Tampereen taidemuseo
Tampereen taidemuseo > Näyttelyt > Aiemmat näyttelyt > 2007 > Virtauksia - Tampereen kaupungin taidekokoelmat

Virtauksia - Tampereen kaupungin taidekokoelmat

27.10.2007 - 27.1.2008

Yhdistämällä eri teitä karttuneet taidekokoelmansa Tampere on saanut aikaan yli 14 000 teoksen suurkokoelman, joka on valtion kokoelmien jälkeen Suomen laajin. Tampereen taidemuseossa on nyt esillä nykytaiteeseen painottunut valikoima tästä kokonaisuudesta.

Näyttelyteokset ajoittuvat 1960-luvulta nykypäiviin. Yhtenä valinnan rajakohtana on ollut Tampereen Nykytaiteen museon perustaminen. Tuolloin ryhdyttiin hankkimaan teoksia kaupungin tiloihin sijoitettavien teosten lisäksi museokokoelmaan, ja hankintoja voitiin tehdä rohkeastikin yleisistä makutottumuksista piittaamatta. Kokoelmaan ostettiin teoksia esimerkiksi abstraktien suuntien vahvoilta maalareilta: Tor Arne, Göran Augustson, Mauri Favén, Lauri Ahlgrén, Ahti Lavonen, Ernst Mether-Borgström. Veistäjistä olivat mukana esimerkiksi Kain Tapper, Tapio Junno, Laila Pullinen ja Nina Terno, joilta on näyttelyssä myös mitalituotantoa.

Erityisen huomion näyttelyssä ovat saaneet teokset, jotka ovat olleet harvoin suuren yleisön nähtävillä. Yksi niistä on Tampereellakin keskustelua herättänyt kuvanveistäjä U.K. Kärrin ETYK-veistos.

Nykytaiteen museon perustamisvaiheissa nykytaiteen takarajaksi asetettiin 1920-luku ja kansallinen ekspressionismi, joten näyttelyssä on muutamia esimerkkejä myös varhaisemmasta modernismista.

Suurin osa teoksista on koottu kaupungin kokoelmasta, joka on normaalisti sijoitettuna eri virastoihin. Valikoimaa on täydennetty esimerkiksi Tampereen taidemuseon Vuoden nuori taiteilija –tapahtuman myötä kokoelmiin päätynein teoksin – esimerkkinä mainittakoon Nanna Suden värikäs Pieni Puutarha tai vaikkapa Kim Simonssonin erikoisella tavalla puhuttelevat posliiniveistokset. Mukana on myös joitakin aivan uusia hankintoja, erityisesti valokuvataidetta. Taiteilijanimiä ovat esimerkiksi Cris af Enehielm, Rosa Liksom, Teemu Saukkonen, Elina Brotherus, Marika Mäkelä, Petri Hytönen, Robert Lucander jne.

Ensimmäiset teoksensa Tampereen kaupunki hankki jo 1800-luvun lopulla. Aktiivisemmin taidekokoelmia ryhdyttiin kartuttamaan 1930-luvulla, josta lähtien töitä on saatu sekä lahjoituksin, talletuksin että erityisesti ostoin. Kartutuksessa ei ole tähdätty kaikenkattavuuteen, mutta kokoelmat kurottavat moneen suuntaan ja mukana on laajalti esimerkkejä suomalaisen taiteen valtavirtauksista. Kokoelmat tarjoavat varsin monipuolisen kuvan myös paikallisen taiteen kehityslinjoista.

Osa kaupungin teoksista on nähtävissä kaupungin virastoissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, kouluissa ja kaupunkitilassa. Näyttelyin ja julkaisuin kokoelmia on esitelty vähän.

Virtauksia-kirjassa esitellään kokoelmista noin sadan teoksen valikoima selitysteksteineen. Valinnat perustuvat museoammattilaisten subjektiivisiin tuntoihin ja teokset ovat mukana yksilöinä, eivät niinkään osana taidehistoriallista kertomusta. Kirjassa on myös Tapio Suomisen johdantoartikkeli, joka tarkastelee, miten Tampereen taidekokoelmat ovat aikojen kuluessa karttuneet.

Värikäs vallankumous – vanhukset nykytaiteen tekijöinä -rinnakkaisnäyttelyssä on esillä ei-ammattilaisten ikäihmisten omia töitä. Uuteen tutustumisen, itse tekemisen ja värin riemu ei rajoitu lapsuuteen tai nuoruuteen, vaan on mahdollista kokea myös korkeassa iässä – vaikka sitten ensimmäistä kertaa. Kuvataide, sekä näkeminen että tekeminen, on kaikenikäisille. Tämän periaatteen toteutumiseen Tampereen taidemuseo haluaa jatkuvasti antaa virikkeitä ja mahdollisuuksia. Samaa ajatusta toteutetaan myös siten, että kaupunki jatkuvasti sijoittaa teoksia tiloihin, kuten sairaaloihin ja palvelukeskuksiin, joiden asiakkaat eivät itse pysty hakeutumaan kulttuuripalvelujen äärelle. Kaupunkialueelle ja julkisiin tiloihin sijoitettu taide on tärkeä osa viihtyisää elinympäristöä.

Lisätietoja:
Kokoelmapäällikkö
Tapio Suominen
Matkapuhelin + 358 50 359 2410
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Värikäs vallankumous:
Amanuenssi
Marja-Liisa Linder
Puhelin + 358 (0)40 801 6873
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi

Virtauksia - Tampereen kaupungin taidekokoelmat. Toimittaja Tapio Suominen. Tampereen taidemuseon julkaisuja 127, ISBN 978-951-609-354-6, ISSN 0782-3746.
20 €

päivitetty: 14.10.2009