|
09.02.2012 kello 08:54
Vuosittain jaettavat avustukset omaehtoiseen
ympäristönsuojeluun ovat taas haussa 2.3.2012 saakka. Avustusta voivat hakea Tampereella
toimivat yhdistykset, yhteisöt ja yksittäiset henkilöt.
Avustuksen kohteena voivat olla hankkeet, joilla edistetään
ympäristönsuojelua, luonnonhoitoa tai luonnon monimuotoisuutta tai lisätään ympäristön siisteyttä ja viihtyisyyttä. Osa avustuksista myönnetään ilmastotyötä
tukeviin hankkeisiin, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä tai edistävät
asukkaiden toimintaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Avustusta myönnettäessä kiinnitetään huomiota
avustettavan toiminnan laatuun, laajuuteen ja vaikuttavuuteen.
Avustettava tempaus voi olla esimerkiksi roskien kerääminen tietyltä
alueelta, ketotalkoot ketokasvillisuuden säilyttämiseksi, talkoot vieraslajien,
esimerkiksi jättipalsamin poistamiseksi luonnosta, linnunpönttötalkoot, pyöräilykampanja,
infoilta energiansäästämisestä, kasvisruoan kokkauskurssi tai
ilmastomyönteisten hankintojen tekeminen.
Avustusta haetaan lomakkeella, joita on saatavissa
Palvelupiste Frenckellistä, Frenckelliaukio 2 B sekä kaupungin internetsivuilta www.tampere.fi/ymparistojaluonto.
Jaettavista avustuksista päättää ympäristö- ja
rakennusjaosto kevään aikana. Avustusten määrä on vaihdellut 100:sta eurosta
muutamaan tuhanteen euroon. Viime vuonna avustusta myönnettiin 15:lle tempaukselle.
»
Avustukset omaehtoiseen ympäristönsuojeluun
Lisätietoja
Ympäristönsuojeluyksikkö:
Ympäristösuunnittelija
Marjatta
Salovaara
Puhelin
050 595 1101
Jaa:
|