Kaupungin palveluksessa ahkeroi yli 500 kesätyöntekijää

Tampereen kaupunki työllistää tänä kesänä yli 500 kesätyöntekijää. Kesätyöpestejä oli tarjolla reilusti enemmän kuin viime vuonna, joten myös hakijoiden määrä kasvoi viime vuoden 5200:sta 6000:een.

Kaupungin kesätyöpaikat ovat erittäin haluttuja etenkin toisen asteen opiskelijoiden ja korkeakoululaisten keskuudessa. Sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten Koukkuniemen vanhainkotiin ja Kaupin sekä Hatanpään sairaaloihin otettiin selkeästi eniten työntekijöitä. Toiseksi eniten kesätyöpaikkoja oli jaossa kunnossapidon puolella.

Siisteysagentit levittävät siisteyden ilosanomaa

− Tampereen kaupungille on helppo hakea kesätöihin, koska tarjontaa on paljon, kertoo siisteysagentti Ainomaija Keskinen.

Kuusi siisteysagenttia aloitti kesäkuun alussa työnsä kaupungin siisteyskampanjan sanansaattajina. Hakijoita oli tehtävään tänä vuonna 320, ja jokaiselle kesäkuukaudelle valittiin omat agentit.

− Erittäin mukavaa on ollut, kertoo Airald Dupont.

− Olemme tehneet paljon töitä ulkona ja meillä on todella hyvä ryhmähenki, Anna Stenbäck jatkaa.

− Välillä olemme törmänneet kaupungilla töykeisiin ihmisiin. Sää ja päivä näyttävät vaikuttavan ihmisten mielialaan, agentit kertovat.

Siisteysagentit keskustorilla

Siisteysagentit eli Anna Stenbäckin, Airald Dupont’n, Ainomaija Keskisen ja Hannele Alasen tunnistaa i love tre -paidoista ja -liiveistä.

Siisteysagenttien työnkuva on laaja. Kampanjan keulakuvat kiertävät tapahtumissa kertomassa siisteyskampanjasta ja jakamassa pinssejä, huolehtivat kaupunkipyöristä ja siivoavatkin välillä.

− Olemme tehneet esimerkiksi reissuja päiväkoteihin, joissa olemme leikittäneet ja opettaneet lapsia, kertoo Dupont.

− Toimimme tarvittaessa myös city guideina eli oppaina, Stenbäck lisää.

Siisteysagenttien mukaan nuorten on vaikea saada kesätöitä, joten 17−18-vuotiaat kesätyöläiset ovat onnellisia kesätyöpaikasta. Kun kaupungin työt loppuvat, loppukesä kuluu ylioppilaskirjoituksiin lukiessa ja muita töitä tehdessä.

Laboratorioharjoittelija

Tiia Junno on jo kolmatta kesää kaupungilla töissä.

Laboratorioharjoittelija seuraa veden laatua

Ruskon vedenpuhdistuslaitoksen laboratoriossa touhuaa valkotakkisia työntekijöitä. Yksi heistä on kesätyöntekijä Tiia Junno, joka suorittaa opintoihinsa kuuluvaa harjoittelujaksoa.

− Halusin tehdä yhden harjoittelujakson laboratoriossa, jotta pääsisin tutustumaan koko laboratoriotyöprosessiin, kertoo Tampereen ammattikorkeakoulussa kemiantekniikkaa opiskeleva Junno.

Tampereen Vesi palkkasi tänä kesänä yhteensä neljä harjoittelijaa, kaksi jätevesi- ja kaksi puhdasvesilaboratorioon. Junno ottaa vesinäytteitä ja tekee vesianalyyseja puhdasvesipuolella.

− Työ on ollut sellaista kuin odotin. Olen viihtynyt täällä tosi hyvin, koska olen oppinut paljon uutta. Oikea laboratoriotyö on kuitenkin erilaista kuin koulun labratunneilla tehtävät harjoitukset.

Junno on Tampereen kaupungin palveluksessa jo kolmatta kesää. Aiemmat kesät ovat vierähtäneet puistojen kunnossapidossa. Viime kevään hakuaikana Junno oli opiskelijavaihdossa Britanniassa, mutta Tampereen kaupungin sähköisen rekrytointijärjestelmä Imurin ansiosta kesätyönhaku onnistui vaivattomasti myös ulkomailla.

Kun työt elokuun lopussa päättyvät, Junno alkaa keskittyä viimeiseen opiskeluvuoteensa ja opinnäytetyöpaikan etsimiseen.

− Tulevaisuuden työllisyysnäkymät ovat ihan hyvät. Oma innostuneisuus vaikuttaa paljon harjoittelu- ja työpaikkojen saamiseen, Junno uskoo.

» Siisti kaupunki
www.siistikaupunki.fi

» Tampereen Vesi

Teksti: Kaisa-Leena Mäkelä, Päivi Pajula

Kuvat: Päivi Pajula