Koristelu - Hugo Simberg

Hugo Simberg, 24.6.1873 - 12.7.1917

"Muutamien päivien kuluttua saan aloittaa työni kirkossa, ja minä odotan sitä hetkeä eräänlaisella juhlallisella kunnioituksella. Ensimmäiseksi maalaan käärmeen kattoon. Olen niin ankarassa touhussa, että tuskin tiedän olevani olemassa."

Näin kirjoitti taidemaalari Hugo Simberg Blenda-sisarelleen syksyllä 1904. Lokakuussa hän maalasi käärmeen kirkon hallitsevalle paikalle. Tuosta maalauksesta lähti taideriita, jota puitiin aina vuoden 1946 piispantarkastukseen asti.

1905 - 06 Simberg teki Tampereen tuomiokirkon edellä mainitun kattomaalauksen, suuren osan lasimaalauksista, kaksi erillistä seinämaalausta (Kuoleman Puutarha ja Haavoittunut enkeli) sekä lehterikaiteen maalauksen. Simberg suunnitteli myös saarnatuolin koristelun.

Muuripintojen maalaus toteutettiin freskotekniikalla, johon taiteilija oli perehtynyt Italian matkallaan. Maalausten aiheet poikkesivat totutusta kirkkokoristelusta. Varsinkin lehterin kaidetta kiertävä kahdentoista alastoman pojan kantama elämänköynnös oli kirkkotaiteessa ennen näkemätön.

Hugo Simberg oli aikansa johtavia symbolisteja. Hän pääsi jo vuonna 1895, 22-vuotiaana, ihailemansa Akseli Gallen-Kallelan oppiin Ruovedelle, missä Kallela oli juuri valmistumassa. Nuo vuodet olivat Sinbergin taiteen kannalta ratkaisevia.

Tarjous päästä mukaan Johanneksen kirkon koristelutyöhön tuli Simbergille juuri sopivasti. Toivuttuaan vakavasta hermosairaudesta arka ja lahjoistaan epävarma taiteilija sai monta myönteistä tunnustusta. Hän sai stipendimatkan Pariisiin ja Italiaan. Keväällä 1904 Simbergille myönnettiin valtion taidepalkinto maalauksestaan Haavoittunut enkeli.

Alkoi runsaat kaksi vuotta kestänyt äärimmäisen ankara luomiskausi, Hugo Simbergin taiteen finaali.

Käärme ja holvisto

Pääholvin huipussa olevaan ympyränmuotoiseen pintaan Simberg maalasi hätkähdyttävän aiheen: punaisella pohjalla kiemurtelevan nahkasiipisen käärmeen, jolla on omena suussaan. Tämä oli hänen rohkein ja yllättävin tekonsa kirkon koristelussa. Käärmettä - synnin vertauskuvaa kirkkosalin korkeimmalla paikalla - ovat monet paheksuneet ja sitä on väitetty jopa kirkon sanomaa rienaavaksi pilkaksi. Jo heti maalausten valmistuttua tuo käärme oli keskeisenä aiheena maalausten aiheuttamassa taideriidassa.

Käärmeestä on säilynyt myös taiteilijan oma kuvaus:

"...käärmekeskus on ihmissydän. Raamatun mukaan ihmissydän on paha hamasta lapsuudestaan. Siihen kuitenkin lankeaa Jumalan sanan siemen: pikkusiivet, joiden tiiviin kehän alle vangittuu käärme. Ne kuvaavat nöyrän lapsenmielen pehmeää untuvikkoa, Jumalan sanan vaikutusta, joka ihmisen luonnollisen itsekeskeisyyden tukahduttaa..."
(Lähde: Paula Kivinen, Tampereen tuomiokirkko)

Toisena pääholvin aiheena on siipi. Lukemattomien pienten siipien vyöhyke, ikään kuin enkelien vartio, ympäröi käärmettä ja vangitsee sen tiiviiseen kehäänsä. Laajojen holvivaippojen suuret siivet taas levittäytyvät kuin koko kirkkosalin suojaksi.

Muuta holvien koristelua ovat pohjoislehterien ristilukin selkäkuvio sekä koko kirkkoa kiertävät ruusu- ja orjantappura-aiheinen reunaornamentiikka, jonka maalasi taiteilija Hjalmar Rautiainen Simbergin luonnosten pohjalta.

