|
27.06.2012 kello 14:50
Kesäisessä Viikinsaaressa tanssahdellaan kaksi kertaa viikossa Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämissä tapahtumissa. Jokaisena kesätiistaina tunnelmallisella tanssilavalla on luvassa pääsymaksutonta tanssinopetusta ja levylavatanssit. Torstaisin tanssahdellaan elävän musiikin tahtiin perinteisissä lavatansseissa.
Tiistaina 3.7. harjoitellaan letkeää fuskua. Fusku on jivestä kehittynyt rock’n’swing-tanssi, joka sopii hyvin lavatanssiksi. Opetus alkaa alkeista, joten aloittelijatkin ovat tervetulleita mukaan. Omaa paria ei tarvita. Opettajana toimii Riikka Kangasmäki. Kokeneemmatkin tanssijat voivat tulla palauttamaan paritanssin saloja mieleensä ja sen jälkeen nauttimaan levylavatansseista. Lavatansseissa soitetaan levyltä tanssimusiikkia ja oppimiaan tanssitaitoja voi testata käytännössä. Tanssitiistait pidetään 18.30–21.30, joten Laukontorilta kannattaa lähteä kello kuuden laivalla.
Lavatansseissa torstaina 5.7. klo 12.30–15.00 esiintyy Mia Leivo & Pequeno. Mia Leivo on päässyt muun muassa Tangomarkkinoiden finaaliin kaksi kertaa ja tänäkin vuonna semifinaalivaiheeseen saakka. Vuonna 2010 Leivo valittiin yleisön suosikiksi naisten sarjassa. Viikinsaaren lavatansseissa on luvassa siis hyvin tasokasta tanssimusiikkia. Sekä tanssitiistait että torstain lavatanssit ovat pääsymaksuttomia - vain laivalippu saareen täytyy ostaa!
Foksin lumoa tanssitiistaissa 26.6.2012
»
Lavatanssit
»
Tanssitiistait
»
Suomen Hopealinja Oy
www.hopealinja.fi/sivut/viikinsaari.htm
Lisätietoja
koordinaattori
Tarja
Järvinen
Matkapuhelin 050 309 4464
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Jaa:
|