Yleistä

Tampereen Infra perustettiin vuoden 2009 alussa yhdistämällä kolme kaupungin liiketoimintayksikköä eli auto- ja konekeskus, katu- ja vihertuotanto sekä suunnittelupalvelut. Yhdistämisen tavoitteeksi asetettiin projektimaisen työtavan kehittäminen sekä asiakkaita kilpailukykyisesti palvelevan organisaation muodostaminen.

Liikelaitoksen kehittämistyö jatkui yhdistämisen jälkeen ja Tampereen Infran toiminta ja tulevaisuus oli selvitystyön kohteena vuonna 2010. Selvitystyön perusteella kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa 2010, että Tampereen Infran toimintaa kehitetään sisäisenä liikelaitoksena. Lisäksi päätettiin asfalttiaseman myymisestä kilpailun kautta liikkeenluovutuksella, liikennevalotoiminnan myymisestä Tampereen Vera Oy:lle liikkeenluovutuksella, kasvihuoneiden toiminnasta luopumisesta siirtymäajan kuluessa sekä yhdyskuntasuunnittelun siirtämisestä tilaajaryhmään.

Infralle on asetettu tavoitteeksi tehostaa toimintojaan siten, että viiden vuoden päästä tavoiteltu tehokkuus- ja kannattavuustaso on lähes sama kuin alalla toimivilla yrityksillä. Toimintaa tehostetaan henkilöstön, tilojen sekä kaluston määrän osalta vastaamaan asiakkaiden palveluostoja.

Toimintavuonna 2010 Infran liikevaihto oli 77,5 milj. euroa ja henkilöstömäärä (31.12.2010) 699 henkilöä.

Asiakkaidemme mukaan Tampereen Infraa ja infralaisia kuvaavia menestystekijöitä ovat:

  • henkilökunnan ammattitaito
  • vastaavien henkilöiden tavoitettavuus
  • luotettavuus yhteistyökumppanina
  • tarjousten ja muiden asiakirjojen ymmärrettävyys
  • laskutusperusteiden oikeellisuus

Infra vuosikertomus 2010 (pdf, 2 mt)

Infran vuosikertomus 2009 (pdf, 2 mt)