Laulun lahja -musiikkiterapeuttiset tuokiot

Valokuva:Susanna Lyly

Laulun lahja –tuokiot ovat ikäihmisille, erityisesti muistisairaille, suunnattua musiikkiterapeuttista toimintaa. Ryhmien toiminnan painopiste on laulamisessa sekä muistelussa. Toiminnan tavoitteena on tukea musiikin avulla osallistujien vuorovaikutusta ja itseilmaisua sekä aktivoida muistia.

Tuokioita järjestettiin kahdelle ryhmälle Hatanpään puistosairaalassa sekä Kaupin sairaalassa. Tuttujen laulujen teemat herättivät erilaisia muistoja ja tunteita, joita oli mahdollista ryhmässä jakaa. Tuokio sisälsi myös laulamalla ohjattua tuolijumppaa sekä helppoihin soittimiin tutustumista.

Laulun lahja -musiikkituokiot toteutettiin yhteistyössä Hoivamusiikki ry:n sekä Kulttuuriosuuskunta Uulun kanssa. Tuokioiden suunnittelusta ja ohjaamisesta vastasi FM Anni Ranta. Laulun lahja –tuokioista valmistui keväällä 2011 musiikkiterapia-alan opinnäytetyö Tampereen ammattikorkeakouluun.

Sekä ryhmiin osallistuneiden ikäihmisten että ryhmissä avustaneiden hoitohenkilökunnan jäsenten palaute oli myönteistä. Henkilökunta havaitsi, että ryhmäläiset halusivat jatkaa laulamista pitkään tuokion jälkeenkin ja että he olivat osastolle palatessaan hyväntuulisia ja yhteistyökykyisiä. Ryhmäläiset kokivat yhdessäolon ja laulamisen erittäin mielekkääksi. Eräs ryhmäläinen iloitsi: "Musiikkituokiopäivä oli viikon paras ja odotetuin päivä".

Loppuraportti Laulun lahja -tuokioista (pdf, 50 kt)

» Julkaisu: Laulaen muistellen. Vuorovaikutus ja sen tukeminen dementiapotilaiden musiikkiterapiaryhmässä.
Opinnäytetyö: Anni Ranta, Tamk 2011
www.theseus.fi

» Hoivamusiikki ry.
www.hoivamusiikki.fi

» Kulttuuriosuuskunta Uulu
www.uulu.fi

Lisätietoja
Anni Ranta
Matkapuhelin 045 350 1203