|
- lapsiperheiden rajattomat palvelut
Tampereen kaupungin omistama ja JulkICT:n valtakunnalliseen KuntaIT:n kehittämistoimintaan kuuluva valtakunnallinen Kohti kumppanuutta - lapsiperheiden rajattomat palvelut -hanke käynnistyi 1.12.2008. Hankkeeseen osallistuvat Tampereen lisäksi Espoon, Kuopion, Lahden, Oulun ja Salon kaupungit seutualueineen, opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö. Kohti kumppanuutta -hanke päättyy toukokuussa 2012.
Hankkeen vastuullisena johtajana toimii Tampereen kaupungin tietohallintojohtaja Jarkko Oksala ja hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana suunnittelupäällikkö Vesa Komonen.
Hankkeen tavoitteena on eheyttää sosiaali-, terveys- ja opetustoimen kesken sektoroitunutta palvelutuotantoa lapsiperheen ja kasvamisen kaaren näkökulmasta.
Tavoitetilassa lapsiperheiden kaikki hyvinvointipalvelut avautuvat kohderyhmälle saumattomana kokonaisuutena yhden palveluhistorian ja asiointipalvelun kautta. Tarkoituksena on kattaa palvelut syntymästä alkuopetuksen loppuun saakka:
- lastenneuvola
- päivähoito
- esiopetus
- perusopetus
- kouluterveydenhuolto
Hankkeessa kuvataan keskeiset alle 9-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen suunnatut organisaatiorajat ylittävät palveluketjut ja nivelvaiheet sekä lapsen edun mukaisen tiedon kulun tarpeet. Hankkeessa myös määritellään palvelukokonaisuuden toteutukseen tarvittavat lainsäädäntöön liittyvät muutostarpeet. Kokonaisuudessa toteutetaan lapsen kasvun ja kehityksen suunnitelma, joka niveltää mm. varhaiskasvatus-, esiopetus-, oppimis- ja kuntoutussuunnitelmat toisiinsa.
Palvelukokonaisuuteen sisällytetään keskeisiä lapselle tai hänen huoltajalleen sekä työntekijälle suunnattuja sähköisiä volyymipalveluja kuten hakemuksiin, ajanvarauksiin, ilmoittautumisiin, maksamiseen ja viranomaispäätöksiin liittyviä toimintoja hyödyntäen mahdollisimman paljon olemassa olevia ratkaisuja. Palvelujen toteutuksessa hyödynnetään palvelukeskeisen arkkitehtuurin mukaista (SOA) palvelualustaa sekä kuntasektorin kokonaisarkkitehtuurin periaatteita. Tässä projektissa toteutetaan tekniset ja toiminnaliset peruspalvelut ko. kokonaisuudelle ja otetaan käyttöön niiden ydinosat. Toteutuksissa huomioidaan valtakunnallisesti toteutettavat integraatio- ja tukipalveluratkaisut.
|