Tekstiversio
|
 |
Vuoden 2012 nuoren taiteilijan Ari Pelkosen (s.1978) palkintonäyttely on avautunut Tampereen taidemuseossa. Ari Pelkonen on syntyjään porilainen, nyttemmin helsinkiläistynyt Kuvataideakatemiasta vuonna 2006 valmistunut kuvataiteen maisteri ja graafikko. Pelkosta on luonnehdittu Suomen tyylikkäintä taidetta tekeväksi taidegraafikoksi. Pelkosen teoksissa yhdistyvät poikkeuksellisella tavalla maalaukselliset eleet ja perinteinen puupiirrostekniikka.
Vuoden 2012 nuori taiteilija Ari Pelkonen on Tampereen taidemuseon 28. Vuoden nuori taiteilija ja kolmas taidegraafikko valittujen joukossa. Häntä on luonnehdittu Suomen tyylikkäintä taidetta tekeväksi taidegraafikoksi. Pelkonen toteuttaa grafiikantyönsä poikkeuksellisen suureen kokoon. Hän yhdistää niissä satoja vuosia käytetyn puupiirrostekniikan ja akryylimaalauksen. Tekniikoiden yhdistämisen Pelkonen aloitti jo 2004, ja hän on kehittänyt siitä ainutlaatuisen tunnistettavan tyylinsä. Jokainen Pelkosen teos on yksilöllinen, työt eivät ole grafiikalle tyypilliseen tapaan sarjallisia.
Pelkonen aloittaa työnsä maalaamalla ohuella akryylivärillä kankaalle pohjavärin tai vapaita abstrakteja muotoja. Maalaamista seuraa fyysisesti raskas vaihe, jolloin hän lattialla istuen kaivertaa hitaasti ja harkiten aiheensa suurikokoiselle puulaatalle tai laatoille. Sitten Pelkonen vedostaa työn ohuelle japaninpaperille, jonka hän kiinnittää maalatun kangaspohjan päälle. Kaksi erilaista tekniikkaa täydentävät toisiaan niin hyvin, että niiden rajoja on monesti mahdoton erottaa.
Ari Pelkonen ilmaisee taiteessaan kokemuksiaan ja tuntemuksiaan sukupolvensa näkökulmasta. Hänen teoksensa ovat kerroksellisia ja monitulkintaisia. Ne ovat eräänlaisia omakuvia, joissa nousevat esiin erilaiset vaikeasti määriteltävät inhimilliset kokemukset ja tunteet sekä arvoitukselliset kertomukset arkisesta elämästä. Yhtä lailla Pelkosen taiteessa liikutaan luonnontunnelmissa ja kuvitteellisissa maisemissa. Pelkosen teoksia voi myös katsoa vain esteettisinä ja hienostuneina väri- ja muototutkielmina.
ARI PELKONEN. Puolivalo 2, 2011. 87 x 77 cm, puupiirros.
|
 |