Oriveden kaupungin ja Tampereen kaupungin kesken muodostetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue, jonka tehtävistä huolehtii Tampere. Tampere toimii siis yhteistoiminta-alueen isäntäkuntana.
Yhteistoiminta-alueen muodostamisella vastataan kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annettuun lakiin, jonka mukaan sekä perusterveydenhuolto että sosiaalihuolto tulee järjestää vähintään 20 000 asukkaan väestöpohjalla.
Tampereen ja Oriveden valtuustot ovat hyväksyneet sopimuksen yhteistoiminta-alueesta. Sopimus koskee Oriveden perusterveydenhuollon, psykososiaalisten palvelujen, työterveyshuollon ja sosiaalihuollon palveluja.
Ensimmäisenä Tampereen palvelutuotantoon siirtyy Oriveden sosiaalityön palvelut vuoden 2013 alusta. Silloin myös Oriveden sosiaalityönpalvelujen henkilöstö siirtyy Tampereen kaupungin palvelukseen. Kehitysvammaisten avopalvelut, kasvatus- ja perheneuvontapalvelut, terveydenhuollon palvelut sekä vanhusten palvelut siirtyvät Tampereen vastuulle vuoden 2014 alussa.
Tarkoituksena on, että kaikki Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut on yhdistetty vuoteen 2015 mennessä. Palvelujen yhdistämisen myötä Tampereen kaupungin palvelukseen siirtyy kaikkiaan noin 240 henkilöä.
Yhteistoiminta-alueen valmistelua varten on perustettu ohjausryhmä ja palvelutyöryhmä. Palvelutyöryhmä on jakaantunut avopalvelujen, vuodeosastohoidon ja palvelujen järjestämisen alatyöryhmiin. Lisäksi valmistelua varten on nimetty tietohallinnosta, taloudesta, viestinnästä, henkilöstöasioista, johto- ja toimintasäännöistä sekä tukipalveluista vastaavat henkilöt.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö
Tuukka
Salkoaho
Matkapuhelin 040 806 3086
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi