|
19.09.2012 kello 18:11
Hatanpään kantasairaalan peruskorjaus jatkuu. Seuraavaksi saneerataan vuodeosaston leikkaussalit sekä laajennetaan päiväkirurgian, erikoispoliklinikan ja välinehuollon tiloja. Hanke ajoittuu vuosille 2013 – 2016 ja sen alustava kustannusarvio on 7 miljoonaa euroa.
Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta hyväksyi kokouksessaan 19.9. hanketta koskevan tarveselvityksen.
Vuodeosaston leikkaussalit ovat valmistuneet vuonna 1985, eivätkä vastaa enää nykyvaatimuksia. Ongelmia tuottavat muun muassa vanhentuneet tekniset järjestelmät ja ilmanvaihto.
Päiväkirurgian leikkaustoiminta tarvitsee leikkausten määrän kasvaessa 2-3 uutta leikkaussalia ja lisää heräämötilaa. Päiväkirurgisten leikkausten määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kasvu jatkuu. Vuonna 2015 Hatanpäällä arvioidaan tehtävän 4 500 päiväkirurgista leikkausta.
Kantasairaalan peruskorjauksen yhteydessä pyritään äitiyspoliklinikan toiminnot eli keskusäitiysneuvola ja raskaudenaikainen ultraäänitutkimuskeskus keskittämään Hatanpäälle. Nykyään ne sijaitsevat kaupungin sosiaali- ja terveystalossa Satamakadulla.
Myös välinehuolto on tarkoitus koota yhteisiin tiloihin Hatanpäälle. Tällä hetkellä välinehuollolla on omia erillisiä yksiköitä usealla terveysasemalla ja Rauhaniemen sairaalassa Koukkuniemessä.
Tilaajapäällikkö
Jari
Ahvenainen
Puhelin
040 801 6013
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
»
Hatanpään sairaala
Jaa:
|