja torstaina 12.11. Rokotuksia tehdään kumpanakin päivänä klo 12-16.
Tämän jälkeen samoissa neuvoloissa ja lisäksi Kaukajärven lastenneuvolassa alkaa terveiden 6-35 kuukauden ikäisten lasten rokottaminen. Tämän ryhmän rokotuspäivät ovat maanantaisin ja torstaisin 16.11., 19.11., 23.11. ja 26.11. Rokotusaika on jokaisena neljänä päivänä sama eli klo 12-16. Tämän jälkeen rokotuksia annetaan maanantaisin klo 14-16 isompien neuvoloiden avovastaanotoilla.
Seuraavana ovat vuorossa terveiden 3-6- vuotiaiden lasten rokotukset. Rokotuksia järjestetään edellä mainituissa neuvoloissa sekä Kaukajärven lastenneuvolassa maanantaisin ja torstaisin 23.11., 26.11., 30.11. ja 3.12. Rokotusaika on kunakin päivänä klo 12-16. Tämän jälkeen 3-6 -vuotiaat lapset voivat saada rokotuksen maanantaisin klo 14-16 isompien neuvoloiden avovastaanotoilla.
Myös esiopetukseen osallistuvat lapset rokotetaan neuvoloissa.
Rokotukseen tarvitaan huoltajan kirjallinen lupa, jos lapsen tuo rokotettavaksi joku muu henkilö.
Lisätietoja H1N1-rokotuksista saa tarvittaessa myös omasta neuvolasta.