|
04.04.2012 kello 15:10
Pääsiäisen pyhät tuovat muutoksia muun muassa uimahallien, kirjastojen ja museoiden aukioloihin sekä joukkoliikenteeseen. Terveysasemat sulkevat ovensa pyhäpäivien ajaksi. Terveyspalvelujen neuvonta on kuitenkin auki normaalisti koko pääsiäisen.
Pääsiäinen aiheuttaa muutoksia Tampereen joukkoliikenteen aikatauluihin pitkäperjantaista 6.4. alkaen. Tampereen kaupungin uimahalleissa ja museoissa on pääsiäisen ajan poikkeavat aukioloajat. Tampereen kirjastot ovat kiinni 6.-9.4.
Tampereen kaupungin terveyspalvelujen neuvonta on auki normaalisti koko pääsiäisen. Kaupungin terveysasemat sulkevat kuitenkin ovensa koko pääsiäiseksi. Kiireellistä ensiapua saa vuorokauden ympäri Acutassa. Tampereen kaupungin virastot ja asiointi- ja neuvontapisteet ovat kiinni koko pääsiäisen 6.-9.4.
Pääsiäisenä voi lähteä vaikka lasten kanssa lastenkulttuurikeskus Rullaan, jossa pääsee askartelemaan pääsiäiskortteja. Vapriikissa on esillä pääsiäisteemaankin hyvin sopiva Lennossa - Linnut Vapriikissa -näyttely. Pyhinä on aikaa myös vaikkapa tutustua kaupunkiin kulttuuriraittien kautta. Kulttuuriraitit ovat reittejä, jotka valottavat Tamperetta ja sen kulttuuria eri teemojen kautta. Kulttuuriraittiesitteitä voi ladata kulttuuripalvelujen verkkosivuilta. Muita menovinkkejä voi etsiä esimerkiksi Tampereen kaupungin ja Aamulehden yhteisestä tapahtumakalenterista.
Joukkoliikenne
Pääsiäinen aiheuttaa muutoksia Tampereen joukkoliikenteen aikatauluihin. Kiirastorstaina 5.4.2012 liikennöidään normaalin arkipäivän aikatauluilla. Pitkäperjantaina 6.4. liikennöidään pyhän aikatauluilla, ja lisäksi ajetaan perjantain yövuorot. Lauantaina 7.4. siniset bussit liikennöivät lauantain aikataulujen mukaisesti. Sunnuntaina ja maanantaina eli 1. ja 2. pääsiäispäivänä liikennöidään pyhäpäivän aikataulujen mukaisesti.
»
Tampereen joukkoliikenne
http://joukkoliikenne.tampere.fi/
Sivustosta vastaa:
Tampereen kaupunki
Kirjastot ja museot
Kirjastot ovat auki kiirastorstaina 5.4., mutta poikkeavin aukioloin. Ajalla 6. - 9.4. kaikki kirjaston toimipaikat ovat kiinni.
»
Kirjasto
Tampereen kaupunginkirjaston verkkosivut
kirjasto.tampere.fi/
Museoiden poikkeavat aukiolot voi tarkistaa museoiden omilta verkkosivuilta.
»
Museot
Tapahtumat
Lastenkulttuurikeskus Rullassa 3. - 8.4. pääsiäistyöpaja: Siivekäs pääsiäiskortti! Askartele pääsiäistipu, -kukko tai vaikkapa -tiainen, joka kantaa ystävällesi pääsiäistervehdyksen siipiensä suojassa. Materiaalimaksu 1€. Huom! pe 6.4. Rulla suljettu. Lastenkulttuurikeskus Rulla, Finlaysoninkuja 6. Avoinna ti - pe klo 9 - 14, la - su klo 11 - 16. Vapaa pääsy!
»
Lastenkulttuurikeskus Rulla
Museokeskus Vapriikissa Lennossa - Linnut Vapriikissa -näyttely.
»
Museokeskus Vapriikki
Kiirastorstaina 5.4. Tampere Filharmonian barokkiorkesteri soittaa Bachin Johannes-passion.
»
Tampere Filharmonia
Tutustu kaupunkiin kulttuuriraiteilla. Kulttuuriraittiesitteitä voi ladata kulttuuripalvelujen verkkosivuilta.
»
Kulttuuriraitit
Pääsiäisen menovinkkejä löydät esimerkiksi Tampereen kaupungin ja Aamulehden yhteisestä tapahtumakalenterista.
»
Tapahtumat
Terveyspalvelut
Terveysasemat sulkevat ovensa 5.4. klo 15 ja ovat kiinni pe 6.4. ja ma 9.4. Terveyspalvelujen neuvonta on auki joka päivä kello 7-22. normaalisti koko pääsiäisen. Neuvonnan numero on 03 10023 (Suuntanumeroa käytetään soitettaessa matkapuhelimesta ja verkkoryhmän ulkopuolelta.).
Tays Ensiapu Acuta palvelee ympäri vuorokauden äkillisesti sairastuneita ja sellaisia loukkaantuneita tamperelaisia, jotka tarvitsevat välitöntä hoitoa.
»
Terveysasemat
Uimahallit
Tampereen uimahallit ovat auki normaalisti kiirastorstaina 5.4. Katso muut poikkeavat aukiolot liikuntapalvelujen verkkosivuilta.
»
Uimahallit
Virastot sekä asiointi- ja neuvontapisteet
Tampereen kaupungin virastot sekä asiointi- ja neuvontapisteet ovat kiinni 6.-9.4.
»
Asiointi ja neuvonta
Jaa:
|