Härmälän Ikäkampus innosti ikäihmiset suunnittelemaan parempia palveluita kotona asumisen tueksi

Suuri joukko Härmälän, Vihilahden ja Rantaperkiön alueella asuvia ikäihmisiä osallistui Härmälän Ikäkampuksen alueen palveluiden kehittämiseen. Kampusmallilla tarkoitetaan alueen toimijoiden ja asukkaiden yhteistyötä. Tarkoituksena on järjestää alueelle sellaisia palveluita ja toimintaa, joiden turvin ikäihminen voi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Härmälän Seniorikeskuksen monitoimisalissa 29.3.2012 järjestettyyn suunnittelutilaisuuteen saapui yli 90 alueella asuvaa ikäihmistä. Heidän kanssaan pöytiin keskustelemaan istuutui alueella toimivia yrittäjiä, yhdistysten aktiiveja ja alueella ikäihmisten kanssa työskenteleviä työntekijöitä sekä suunnittelijoita ikäihmisten palveluiden tilaajaryhmästä ja Tampere Senior -ohjelmasta.

Härmälän ikäkampus

Keskusteluryhmien kirjureiden kynät sauhusivat, kun he kirjasivat talteen ideoita Härmälän ikäihmisten palvelujen parantamiseksi. Kuva: Juhani Skogberg

Iltapäivän aikana pöydissä keskusteltiin Härmälän ikäihmisten asumisesta ja turvallisuudesta, liikkumisesta ja päivätoiminnasta. Keskusteluryhmien kirjurit tallensivat kaikki ehdotukset, joita voidaan hyödyntää Härmälän Ikäkampuksen kehittämisessä.

Keskusteluissa nousi esiin arkipäiväisiä asioita, joita parantamalla ikäihmiset voivat asua tyytyväisinä ja turvallisesti kotonaan tai kodinomaisessa asumismuodossa Härmälän alueella mahdollisimman pitkään.

Härmälän ikäkampus

Seniorikeskuksen monitoimisali oli täynnä hyväntuulista väkeä. Kuva: Laura Selin-Hannola

Yhteensä tilaisuuteen osallistui yli sata henkilöä. Tilaisuuden järjestivät Tampereen Pekka -hanke yhteistyössä Tampere Seniorin, kuntademokratiayksikön, Tampereen Vanhuspalveluyhdistyksen, Tampereen Senioripalvelujen ja Kaupunkilähetys ry:n kanssa.

» Tampereen Pekka -hanke

» TampereSenior

Teksti: Wilhelmina Karikko

Kuvat: Juhani Skogberg ja Laura Selin-Hannola