Ajankohtaista

Reilun kaupan kaupunki 1-vuotis synttärit!

Tampereen yliopistosta Suomen ensimmäinen Reilun kaupan korkeakoulu?

Ilves ry mukaan Tampereen Reilun kaupan kaupungin kampanjaan

 

Reilun kaupan maaottelun yksi päätapahtumista Tampereen keskustorilla 20.10 klo 12-19

Mukana menossa mm. Nanso ja Finlayson!

Lisää tietoa kts. www.reilukauppa.fi

Reilun kaupan kaupunki 1-vuotis synttärit!

Lauantaina 9.5. tulee kuluneeksi 1-vuotta siitä kun Tampereelle myönnettiin ensimmäisenä kaupunkina Suomessa Reilun kaupan kaupungin arvonimi. Synttäreitä juhlitaan Kehräsaaressa lauantaina koko perheen piha-tapahtumalla klo 11-17. Luvassa on mm.musiikkia, satutuokioita lapsille sekä Ilveksen pallopelejä. Tilaisuus myös ostaa vaikkapa Reilu äitienpäivälahja! Kaikille kävijöille Reilut synttärikahvit!

Sivun alkuun

Tampereen yliopistosta Suomen ensimmäinen Reilun kaupan korkeakoulu?

Kampanjointi Reilun korkeakoulun arvonimen saavuttamiseksi on aloitettu Tampereen yliopistolla. Yliopiston rehtorille luovutettiin 30.1.2009 yli 500 nimeä sisältävä tukiadressi. Lisäksi Tampereen yliopiston ylioppilaskunta hyväksyi tavoitteen 29.1.2009 toimintasuunnitelmaansa.

Lue lisää: www.reilutampere.fi

Sivun alkuun

Ilves ry mukaan Tampereen Reilun kaupan kaupungin kampanjaan

Ilveksen naisten liigajoukkueen pelipaidassa on Reilun kaupan kaupungin logo kaudella 2009. Joukkue alkaa pelata Reilun kaupan jalkapalloilla, joita on käytetty jo pidemmän aikaa junioritoiminnassa. Ilves jakaa kotiotteluissa myös Reilun pelaajan palkintoa, joka on paketti Reilun kaupan kahvia.

Ilves haluaa kantaa vastuuta omalta osaltaan maailman lapsista, noudattaa korkeita eettisiä periaatteita ja pyrkiä välittämään niitä junioreille ja heidän vanhemmilleen. Samalla tehdään tärkeää kasvatustyötä maailmanlaajuiseen yhteiskuntavastuuseen. Ilves ry käyttää Reilun kaupan kahvia omissa tiloissa ja tilaisuuksissaan. Ilves tekee myös sen eteen työtä, että naisten EM-kisoissa, ainakin Tampereella juotaisiin Reilun kaupan kahvia.

Lue lisää: http://ilves-naiset.sporttisaitti.com/