|
Kahden viikon päästä Tampereella käy kuhina, kun Vuoreksen asuntomessualueen portit aukaistaan ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle. Rakenteilla oleva Vuoreksen kaupunginosa tulee messujen ansiosta tunnetuksi ympäri Suomea. Kesän suurin tapahtuma värittää kaupunkimaisemaa 13.7.–12.8.
Messutalot ovat silausta vaille valmiita.
- Kiirettä pitää loppuun asti, kertoo messutapahtuman projektipäällikkö Arto Vuorijärvi Tampereen kaupungin Vuores-projektista.
Tampereen kaupunki on vastannut messualueen kaavoituksesta, kunnallistekniikasta ja rakentamisen ohjaamisesta. Viimeisten viikkojen aikana messukohteiden rakentajat viimeistelevät taloja ja pihoja sekä näytteilleasettajia varten pystytetään halleja ja telttoja.
- Monen vuoden uurastus on päättymässä ja tuntuu hyvältä, kun suunnitelmat vihdoin konkretisoituvat.
Edellisen kerran asuntomessut järjestettiin Tampereella vuonna 1990. Silloin perinteisten pientaloasuntojen rinnalla esiteltiin poikkeuksellisesti myös Lapinniemen teollisuuskiinteistöä, joka muutettiin asuinkäyttöön.
Ekotehokasta elämää Vuoreksessa
Messualue on yksi Tampereen uuden kaupunginosan, Vuoreksen, ensimmäisistä asuinalueista, joka on suunniteltu noin 600 asukkaalle. Alueen valttikortteina ovat pikkukaupunkimaisuus, ekologisuus ja uuden teknologian hyödyntäminen.
Messuvierailijat voivat tutustua 39 mielenkiintoiseen kohteeseen, jotka on pyritty rakentamaan mahdollisimman energiatehokkaasti ja joissa suositaan uusiutuvan energian käyttöä. Esimerkiksi omakotitaloista yhdeksän on passiivi- ja kaksi nollaenergiatasoisia.
Alueen erikoisuus on moderni jätteiden putkikäsittelyjärjestelmä. Tekniikaltaan vastaavanlaista ratkaisua ei ole toteutettu aikaisemmin missään muualla. Myös alueen hulevesien käsittelymenetelmät ovat edistyksellisiä.
- Uusista järjestelmistä voidaan ottaa tulevaisuudessa mallia myös muiden Tampereen asuinalueiden kehittämisessä, sanoo Vuorijärvi.
Leikkimökeistä iloa lapsille
Talonrakentamisen lisäksi messuilta saa myös monenlaisia vinkkejä sisustamiseen. Vuorijärvi uskoo, että messuvierailijoita kiinnostavat tänä vuonna etenkin asunnot, joiden sisustuksessa on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja.
Asuinalueen ydin on Kirjailijanpuisto, jonne on rakennettu istuskelumuuri. Puistossa kävijät voivat ihastella muuriin kaiverrettuja tamperelaisten kirjailijoiden runoja.
- Asukkaiden yhteisiin viljelypalstoihin kannattaa myös tutustua, vinkkaa Vuorijärvi.
Tapahtuman järjestäjät eivät ole unohtaneet perheen pienimpiä. Asuntomessujen leikkimökkialueella on persoonallisia leikkimökkejä, joista yhdessä lapset pääsevät toteuttamaan luovuuttaan.
»
Asuntomessut Tampereella 2012
Teksti: Kaisa-Leena Mäkelä, Päivi Pajula
Kuvat: Ari Järvelä
|