Köynnöksenkantajat

Lehterin reunukseen Simberg sommitteli vertauskuvallisen elämänköynnöksen. Köynnöksen tummaa vehreyttä ja punaisia ruusuja kiertää teräväpiikkinen orjantappura ja sitä kantaa kaksitoista alastonta poikaa, jokainen omalla tavallaan. Tällä esityksellään taiteilija on kuvannut sitä, kuinka eri tavoin ihmiset kantavat elämänsä köynnöstä, jossa siinäkin on ruusuja ja okaita. Alun perin Simberg lienee ajateluut Raamattua ja suunnitellut pojat Jeesuksen opetuslasten vertauskuviksi. Nämä kaksitoista poikaa kantavat köynnöstä ikään kuin koristellakseen kirkkoa.

Fresko jatkuu ja päättyy molemmilta puolilta metsään, joka lienee vertaus ihmiseltä salatusta haudantakaisesta maailmasta, johon ihmiset lopulta saapuvat. Freskon tausta kuvaa maata, johon Simberg ei ole pyrkinyt saamaan perspektiivistä vaikutelmaa muualle kuin sommitelman päissä oleviin metsäaiheisiin.

Köynnöksenkantajia varten Simberg oli valmistautunut tekemällä pojista paljon luonnoksia. Malleina on tamperelaispoikia, joiden henkilöllisyys on paikkakuntalaisia aina kiinnostanut. Simberg luonnosteli poikia rouva Viivi Palanderille rakennetussa ateljeessa Palanderin talon (Keskustori 5) viidennessä kerroksessa. Pojat kantoivat köynnöstä, joka oli valmistettu vihreästä kankaasta ja täytetty oljilla.

Köynnöksenkantajat fresko on pituudeltaan noin 52 metriä ja pinta-alaltaan noin sata neliömetriä. Freskomaalaus oli Simbergille jokseenkin vieras tekniikka ja alussa kolmannes freskosta menikin pilalle heti kuivumisvaiheessa. Se piti hakata pois ja vasta uudelleen yrittämällä työ alkoi sujua. Simbergiä avusti stukkorappari Arvid Nurhonen.

Simberg valmisti myöhemmin köynnöksenkantajista pieniä sommitelmia myös muilla tekotavoilla, esimerkiksi akvatintana ja litografiana.

Kuoleman puutarha

Kuoleman puutarha on paikka, jonne sielut kuoltuaan joutuvat, sanoi Simberg työtovereilleen kirkon maalaustöiden aikana. Näky liittyy vanhaan, viimeistään keskiajalla syntyneeseen traditioon: keskiajan ihminen kuvitteli kuolleiden nukkuvan kukkivassa puutarhassa.

Simbergin puutarhassa nöyrät kuolemahahmot kamppailevat vaikeita olosuhteita vastaan; maisema niiden puutarhan ympärillä on palanut hiekankeltaiseksi, se on kuivaa ja karua. Vaalitut kukat kasvavat eksoottisiin muotoihin, hitaasti, jatkuvaa huolenpitoa vaatien. Mustiin puetut hahmot rakastavat hoidokkejaan. Puutarha on paikka, jossa kuolema saa toteuttaa hellyyden tunteitaan. Kuoleman puutarhan voidaan katsoa kuvaavan rakkauden kohteiden mahdottomuutta; ehkä kukat ovat hentoja ja hauraita siksi etteivät ne kestä kuoleman rakkautta. Rakkaudella on kahdet kasvot: toiset niistä ovat tuhon kasvot.

Kuoleman puutarha oli Simbergin lempiaiheita: se on olemassa akvarellina, temperana, etsauksena ja Tampereen tuomiokirkossa freskona. Ajallisesti työt muodostavat kaaren vuodesta 1896 vuoteen 1906.

Kirkossa Kuoleman puutarha -fresko löytyy pohjoislehterin alta, läheltä saarnastuolia. Kirkkoon sijoitettuna Simbergin esitystä voinee pitää arkana muistutuksena kuolemasta.

