Kolmas Kohtaamisia -tapahtuma pidettiin 14.1. 2010 Tesoman kirjastossa. Se liittyy Tampereen kaupunginkirjaston ESR-projektiin Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt.
Paikalle oli tullut sanavalmis joukko länsitamperelaisia puhumaan Tampereen palveluista Kokoomuksen ja RKP:n Tampereen valtuustoryhmän edustajien kanssa. Erinäisten sattumien vuoksi tavattavissa oli kuitenkin vain Sofia Vikman.
Vilkkaan keskustelun pääaiheena oli kouluverkko. Joukko huolestuneita Hyhkyn ja ja Ikurin koulujen vanhempainyhdistysten jäseniä puolusti lähikoulujaan. He pitivät mallia hallintolähtöisenä, ja sen nähtiin jopa toimivan yhteisöllisyyttä vastaan.
Sofia Vikman muistutti, että esitys on vasta esitys ja nyt siihen voi vaikuttaa.
- Valman kautta siitä saatiin hyödyllistä palautetta. Muutoinkin Valma on luottamusmiehille käyttökelpoinen väline, kun he haluavat tietää, mitä kuntalaiset ajattelevat esimerkiksi suunnitelmista ja palveluiden toteuttamisesta, Sofia Vikman kertoi.
Kohtaamisia järjestetään seuraavan kerran Hervannan kirjastossa 4. helmikuuta.
- Kirjastot ovat hyviä paikkoja tällaisille tapahtumille, koska kirjastot ovat muutenkin yhteisöllisyyttä lisääviä paikkoja. Tapahtumat helpottavat yhteyden pitoa päättäjiin, kun nämä tulevat asukkaiden luo heidän kotikonnuilleen, aluekirjastonjohtaja Tarja Ylipää totesi.