|
Vastaanottaa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevia ilmoituksia ja antaa niitä koskevia määräyksiä. Myöntää myös luvat arpajaisiin ja rahankeräyksiin.
Vastaa kaupungin maa-alueista.
- Kaikki tapahtumat kaupungin maa- ja vesialueilla - Banderollipaikat - Mainonta kaupungin alueilla, ilmoitustaulut - Torimyynti, katualueilla tapahtuva myynti
Tampereen kaupungin kiinteistötoimelle osoitettavien anomusten normaali käsittelyaika on kaksi viikkoa. Kiinteistötoimi lähettää päätöksen tiedoksi kaikille virastoille, joita asia koskee (esimerkiksi poliisi). Suurista tapahtumista järjestetään mielellään tapaaminen järjestäjän kanssa. Muun kuin kaupungin maa-alueen käytöstä on oltava lupa tontin omistajalta.
Vuokraa tiloja ja voi tukea tilaisuuksien järjestämistä taloudellisesti. Sopivia tiloja ovat esim. Vanhan kirjastotalon puistolava, Haiharan kartano, Vanha kirjastotalo, Tullikamarin Pakkahuone, Viikinsaari. Kulttuuritoimi järjestää sovittaessa myös tiedotusta järjestöille sekä yleisölle.
Avustaa ja antaa lausuntoja liikennejärjestelyissä ja kulkueiden järjestämisessä. Pysäköinninvalvonta valvoo pysäköintipaikkoja.
Vastaa tieopasteista läpiajoteillä ja kaupungin ulkopuolella.
Järjestää sovittaessa bussikuljetuksia.
Vuokraa ja valmistaa liikenne- ja ohjausmerkkejä ja myy viherkasveja sekä kukkia.
Tredea Oy:n GoTampere-matkailupalvelu harjoittaa matkailupalvelujen myynti- ja välitystoimintaa ja kehittää matkailutuotteita.
Järjestää ja asentaa tilapäisiä sähköliittymiä, ripustaa banderollit ja voi haluttaessa pimentää julkista valaistusta.
Myöntää tilaisuuksille luvat elintarvikkeiden myyntiä ja tarjoilua varten sekä käsittelee ilmoitukset melua aiheuttavista tilaisuuksista. Meluilmoitus tulee tehdä viimeistään 30 vrk ennen tapahtumaa. Myös jätehuollosta ja riittävistä WC-tiloista on sovittava. Hakemus ja valvontasuunnitelma on jätettävä viimeistään 30 vrk ennen tilaisuutta.
Antaa luvat musiikin esittämiselle ja perii siitä korvauksen.
Järjestää erilaisten rakennelmien ennakkotarkastuksia, ohjaa poistumisteiden ja paloturvallisuuden varmistamisessa sekä opastaa mahdollisia vaaratilanteita aiheuttavien tapahtumien, kuten tapahtumat veden ja avotulen äärellä, järjestämisessä.
Myöntää alkoholijuomien anniskeluluvat, jotka on haettava viimeistään kuukautta ennen tapahtumaa.
Vuokraa esiintymislavan ja lippuja, penkkejä, tervapatoja jne.
Auttaa tapahtumien järjestämisessä kaupungin urheilukentillä ja stadioneilla.
Auttaa yleisessä mediatiedottamisessa.
Antaa valtakunnallisesti luvat esim. maalauksista tai patsaista otettujen kuvien käyttöön julisteessa tai muissa julkaisuissa, puh. 09 272 4022 .
|