Haavoittunut enkeli

Haavoittunut enkeli on maalattu etelälehterin päätyseinälle. Simberg oli maalannut sen öljymaalauksena jo vuonna 1903, toipuessaan vaikeasta sairaudesta. Aihe liittyneekin toipumisen kipeisiin tuntoihin. Freskona Simberg esitti aiheen jokseenkin alkuperäisessä muodossa, vain pieniä yksityiskohtia muuttaen. Esimerkiksi taustalle on kuvattu pari tehtaanpiippua paikallistamaan tapahtuma Tampereelle.

Haavoittunut enkeli esittää kaksi juroa poikaa kantamassa valkopukuista enkeliä, jonka silmät on sidottu. Enkelin jalkaterät vaikuttavat siltä kuin eivät koskaan olisi maata koskettaneet, siipi on taittunut. Enkeli on haavoittunut - mihin häntä ovat viemässä pojat, jotka arvokkaasti ja samalla surullisina kantavat kevyttä taakkaansa?

Saarnatuoli

Kirkon saarnatuoli ja sen porras muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka välittömästi liittyy myös kuorin seinämään. Simberg on koristellut sen orjantappura-aiheisella hämähäkkimäisellä verkostolla, johon on takertunut valkoisia siipiä. Siipiaihe kuului alusta alkaen Simbergin taiteeseen ja hänen herkissä käsissään siitä tuli yksi kirkon vaikuttavimmista koristeaiheista.

Koristelu on suoritettu leikkausstukkona tasoitettuun kosteaan laastipintaan teräaseella. Työn suoritti Simbergin tekemän mallin mukaan Arvid Nurhonen.

Värilasi-ikkunat

Tampereen tuomiokirkossa on paljon erikokoisia ja -muotoisia ikkunoita ja Simbergin huomio kiinnittyi niihin hänen suunnitellessaan sisätilojen koristelua. Huomattavimpia isoja ikkunoita on kuusi ja ne ovat lehterikerroksessa. Myös muualla kirkkosalissa ja sakaristossa sekä eteistiloissa ikkunoita on runsaasti. Ikkunasommitelmien kuva-aiheet ovat Raamatusta.

Alttarilta katsoen ensimmäisenä vasemmalla on etelälehteriä valaiseva iso pyöreä ikkuna, jossa loistaa valkoinen Pyhän Hengen kyyhkynen.

Seuraavana olevan ikkunan aiheesta on kaksi tulkintaa, toisen mukaan ikkunassa on Elämänpuu, toisen mukaan Palava pensas. Tämän ikkunan molemmilla puolilla on pikkuikkunat, joissa on alkua ja loppua, Kristusta, esittävät valkoiset kirjaimet a(lfa) ja o(mega).

Urkujen takana loistaa hennon sinivioletilla pohjalla säteilevä aurinko, joka kuvaa Herraa, armon aurinkoa. Tätä ympäröivässä kehässä tuikkivat tähdet täydentämässä sommitelman taivasvaikutelmaa.

Seuraavassa ikkunassa on pelikaani, joka sydänverellään syöttää poikasiaan. Se kuvaa Kristusta ja hänen seurakuntaansa.

Kaksi seuraavaa pohjoislehterin ikkunaa muodostavat yhdessä sommittelukokonaisuuden, jota niihin liittyvistä pienistä ikkunoista luettava kirjainsarja INRI yhdistää. Sommitelmien aiheet ovat Johanneksen Ilmestyskirjasta. Vasemmanpuoleinen ikkuna esittää Ilmestyskirjan valkoista ja punaista hevosta. Viimeisessä sommitelmassa on niin ikään kaksi ratsastajaa, jotka kilpaa laukaten kiitävät pilvien päällä. Ratsastajat kuvaavat kuolemaa ja nälkää.

Lehterin alla olevissa pienemmissä ikkunoissa lyijylasitus on sommiteltu ornamentaalisesti, ilman varsinaisia kuva-aiheita. Suurin osa ikkunan pinnasta on valkoista rosoista katedraalilasia, alimmaisissa ruuduissa on punaisia ja ruskeita kukka-aiheita. Sakariston ja eteisten ikkunat on sommiteltu pienistä lasipyörylöistä jäljitellen ns. pullonpohjalasitusta.

Lähde: Paula Kivinen, (1986) Tampereen tuomiokirkko