|
Tampereen
keskustamaisemissa liikkui juuri ennen vappua pieni neljän hengen seurue, joka
oli yhtä aikaa kiehtovalla, kaukaisella kuin päivänkohtaisellakin asialla ja
teemalla: Bulgariassa ja Suomessa esitettävään radio-ohjelmaan
yhdistetään bulgarialaista Plevenin (englanninkieliseltä nimeltään Plevna) kaupunkia ja Tamperetta esittelevää
äänimaisemaa sekä Turkin sodan (1877-78) muistoja.
Tavoitteena
on luoda näitä kaupunkeja yhdistävä menneisyyden ja nykyisyyden teemoista
koostuva ohjelma ja äänimaisema. Bulgarialaisille Tampere edustaa erästä
tärkeää kohdetta, josta lähdettiin Turkin sotaan. Bulgarialle Turkin tappio
merkitsi vapautusta turkkilaisten alaisuudesta. Sotaan pienellä joukolla osallistuneista
suomalaisistakin tuli bulgarialaisille tuon sodan sankareita. Moni suomalainen sai sodasta tunnustukseksi arvokkaan Yrjön ristin.
Suomalais-bulgarialaista radioyhteistyötä Tampereella tekivät Borislav Evlogiev, Daniela Manolova, Soila Valkama ja Kai Rantala.
Kaupunkimaisemassa
Tampereen ääniä tallennettiin muun muassa rautatiasemalta, Tammerkosken
rannoilta, Keskustorin konsertista, Kauppahallista, entiseltä Takon tehtaalta,
kaduilta ja tietenkin ravintola Plevnasta, joka on saanut nimensäkin Turkin
sodan tärkeästä Plevnan taistelusta.
Finlaysonin kutomorakennus Plevnaa, nyttemmin samannimistä ravintolaa
rakennettiin juuri Plevnan piirityksen aikoihin.
Toinen
selkeä tehtävä ryhmällä oli haastatella Turkin sodassa taistelleiden
tamperelaisten jälkeläisiä. Heitä
Tampereella asuu vielä ainakin kahdesta perheestä: Veikko Lahti on Matti
Wiik -nimisen sodassa olleen pojanpoika ja Louhivuoren sisarukset Rauno, Seppo
ja Raili ovat Karl Lemberg -nimisen sotilaan jälkeläisiä. Vaikka aikaa Turkin
sodasta on kauan, muistojakin on yhä säilynyt. Veikko Lahti ehti asuakin
isoisänsä kanssa jonkin aikaa lapsuusvuosinaan. Lisäksi haastateltiin
Bulgariasta kauan sitten Tampereelle muuttanutta kuntosaliohjaaja Christo
Popovia.
Veikko Lahdella oli vielä muistoja Turkin sodassa taistelleesta isoisästään Matti Wiikistä. Vasemmalla Boris Evlogiev, Kai Rantala, Veikko Lahti, Soila Valkama ja Daniela Manolova.
Bulgarian radio ja
Yle tekevät tallennetusta aineistosta omat ohjelmansa.
Tampereen kaupunki
oli osaltaan mukana tässä harvinaisessa ohjelmahankkeessa, jota tukevat myös
Yle, Plevnan kaupunki Suomen lähetystö Sofiassa ja Bulgarian lähetystö
Helsingissä. Turkin sotaa enää harva suomalainen edes muistaa, mutta
bulgarialaisille se on edelleen merkittävä ja elävä muisto sodasta, joka oli
tärkeä askel kohti itsenäistä Bulgariaa.
Bulgarian puolelta
ohjelmaa olivat tekemässä toimittaja Daniela Manolova ja
toimittaja-historioitsija Borislav Evlogiev sekä Yleisradiosta toimittaja Soila
Valkama ja äänittäjä Kai Rantala.
Turkin sotaa koskevan
historian asiantuntijana mukana oli historiantutkija, FT Tuomas Hoppu Tampereen
yliopistosta.
Ravintola Plevnassa on paljon Turkin sotaan ja Plevnan kaupunkiin liittyvää aineistoa. Panimon puolella haastateltiin ravintolan toimitusjohtajaa Marika Tähtinen-Hakalaa.
Teksti: Ari Järvelä
Kuvat: Ari Järvelä
|