Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tekevät toiminnallisen ja taloudellisen selvityksen Ensiapu Acutan toiminnasta. Sen pohjalta kaupunki päättää ensi keväänä, jatkaako se perusterveydenhuollon päivystystoimintojen ostamista sairaanhoitopiiriltä.
Kuntalaisten mielipiteiden kartoittamiseksi kaupunki kysyy internetsivuillaan valmistelufoorumi Valmassa, onko saman tekevää, kuka päivystyspalvelun tuottaa. Yhtenä mahdollisuutena näet on, että kaupunki perustaa tamperelaisia varten oman päivystysaseman.
Ensiapu Acuta on ollut toiminnassa runsaan vuoden. Sieltä kaupunki hankkii asukkailleen perusterveydenhuoltoon sisältyvän kiireellisen ensiavun ja on myös vastuussa siitä, että palvelu toimii. Menneenä kesänä ongelmaksi ovat koituneet etenkin Ensiapu Acutan ruuhkat ja pitkiksi venyneet jonotusajat.
Päivystyspalvelujen kustannukset ovat kasvamassa ennätyssuuriksi ja tämän vuoksi kaupungin on tingittävä jostakin muusta terveydenhuollon palvelusta.
Kuntalaiset voivat antaa valmistelufoorumi Valmassa eväitä myös uuden päivystysaseman suunnitteluun, jos kaupunki päättää sellaisen perustaa. Vastausaikaa on 13.9.2010 saakka.