Hae
Valikko
a a

Lainaa liikuntavälineitä myös kesälajeihin

Julkaistu 6.6.2017 15.00

Liikuntavälineiden lainaus alkoi Tampereen kaupunginkirjastossa keväällä 2016. Vuodessa lainattavien liikuntavälineiden kirjo on monipuolistunut: kirjastokortilla voi nyt lainata varusteita myös esimerkiksi frisbeegolfiin, pesäpalloon ja sulkapalloon.

Kirjastosta voi lainata liikuntavälineitä
 

Tampereen kaupunginkirjastosta on keväästä 2016 alkaen voinut lainata maksutta myös liikuntavälineitä. Liikuntavälinelainaus on osa kaupungin yhteistä Liikkuva Tampere -projektia, jonka tarkoituksena on kannustaa tamperelaisia liikkumaan enemmän.

Yhteistyön alussa Liikkuva Tampere hankki kirjaston liikuntavälinekokoelmaan kävelysauvoja, petankkipelejä, kahvakuulia, tasapainotyynyjä ja selättimiä. Hiljattain kirjastoihin on saatu Liikkuvalta Tampereelta myös frisbeegolf-, sulkapallo- ja pesäpallovarusteita sekä kesäpelejä.

– Tähän mennessä suosituimpia liikuntavälineitä ovat olleet selättimet, kahvakuulat ja Mölkky-pelit. Liikkuva Tampere on kysynyt asiakkailta toiveita uusista lainattavista välineistä, ja juuri näitä uusia kesäliikuntavälineitä on toivottu paljon. Toki toiveiden lisäksi pitää aina ottaa huomioon myös se, mitkä välineet soveltuvat kirjastosta lainattaviksi, kirjastovirkailija Terhi Siekkinen pääkirjasto Metson lainauspalveluista kertoo.

Varaa tai lainaa kuin kirja

Kirjasto on ottanut lainattavat liikuntavälineet mielellään osaksi kokoelmaansa. Kirjastokortilla lainattavat liikuntavälineet edistävät osaltaan tamperelaisten mahdollisuutta liikkua ja kokeilla uusia lajeja.

Kirjasto on luonteva yhteistyökumppani huolehtimaan liikuntavälineiden tarjoamisesta kaupunkilaisille. On hyvä, että ensin voi lainata vaikkapa tasapainotyynyn tai kahvakuulan kirjastosta kokeiltavaksi ja vasta sen jälkeen päättää, soveltuuko se omaksi hankittavaksi, kirjasto- ja kansalaisopistoyksikön johtaja Pirkko Lindberg sanoo.

Liikuntavälineiden laina-aika on 4 viikkoa, ja lainaus toimii samalla periaatteella kuin kirjojenkin lainaus. Välineet lainataan kirjastokortilla, niitä voi varata ja ne voi palauttaa mihin tahansa kaupunginkirjaston kirjastoon. Tämän jälkeen liikuntavälineet jäävät lainattaviksi niihin kirjastoihin, joihin ne palautetaan.

Kiinnostuitko? Kaikki Tampereen kaupunginkirjaston lainattavat liikuntavälineet ja niiden saatavuustiedot näet täältä


Teksti Emma Salmi

Kuvat Eva Kallioranta


Jaa: