Viisi kokoelman helmeä

 

Johannes Takanen, Rebekka, 1877, marmori, Emil Aaltosen perikunnan talletus

Johannes Takanen (1849-85) oli suomalaisen realistisen kuvanveiston uranuurtaja. Hän opiskeli taidetta Viipurissa ja siirtyi sieltä Helsinkiin, jatkoi opintoja Kööpenhaminassa ja matkasi myöhemmin Roomaan, jossa kuoli vain 36-vuotiaana. Taiteilijan pääteokset ovat saaneet innoituksensa kirjallisista lähteistä. Rebekka kuvaa Aabraham pojan Iisakin vaimoa. Aiheesta tuli rakastettu suomalaisten kotien koriste; veistoksesta on tehty lukuisia kipsijäljennöksiä.

 

Ivan Aivazovski, Grande Marine, 1875, öljyväri kankaalle

Ivan Aivazovski (1917 - 1900) syntyi Mustanmeren rannalla Krimin niemimaalla sijaitsevassa Feodosian kaupungissa. Pietarissa 1830-luvulla vietettyjä opintovuosia ja Länsi-Eurooppaan 1840-luvulla tehtyjä matkoja lukuun ottamatta hän asui syntymäkaupungissaan aina kuolemaansa saakka. Aivazovski kuuluu venäläisen maisemamaalauksen nimekkäimpiin edustajiin. Erityisen tunnettu hän on meriaiheisista maalauksistaan. Grande Marine on sekä aiheeltaan että väriasteikoltaan mitä tyypillisintä Aivazovskia. Ihmisen taistelu luonnonvoimien mahtia vastaan on tavanomainen aihe hänen tuotannossaan. Romantiikan ajan lapsena Aivazovskia kiehtoivat levollisten tunnelmien sijasta poikkeukselliset luonnonilmiöt.

 

Pekka Halonen, Veneen tervaaja, 1908, öljyväri kankaalle

Lapinlahtelaisen talonpoikaisperheen poika Pekka Halonen (1865–1933)opiskeli taidetta Helsingissä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa sekä Pariisissa. Realismista tuli hänen omin alueensa. Halonen tunnetaan erityisesti talvimaiseman taidokkaana kuvaajana. Taiteilijalla oli tärkeä osansa suomalaisen identiteetin ja kansan kuvan luomisprosessissa. Halonen kuvasi mielellään arkisia tapahtumia ja ihmistä osana luonnon kiertokulkua.

 

Albert Edelfelt, Maaherra, 1899, öljyväri kankaalle

Albert Edelfeltin teos Maaherra pohjautuu J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin kuvitustyöhön. Historiamaalarina Edelfeltillä oli hyvät edellytykset tarinoiden kuvittajaksi, ja hän oli oppinut tuntemaan kansallisrunoilijan jo lapsuudenkodissaan Porvoossa. Maalauksen keskushenkilö on Savon ja Karjalan läänin maaherra Olof Wibelius. Hän osoittaa venäläiskenraalille, että tämän määräys riistää upseereiden omaisuus on vastoin lakeja, joiden noudattamiseen Venäjäkin oli sitoutunut.

Taulun kehyksessä on Maaherra-runon ruotsinkielinen sitaatti. Paljon tutummaksi on käynyt kuvaan yhdistetty toinen runokohta, jossa maaherra jättää kohtalonsa kenraalin käsiin: ” Mut laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää." Vaikka kuvattu tapahtuma ajoittuu Suomen sotaan 1808 – 1809, maalaus sai sata vuotta myöhemmin venäläistämisvuosina suuren yhteiskunnallisen merkityksen. Teoksen tihentynyt dramatiikka on ollut omiaan nostamaan sen yleisemminkin yhdeksi poliittista oikeutta ja passiivista vastarintaa ilmentävistä perusteoksista

 

Wäinö Aaltonen, Suomen neito, 1927–29, pronssi, Hämeensilta, Tampere

Tampereen uusi Hämeensilta sai vuonna 1929 koristeekseen neljä Wäinö Aaltosen muovailemaa pronssiin valettua pirkkalaispatsasta. Kolmen vahvan mieshahmon Eränkävijän, Kauppiaan ja Veronkantajan rinnalla seisoo hämäläisen ja suomalaisen naisen runollinen ja rodullinen ihannekuva. Veistosten aihesuunnitelman oli laatinut kirjailija Jalmari Finne. Pirkkalaisteema pohjautuu historioitsija Jalmari Jaakkolan tutkimuksiin, jotka käsittelivät pirkkalaisten toimia Lapin verottajina. New Yorkin maailmannäyttelyssä vuonna 1939 Suomen paviljongin edessä oli esillä teoksen pientä kannelta kädessään pitävä kipsiversio. Siitä tuli varsinainen Suomen henkilöitymä ja arvostelulautakunta nimesi veistoksen näyttelyn kauneimmaksi teokseksi. Veistosten asentoaihe on peräisin klassisilta Venus-hahmoilta.