Alun perin kirkkoon oli suunniteltu yksinkertaista koristelua, jonka piti rajoittua pääasiassa kuoriin. Peruskiven muuraustilaisuuden jälkeen pidetyssä rakennuskomitean kokouksessa arkkitehti Lars Sonck ehdotti kuitenkin kirkkoon freskomaalauksia. Samalla hän kertoi taidemaalari Magnus Enckellin tehneen arvioita kustannuksista hänen pyynnöstään.
Myöhemmässä rakennuskomitean kokouksessa lokakuussa 1903 Sonck luki Albert Edefeltin suosituksen, jossa Enckellin ja taidemaalari Hugo Simbergin vakuutettiin olevan "..juuri ne miehet, jotka parhaiten kykenevät suorittamaan mainitut taidekoristelut." Lyhyen keskustelun jälkeen päätettiin antaa kaikki kirkon koristemaalaukset, koko sisäpuolinen kalkkivärimaalaus siihen luettuna, Enckellin ja Simbergin tehtäväksi. Taiteilijoille ei heidän työnsä suhteen asetettu minkäänlaisia ehtoja tai rajoituksia, he saivat vapaasti toteuttaa omia suunnitelmiaan niin aiheiden kuin tekotavankin suhteen.
Simbergin ja Enckellin maalauskoristelun lisäksi Tuomiokirkossa on paljon varsinaisen ornamentiikan piiriin kuuluvaa koristelua, jonka suunnitteli Sonckin toimistoarkkitehti ja ystävä Valter Jung.
Kirkon koristelussa käytettiin lukuisia erilaisia tekniikoita. Seinäpintoihin sovellettiin karkean ja sileän rappauksen vaihtelua, sekko- ja temperamaalausta, joskus freskoonkin yhdistettynä, erilaisia stukkomenetelmiä ja myös kaakelimosaiikkia. Puuhun leikattiin korkokuvia tai upotettiin intarsiana toisia puulajeja, kiveen hakattiin ornamentteja, metallia pakotettiin, kultausta sovellettiin erilaisiin tarkoituksiin ja niin edelleen. Menetelmiä myös yhdisteltiin, kaikkia mahdollisia vaikutuskeinoja kokeiltiin.
Varhaisrenesanssin taiteen ihailu oli herättänyt kiinnostuksen freskomaalaukseen, eli tuoreelle vastarapatulle muurilaastipinnalle maalaamiseen. Tekniikan osasivat tuohon aikaan maalarinliikkeet, joiden koristemaalarit avustivat freskomaalaukseen perehtymättömiä taiteilijoita heidän työssään.
Freskot aiheuttivat valmistuessaan taideriidan, erityisesti papiston piirissä oli ruvettu epäilemään aiheiden soveltuvuutta kirkkoon.
Lähde: Paula Kivinen, (1986) Tampereen tuomiokirkko
