Hae
Valikko
a a

Tammelalaiset ovat löytäneet oman lähitorinsa palvelut

Julkaistu 2.12.2016 12.44

Alueen asukkaiden ja järjestöjen kerhot ja puuharyhmät ovat toimineet Tammelan lähitorin katon alla syyskuun alusta lähtien. Arkipäivien lisäksi toimintaa on myös iltaisin ja viikonloppuisin. Vilskettä lisää Perheiden talon monimuotoinen toiminta tapahtumineen ja neuvontapalveluineen.

 

Tammelan lähitori Tammelakeskuksessa tarjoaa eri-ikäisille palveluita koskevaa neuvontaa ja ohjausta ilman ajan varausta. Voi mennä vaikka kysymään apua lomakkeiden täyttämiseen tai hakea lääkkeitä yksinäisyyteen.

Saman katon alla toimii alueen yhteisöllisyyttä edistävän Kotipesä-hankkeen kerhoja ja ryhmiä. Hankkeen yhtenä tavoitteena on luoda vapaaehtoistoiminnan malli, jota voidaan hyödyntää myös lähitorilla.

Kotipesän ryhmistä suosituin on ollut luontokerho. Porukalla on muun muassa käyty Seitsemisessä ja nyt aiotaan lähteä pilkkiretkelle. Kaikkiaan erilaisia ryhmiä on parisen kymmentä. Ideoita niihin on saatu alueen asukkailta ja lähitorin käyttäjiltä.

Lähitorilla toimii useita kaupungin ikäihmisten jumpparyhmiä. Eikä toivottuja senioritanssejakaan ole unohdettu. Ne ovat kerran viikossa Iso-Tammi-salissa. Muutenkin palveluita tuottava Apukolmio Oy huomioi ikäihmiset ja tarjoaa heille toimintaa muistijumpasta tuolivoimisteluun.

Lähitorin ja Perheiden talon toiminnassa sekä Kotipesän kerhoissa ja tapahtumissa on syyskuukausien aikana ollut mukana liki pari tuhatta kävijää.

Joulun odotus sujuu myös Tammelan lähitorilla. Maanantaina 19.12. klo 13-14.30 saa laulaa karaokessa joululauluja Pekka Hildénin johdolla. Piparipaja on avoinna keskiviikkona 21.12. klo 10-13.

Lähitorin aukioloajat ja tietoa muista joulun ajan tapahtumista on osoitteessa: