|
09.05.2012 kello 10:32
Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitteluun liittyen on valmistunut yleissuunnitelmaluonnos, jonka pohjalta Hämeenkatu voidaan muuttaa vaiheittain joukkoliikennekaduksi. Muutos tehtäisiin alkaen Hämeenkadun itäpäästä jo lähivuosina. Koko Hämeenkadulle tulisi yksisuuntaiset pyörätiet molemmin puolin. Kadun länsipää muutettaisiin lähivuosikymmeninä joukkoliikennekaduksi rinnan koko joukkoliikennejärjestelmän kehittämisen kanssa.
Tampereen kaupunginhallituksen suunnittelujaosto käsittelee Hämeenkadun kehittämisvaihtoehtoja ja vaiheistusta kokouksessaan maanantaina 14. toukokuuta 2012.
Toteutuksen ensimmäisessä vaiheessa (tarkastelujakso noin v. 2014–2020) Hämeenkadun itäpää toimii joukkoliikennekatuna. Yleissuunnitelmaluonnoksissa Hämeenkadun itäpää on muutettu joukkoliikennekaduksi Hatanpään valtatien ja Rautatienkadun välillä. Hämeenkadun länsiosa toimii ajoneuvoliikenteen osalta nykyisellään.
Hatanpään valtatien ja Hämeenkadun liittymä rakennetaan jo lähivuosina siten, että busseilla voidaan kääntyä Hatanpään valtatieltä Hämeenkadulle ja päinvastoin. Näin saadaan muodostettua itä–etelä-suuntaisia heilurilinjoja ja vähennettyä Hämeenkadulla päällekkäistä joukkoliikennetarjontaa.
Koskipuistoon, Suomen Pankin aukion ympärille muodostuu keskeinen vaihtoterminaali ja sen läheisyydessä olevia pysäkkejä kehitetään joukkoliikenteen vaihtopaikkana. Järjestely mahdollistaa sen, että Keskustorin bussiterminaalista voidaan luopua ja ottaa vapautuva torialue muuhun käyttöön. Suunnitelma edellyttää joukkoliikenteen yksityiskohtaista linjastosuunnittelua.
Koko Hämeenkadun pituudelta rakennetaan jo ensimmäisessä vaiheessa yksisuuntaiset pyörätiet molemmin puolin katua. Hämeenkadun itäosalla liikennevalot korvataan levein keskisaarekkein. Itsenäisyydenkadun, Hämeenkadun ja Rautatienkadun liittymä järjestellään uudelleen.
Ajoneuvoliikenne ja liikennevalot pidetään toistaiseksi nykyisellään Hämeenkadun länsiosassa. Rakenteelliset muutokset ovat ensimmäisessä vaiheessa pieniä. Kevyen liikenteen ja ajoneuvoliikenteen välinen reunakivilinja säilyy pääosin nykyisellä paikallaan koko kadun matkalta.
Koko kadun uudistaminen
vuosikymmenen lopulla
Koko Hämeenkatu länsipää mukaan lukien uusittaisiin kaupunkiraitiotien rakentamisen yhteydessä tämän vuosikymmenen lopulla. Toisessa Hämeenkadun yleissuunnitelmaluonnoksen mukaisessa toteutusvaiheessa (tarkastelujakso noin v. 2020–2030) koko katu on saneerattu joukkoliikenteen ja kevyenliikenteen pääkaduksi.
Hämeenkatu muuttuu nyt koko pituudeltaan joukkoliikenteen ja kevyenliikenteen pääkaduksi. Kaupunkiraitiotien ensimmäisen linjan lisäksi kadulla on myös huomattava määrä bussiliikennettä. Hämeenkadun kuormitusta kevennettäisiin siten, että sitä kulkisivat vain joukkoliikenteen laadukkaat runkolinjat, jotka voidaan myöhemmin muuttaa raitiotielinjoiksi. Täydentävät linjat kulkisivat Keskustan katukehän kautta (Satakunnankatu–Rautatienkatu–Tampereen valtatie–Hämeenpuisto).
Hämeenkadun ajorata kavennetaan ja kadun pinnoitetta muutetaan siten, että esteetön kadun ylitys on mahdollista koko kadun pituudelta. Liikennevaloista luovutaan, jolloin niiden estevaikutus pienenee oleellisesti koko Hämeenkadun pituudelta.
