|
08.03.2012 kello 19:25
Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta myönsi vuoden 2012 toiminta-avustuksina nuorten harrastustoiminnan edistämiseen 27 eri yhteisölle yhteensä 171 300 euroa. Nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen toiminta-avustuksia sai 14 yhteisöä, yhteensä 81 450 euroa. Lisäksi lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-avustuksina myönnettiin 20 yhteisölle yhteensä 52 800 euroa.
Yhteensä lautakunta päätti jakaa toiminta-avustuksina eri yhteisöille tänä vuonna 305 550 euroa.
Lisäksi lautakunta päätti myöntää Tampereen Lavetti ry:lle 57 897 euron suuruisen avustuksen rullalautailuhallin vuokraa varten vuonna 2012. Lautakunta päätti myös, että kaupunki osallistuu Tampereen NMKY:n Messin pajahankkeeseen 10 000 euron suuruisella rahoitusosuudella vuonna 2012. Hankkeen tavoitteena on ehkäistä toisen asteen koulutuksessa olevien nuorten koulunkäynnin keskeytymistä sekä syrjäytymistä.
Toiminta-avustukset jaettiin seuraavasti:
Nuorten harrastustoiminnan edistämiseen keskittyvät yhteisöt
- Ahjolan kannatusyhdistys ry 36 000 euroa
- Airtime ry 1400 euroa
- CISV Tampere ry 1200 euroa
- Kala-Pirkat ry 800 euroa
- Kanta-Teiskon nuorisoseura 2600 euroa
- Nurmin Majakka ry 1000 euroa
- Operaatio Mobilisaatio ry 1000 euroa
- Pirkan Berimbao ry 1100 euroa
- Pirkanmaan Nakertajat ry 2400 euroa
- Pohjois-Teiskon Nuorisoseura ry 2600 euroa
- Sottiisi Fun Club 500 euroa
- Suomen Diaboloseura ry 500 euroa
- Tammersign ry 1400 euroa
- Tampereen Akvaarioseura ry 3000 euroa
- Tampereen Formula K-kerho ry 3200 euroa
- Tampereen Nuorisoseura ry 7800 euroa
- Tampereen Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry 7500 euroa
- Tampereen partiolaiset ry 61 000 euroa
- Tampereen RC lentäjät ry 300 euroa
- Tampereen Seudun AFS ry 700 euroa
- Tampereen taktiikkapelaajat ry 500 euroa
- Tampereen vapaaehtoinen palokunta ry/Nuoriso-osasto 700 euroa
- Tampereen vapaakirkkoseurakunnan nuoret ry 500 euroa
- Tamroma ry 1000 euroa
- Teiskon-Tampereen 4H-yhdistys ry 29 000 euroa
- Tähtitieteellinen yhdistys Tampereen Ursa ry 1600 euroa
- União da Roseira ry 2000 euroa.
Nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen keskittyvät yhteisöt
- EYP Tampere 500 euroa
- Kansallinen Lastenliitto – Tampereen Aluejärjestö ry 10 000 euroa
- Keskustanuorten Tampereen osasto ry 1800 euroa
- Kokoomuksen Nuorten Tampereen Aluejärjestö ry 15 000 euroa
- SDPL:n Tampereen aluejärjestö ry 11 000 euroa
- Suomen nuorisovaltuustojen liitto – nuva ry:n Hämeen piiri ry 300 euroa
- Tampereen Demarinuoret ry 8000 euroa
- Tampereen Eurooppanuoret 1500 euroa
- Tampereen Maan ystävät 1500 euroa
- Tampereen Nuoret Kotkat Aluejärjestö 20 000 euroa
- Tampereen Pohjola-Nordenin nuoret ry 350 euroa
- Tampereen Vasemmistonuoret ry 6000 euroa
- Tampereen vihreät nuoret/Virnu ry 5000 euroa
- Tampereen YK-yhdistys TAYK ry 500 euroa.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminta-avustukset
- Adoptioperheet ry 200 euroa
- Hope Yhdessä ja Yhteisesti ry/Tampere 300 euroa
- Kaapatut lapset ry 200 euroa
- Kalkun omakotiyhdistys ry 200 euroa
- KÄPY Kätkyt- ja lapsikuolemaperheiden yhd. ry 800 euroa
- MLL:n Aitolahden paikallisyhdistys ry 600 euroa
- MLL:n Annalan paikallisyhdistys 1300 euroa
- MLL:n Hervannan paikallisyhdistys 1000 euroa
- Mannerheimin lastensuojeluliiton Tampereen os. ry 14 000 euroa
- Mannerheimin Lastensuojeluiitto ry 1000 euroa
- MLL:n Koivistonkylän paikallisyhdistys ry 600 euroa
- MLL:n Länsi-Tampereen yhdistys ry 400 euroa
- Myllyhoitoyhdistys ry Tampereen klinikka 1500 euroa
- Omaiset mielenterveystyön tukena 4000 euroa
- Parasta Lapselle Tampereen osasto ry 1000 euroa
- Tampereen englantilaisen koulun ystävät ry 13 000 euroa
- Tampereen Napapiiri ry 1400 euroa
- Tampereen NNKY ry 4500 euroa
- Tampereen seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry 800 euroa
- Voimistelu- ja urheiluseura Vehmaisten urheilijat 6 000 euroa.
Lisätietoja
Suunnittelija
Outi
Koivisto
Puhelin
050 538 2267
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.k.sukunimi@tampere.fi
Suunnittelija
Virpi
Kokko
Puhelin
040 801 6423
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Jaa:
|