Vuores viehättää messuilijoita

Tampereen Vuoreksen asuntomessutaloihin kiemurtelevat jonot ulottuvat kaduille asti. Aurinkoinen päivä on saanut lomalaiset liikkeelle, ja messuista otetaan ilo irti. Kotiin viemisiksi jää repullinen uusimpia rakennus- ja sisustusideoita.

Asuntomessutaloja

Monet tamperelaiset tuntevat jo uuden kaupunginosan, mutta ulkopaikkakuntalaiset kuluttavat Vuoreksen katuja ensimmäistä kertaa.

Turkulaisten Jenniina ja Saku Holmqvistin perhe on saapunut viettämään kesäpäivää messuille ja tutustumaan Tampereeseen. Asuntomessuilta he hakevat ideoita tulevaa rakennusprojektia varten.

– Suunnitelmissamme on aloittaa omakotitalon rakentaminen vielä tänä vuonna. Vaikka rakennamme Turkuun, täältä voi saada monenlaisia ohjeita ja vinkkejä.

Holmqvisteja ei miellytä liiallinen luksus, vaan he arvostavat kodikkuutta. Asuntomessujen Talo Korko on yksi perheen suosikeista tässä vaiheessa kierrosta.

– Olen kuullut täällä kritiikkiä pienistä tonteista, mutta mielestäni lähekkäin sijaitsevat talot ovat osa tavoiteltua yhteisöllisyyttä, Saku Holmqvist sanoo.

Vuores pyritään rakentamaan mahdollisimman ekotehokkaasti. Holmqvisteille ympäristöystävällisyys ei ole uusi asia, vaan luonnollinen osa arkea ja siten myös rakentamista.

Holmqvistien perhe asuntomessuilla

Holmqvistien perhe arvostaa Vuoreksen yhteisöllisyyttä.

Kierrätysteema erottui edukseen

Ystävykset Merja ja Toini arvelevat, että Asuntomessut houkuttelevat ihmisiä, koska Tampereelle pääsee helposti eri puolilta Suomea.

– Löimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun pääsimme lomailemaan näin mukavaan kaupunkiin ja Asuntomessuille yhtä aikaa.

Naisille talonrakentaminen ei ole enää ajankohtaista, mutta he ovat innokkaita sisustajia. Kohteista viehättävät erityisesti pirteä SOS-lapsikylän asunto ja värikkäillä kierrätyskalusteilla sisustettu Vuoreksen Welho.

Puutarhoja kierrellessään Merja ja Toini ihastuivat etenkin suojaisiin pihoihin, joissa ei ollut näkymää suoraan naapurin terassille. Myös näyttävä suihkulähde sai naisilta kehuja.

Vuoreksen Asuntomessut avautuivat 13. heinäkuuta, ja kävijämäärä ylitti 50 000 kävijän rajan 23. heinäkuuta. Asuntomessut jatkuvat aina elokuun 12. päivään asti. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Tampereen kaupunki ja Suomen Asuntomessut.

Värikkäitä nojatuoleja asuntomessutalossa

Hervannan seurakunnan kohteessa eli Vuoreksen Welhossa nojatuolit on tuunattu luovasti. Kuva: Antero Tenhunen

» Asuntomessut Tampereella 2012

Teksti: Kaisa-Leena Mäkelä, Päivi Pajula

Kuvat: Päivi Pajula, Antero Tenhunen / Asuntomessut