Kaksi toteutusvaihtoehtoa
Hämeenkadun kaistoihin
Yleissuunnitelmaluonnoksessa on kaksi toteutusvaihtoehtoa kadun poikkileikkaukseksi. Toisessa vaihtoehdossa joukkoliikenteelle on varattu 8 metriä (2-kaistainen vaihtoehto) ja toisessa 11 metriä (3-kaistainen vaihtoehto).
Vastaavasti kävelylle ja muille toiminnoille varattu tila (sisältäen puiden vaatiman tilan) olisi molemmin puolin 11 metriä (2-kaistainen vaihtoehto) ja 8 metriä (3-kaistainen vaihtoehto). Molemmissa vaihtoehdoissa on esitetty 1,5-1,75 metriä leveät yksisuuntaiset pyörätiet ajoradan reunaan.
Käytännössä 3-kaistaisessa vaihtoehdoissa kävelytila ei juurikaan nykytilanteeseen verrattuna lisäänny, vaan ajoradan kaventumisen mahdollistama lisätila käytetään pyöräteiden rakentamiseen.
Tehtyjen vaikutustarkastelujen perusteella leveämpi poikkileikkaus (3-kaistainen vaihtoehto) ei juuri tuo hyötyjä joukkoliikenteelle. Se lisää kuitenkin jalankulkijoiden estevaikutusta ja on turvattomampi. Kapeampi 2-kaistainen poikkileikkaus muuttaa Hämeenkadun luonnetta selkeästi enemmän kävelypainotteisuuden suuntaan sekä mahdollistaa esimerkiksi terassien laajentamisen. Vaihtoehdoilla ei ole merkittävää kustannuseroa.
Toteutuksen kolmas jakso koskisi vuoden 2030 jälkeistä aikaa, jolloin Tampereelle olisi toteutettu laaja kaupunkiraitiotieverkko. Toteutusvaiheeseen sisältyy Hatanpään valtatien suunnan katutilan muutokset. Tuolloin bussiliikenteen määrä on vähäinen ja esimerkiksi pysäkkiratkaisuja voitaisiin kehittää raitiotieliikenteen ehdoilla.
Liikennevisio ja keskustan
kehittäminen pohjana
Liikenneverkkosuunnittelun ja Hämeenkadun vaihtoehtojen pohjana on viime vuona valmistunut liikenteellinen visio, joka liittyy Tampereen keskustan kehittämisen tavoitteisiin. Hämeenkadulla liikenteellisenä tavoitteena on sen muuttaminen vaiheittain joukkoliikennekaduksi. Jalankulun ja pyöräilyn mahdollisuuksia kohennetaan, mutta Hämeenkadusta ei haluta pyöräilyn pääreittiä.
Keskustan liikenneverkkosuunnittelu on keskittynyt helmikuusta 2012 lähtien Hämeenkadun yleissuunnitteluun. Ajoneuvoliikenteen, pyöräilyn ja joukkoliikenteen liikenneverkkoluonnokset valmistuivat ja olivat kommentoitavina alkuvuodesta.
Nykyisellään Hämeenkatu palvelee nykyisellään koko pituudeltaan kaikkia liikenteen muotoja. Kaupunkitilan, liikenteen ja eri toimijoiden välillä on ristiriitoja jotka näkyvät heikentyneenä viihtyisyytenä ja toimintaedellytyksien vaikeutumisena. Rinnan Hämeenkadun suunnittelun kanssa laaditaan parhaillaan keskustan maanalaisen pysäköintijärjestelmän ja huoltotunnelin yleissuunnitelmaa.
Tavoiteaikataulun mukaan Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma on valmis ja liikenteellinen visio viimeistelty kesän aikana. Suunnitelmaa käytetään jatkosuunnittelun pohjana.
»
Keskustan liikenneverkko
»
Esityslista- ja pöytäkirjahaku
Lisätietoja
WSP Finland/
johtava konsultti
Björn
Silfverberg
Puhelin
040 5131198
Kaupunkiympäristön kehittäminen/
Suunnittelupäällikkö
Ari
Vandell
Puhelin
040 564 4518
Joukkoliikennepäällikkö
Mika
Periviita
Puhelin
050 326 7007
Jaa:
|