Hae
Valikko
a a

Tesoman kulttuurikummi aloitti toimintansa

Julkaistu 15.2.2017 16.42

Tesomalaisille tarjoutui viime vuoden lopulla tilaisuus valita kaupunginosaansa oma kulttuurikummi, jonka tehtävänä on tuoda taidetta ja tapahtumia alueelle vuoden 2017 ajan. Asukkaat valitsivat kummikseen Tampereen taidekasvatus ry:n, joka on nyt aloittanut toimintansa kaupunginosassa. Kevään aika kummi tuo Tesomalle mm. tulitaidetta, elektronista musiikkia, senioriflamencoa, katutaidetta sekä suuret pääsiäishenkiset munatalkoot.

 

Tampereen taidekasvatus ry on paikallinen eri alojen taideammattilaisten yhteenliittymä. Yhdistys on erikoistunut soveltavaan, rajoja rikkovaan ja monitaiteiseen taidekasvatustyöhön. Yhdistys pyrkii laajentamaan ihmisten kulttuuri- ja taidekäsitystä ja he uskovat, että taide kuuluu kaikille. Tesomalla yhdistys toteuttaa toimintaa, johon asukkaat pääsevät myös itse mukaan aktiivisesti.

Tesoma on ensimmäinen oman aluetaiteilijansa saanut kaupunginosa. Ensimmäisen kummivuoden kokemusten perusteella päätetään toiminnan jatkosta ja levittäytymisestä muille Tampereen asuinalueille. Toiminnan järjestää Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut sekä Oma Tesoma -hanke.

Kummivuoden kevään ohjelma on julkaistu projektin verkkosivuilla.


Lisätietoja

Koordinaattori
Jaakko Laurila
puhelin 050 523 2134
sähköposti if.erepmat@aliruaL.okkaaJ


Teksti Jaakko Laurila

Kuvat Janne Järvinen


Jaa: