Koulujen lakkauttaminen puhutti valtuuston asukasillassa

Vuoden 2010 ensimmäinen valtuuston puheenjohtajan asukasilta pidettiin 2.2. Tammelan palvelukeskuksessa. Paikalle oli tullut n. 65 kaupunkilaista kyselemään valtuustoryhmien edustajilta heille tärkeistä asioista.

Vastailemassa olivat paikalla valtuuston puheenjohtaja Irene Roivaisen johdolla Sofia Vikman, Hanna Tainio, Kirsikka Siik, Mikko Aaltonen, Heikki Luoto, Timo Taivalsalmi, Mirja Nyman ja Jari Heinonen.

Koulujen lakkauttaminen pääpuheenaiheena asukasillassa

Helmikuun valtuuston asukasillassa Tammelakeskuksessa keskustelua herättivät erityisesti kouluverkkolakkautukset ja ikäihmisiä koskevat kysymykset.

Asukasiltojen näkyvimpänä uutena piirteenä on Alvareiden edustajien läsnäolo tilaisuuksissa. Etelä-Alvarin puheenjohtaja Juhani Skogberg antoi tilannekatsauksen Alvareiden toiminnasta.

Kaupunki tekee kokonaissuunnitelmaa eteläisen Tampereen ikäihmisten palveluista, ja Etelä-Alvari on tuomassa asiaan asiakasnäkökulmaa. Myös kouluverkkosuunnitelmasta on annettu lausunto. Alvarien edustajat jättivät asiaa koskevan muistion asukasillan keskustelua johtaneelle valtuuston puheenjohtajalle Irene Roivaiselle. Etelä-Alvarin varapuheenjohtaja Taina Lampu kritisoi kouluverkkosuunnitelmaa sen epätasa-arvoisuudesta, sillä kehittämissuunnitelmassa ei huomioida Itä-Tampereen ja keskustan kouluja.

Kouluverkkoasia herätti yleisössä kysymyksiä muun muassa Hyhkyn koulun kohtalosta. Ala-asteikäisten pitkät koulumatkat koettiin liian vaarallisiksi ja hankaliksi. Hyhkyn koulun puolesta puheenvuoron käyttänyt Anneli Salminen peräänkuulutti yhteisöllisyyttä. Myös lähipalveluiden katoaminen koettiin keskustelussa valitettaviksi.

Valtuuston edustajien kesken syntyi keskustelua siitä, kuinka paljon koulujen lakkautuksilla loppujen lopuksi säästetään, ja myös yleisö tahtoi laskelmista mustaa valkoisella. Valtuutettu Hanna Tainio oli Hervannan lukion säilyttämisen kannalla, joskin nykyisen huonokuntoisen rakennuksen tilalle olisi löydyttävä uusi opinahjo.

Yleinen mielipide Hyhkyn koulun ja muiden lakkautusuhan olla olevien koulujen tilanteesta oli lähes yksimielisesti se, että alakoululaisille paras paikka olisi lähikoulu, mutta vanhemmat oppilaat voivat liikkua myös kauemmas kouluun. Monen muun mielipiteen kouluverkkoasiasta tiivisti valtuutettu Timo Taivalsalmi, joka peräänkuulutti lisälaskelmia, malttia ja selvittämättömien pikkuseikkojen tutkailua ennen päätöksentekoa. Päätöksiä koulujen lakkauttamisesta ei ole vielä lyöty lukkoon, vaan niistä päätetään lautakunnissa.

Erityiskoulut ja vammaispalvelut

Saukonpuiston koulu nousi yleisön puheenvuoron myötä esiin. Kysyjää huolestuttivat puheet oppimisvaikeuksista kärsiville tarkoitetun erityiskoulun lakkauttamisesta ja sen oppilaiden oppimismahdollisuuksien viemisestä. Valtuutettu Hanna Tainio vastasi, ettei Saukonpuiston koulua olla lakkauttamassa. Asiasta on jo yksimielisesti päätetty.

Ylisen Kuntoutuskeskuksen lakkauttaminen kirvoitti myös yleisöstä kommentin vammaispalvelujen vähentämisestä. Valtuuston edustajat perustelivat keskuksen lakkauttamista sillä, että nykyinen rakennus on niin huonokuntoinen, että on järkevämpää rakentaa tai remontoida Pitkäniemeen uudet, paremmat tilat.

Valtuutettu Merja Nyman korosti myös, että pieniin yksiköihin suunnitellut tilat ovat tehostettua palveluasumista. Sen tarkoitus olla asukkaille parempi vaihtoehto kuin laitoshoito.

Hälytysajoneuvojen yöliikenne ja vaitiolovelvollisuus

Ikäihmisten kysymyksiin siirryttäessä varavaltuutettu Suoniemi nosti esiin kysymyksen siitä, tuleeko kaikkien Tampereen kaupungin valtuutettujen kunnioittaa perustuslain pykäliä. Lähes yksimielisenä vastauksena todettiin, että lakia tulee noudattaa ja kunnioittaa, vaikkakin tiettyjen erityislakien pykälien noudattamisessa on usein ongelmia.

Viranomaisten vastuu vaitiolovelvollisuuden noudattamisesta huolestutti kysyjää, joka oli ikäväkseen kuullut luottamuksellisista asioista puhuttavan ulkopuolisille henkilöille. Vastauksen mukaan lainsäädäntö määrää vaitiolovelvollisuuden tietyille ammattiryhmille, joten huomatessaan rikkeitä lain noudattamisessa tulee asiasta huomauttaa. Joissakin potilastapauksissa tiedon pitää myös kulkea yli rajojen potilaan oman hyvinvoinnin takaamiseksi.

Herra Tammelasta esitti kysymyksen hälytysajoneuvojen yöllisestä , häiritsevästä liikennöinnistä. Kysyjä ehdotti Pohjolankadun ja keskusta-alueen rauhoittamista kokonaan hälytysajoneuvoliikenteeltä. Asiaa ja reitin mahdollista siirtämistä luvattiin selvittää, mutta todettiin myös, että Pelastuslaitos pyrkii käyttämään nopeimpia mahdollisia reittejä avuntarvitsijoiden luo.

Tilaisuudessa muistutettiin, että veteraanipalveluja hoitaa Tampereella Frenckellin palvelupiste.

Lopuksi vanhusneuvoston puheenjohtaja Tuija-Leena Juutilainen toivoi vanhusasiamiehen nimittämistä Tampereelle mahdollisimman nopealla aikataululla.

Teksti: Riina Kilpinen

Kuvat: Susanna Lyly